perjantai 31. heinäkuuta 2009

Harpers Island, new video!



Aivan loistavaa musiikkia tuossa taustalla. Kyseessä on Killing Time, esittäjänä Doom Unit. Voittivat pojat juuri jonkun Radio Rockin järjestämän kisankin.

Musiikilla on joskus (ei aina) positiivinen vaikutus treeniin. Olen muutaman kerran kokeillut testimielessä asettaa itseäni "mustalle" nostaessani painoja. Tarkoittaen, että pyrin saamaan mielen lähelle sitä tilaa missä pelkään: kylmät väreet kulkevat pitkin selkäpiitä, syke nousee, happea kuluu enemmän. Painonnostajat käyttävät samanlaista tekniikkaa, kun he huutavat ja läpsivät itseään/toisiaan ennen isoa nostoa. Samalla kun hevimusiikki pauhaa kovaa kaiuttimista -> stressiharjoittelua.

Tämäkin on vain sellainen asia, että liikaa käytettynä siihen tulee toleranssi. Sitten pitää saada enemmän ja kovempaa. Jossain vaiheessa et enää ole stressin alaisessa tilassa ja olet käyttänyt tekniikan loppuun.

Käytä erikoistekniikoita kohtuudella. Itse kuuntelen normaalisti mieluiten treenatessa musiikkia, jossa on asennetta. Kuten juuri tuo Doom Unitin kappale.

sunnuntai 26. heinäkuuta 2009

Back to Basics III



Kun nyt aloittelen hiljalleen juoksemaan, niin päätin kävellä työmatkan myös tänään.

Treenit

8km kävely.

Parin tunnin tauko

Mattopainia 45min.

Parin tunnin tauko

Penkkipunnerrusta 20 min (Density Training), 90kg:lla kolmosia,
sitten 20 min penkkipunnerruksen loppuojennuksen harjoittelua
kolmosilla, painoa 100kg.

Hyvä treeni muuten, mutta kävelystä tuli rakkulat molempiin kantapäihin ja lonkka venähti. Huomaa ettei ole tottunut kävelemään ihan noin paljon.

Edit. vielä edelliseen bloggaukseen: happo-emäs tasapainoa noudatteleva ruokavalio on kaikesta parjaamisesta ihan terveellinen tapa laihduttaa. Yksi senkin suurimmista ongelmista on, että siinä, kuten monessa muussakin dieetissä, on se ongelma että siinä vaaditaan jonkun asian luopumisesta loppuiäksi... Ja aion varmaan vielä muutaman kerran parjata tuota "dieettiä" jatkossakin, mutta siitä joskus toiste.

lauantai 25. heinäkuuta 2009

Glycemic index is bulls**!

Kyllä on taas aikamoista huijausta. Koko happo-emäs -tasapainohomma. Siinä sen taas näkee, kun joku keksii hyvän juonen alkaa rahastamaan ihmisten tietämättömyydellä.

Lähdin itsekin siihen mukaan, totta. Syy, miksi kuitenkin lopetan happo-emäs -asioista huolehtimisen on, että sain asiasta oikeaa tietoa. Ei happo-emäs -hommat ja glyseeminen indeksi aivan tuulesta temmattuja juttuja ole... jos olet diabeetikko.

Koko homma kehitettiin diabeetikoille, jotta heidän olisi helpompi tietää, mitkä ruuat sopivat heille. Sitten joku huomasi että diabeetikothan syövät keskivertoa terveellisemmin=diabeetikoiden ruokavalio on terveellinen. Sitten mennäänkin jo kehittelemään ruokavalioita ja lisäravinteita, luodaan "uusi ja mullistava" tapa pitää "huolta terveydestä". "Mtä, etkö sinä ota huomioon kuinka syömme liikaa hapanta? Oletpas sinä tietämätön, minä katson tarkkaan miten paljon hapanta ja emäksistä ruokaa suuhuni laitan."

"Sitten tässä olis katsos näitä kaiken maailman litkuja ja pillereitä, jos ei huvita yhtään katsoa mitä suuhusi laitat. Vain 40 €/purkki!" Tuossa vaiheessa viimeistään tekisi mieli haukkua myyjä ääliöksi.

Normaalin ihmisen ei todellakaan tarvitse noita asioita miettiä. Eikä tulisikaan. G-indeksi kun on ylipäätään todella kyseenalaisesti mitattavissa. Mutta niin meitä yritetään saada maksamaan maltaita lisäravinneteollisuudelle. Tässä asiassa voisi käyttää sitä vanhaa sanontaa, kun ihminen syö tasapuolisesti kaikkea, hänen ei tarvitse huolehtia kaiken maailman indekseistä.

No niin sitten asiaan.

Treenit

8km reipas kävely.
6x 2 min reipasta sparraamista

Oikein hyvät treenit.

Olen yrittänyt kävellä muutamana päivänä töihin, jotta saisin totutettua alakroppaa juoksemiseen. En ole paljon tehnyt ulkonaliikkumista, joten tämä on helppo tapa saada kehoa sisäänajettua rankempaan treeniin.

sunnuntai 19. heinäkuuta 2009

Back To Basics II

Alkaa olemaan tämä hirveä mässäily-viikonloppu ohi. Olo alkaa olla jo aika vetelä. Yritin olla syömättä karkkia tänä vkoloppuna mutta toisin kävi. Taisi sitä ainakin kilon verran jälleen upota. Ei sen väliä, kesällä nautitaan elämästä, aion vieroittaa itseäni karkista rauhallisesti.

Treeneissä jatkan Density treeniä.

Treenit

5 min lämmittely (saa olla pidempi ensi kerralla)
10 min Sumo-kyykyn opettelua 60kg/5x10 toistoa. Laitan videon, kunhan saan sen laitettua koneelle.
20 min Penkkiä. 90kg/11x3 toistoa.
10 min satujumppaa, millä ei ole mitään väliä, mitä tekee.

Anabolinen dieetti jatkuu, huomenna palataan perusruokailuun. Aion hieman siivota rasvoja pois ruokavaliosta, sillä nyt olen vetänyt rasvat 70%/ prodet 35%/ ja hiilarit 5% -suhteilla. Rasvaa tulee jopa vähän liikaa. Hieman lisää proteiinia, vaikka sitten purkista.

Ja olenpa ottanut happo-emäs -tasapainonkin nykyisin huomioon. Otan aamuisin greippimehua, juon paljon vettä ja päivällä syön salaatin. Sen pitäisi tehdä AD:stä ainakin "not unhealthy". AD:n parhaita puolia on se että se antaa tilaa pienelle viilaamiselle toisin kuin aika moni muu "dieetti". Niin kuin joku keskustelufoorumilla kertoi, AD:ssä voit vastata kyllä kysymykseen: voisitko syödä näin loputtomiin?

Testaaminen jatkuu...

tiistai 14. heinäkuuta 2009

Back to Anabolic.

En ole sittenkään ihan varma AD:n lopettamisesta.

Huomasin jo parin ensimmäisen päivän aikana, että oli todella vaikea pysyä kaloreissa laskuissa. Kaloreita tuli vedeltyä aika huolella, mentaliteetilla "treenataan sitten illalla". Ei kovin hyvää suunnittelua. Kiloja taisi tulla viikossa 3, kun AD:llä niitä putosi saman verran (vkolopun syöpöttelyjen jälkeen tosin).

Joten lienee parempi hypätä takaisin AD:lle. Lukaisin läpi muutaman kirjoituksen koskien tuota AD:tä. Suurin ongelma AD:ssä tuntui olevan happo-emäs -tasapainon löytäminen dieetissä. Pitää sitten varmaan alkaa juomaan enemmän ja syödä vähän sitruunaa päivässä?

Olin hieman epäluuloinen itsekin tuon dieetin suhteen joten luin aiheesta hiukan enemmän. Mauro Dipasqualen Anabolic Diet uudelleen ja netistä mielipiteitä. Tuo viimeinen tosin on se kaikkein kyseenalaisin paikka löytää "tietoa". En ainakaan toistaiseksi ole löytänyt sellaista seikkaa, minkä vuoksi pitäisi lopettaa AD. Dipasquale ainakin kumoaa kirjassaan suurimman osan myyteistä. Mm. LDL-kolesterolin nousun AD:llä. Liian paljon kuitenkaan selittääkseni niitä tällä blogilla.

Ajattelin tutustua vielä siihen carb cyclingiin, en tosin ala sitä itse noudattamaan. Ainakaan ihan heti. Nyt täytyy vielä hetken aikaa noudattaa AD:tä. Ihan vain osoittaakseni kaikkien muiden olevan väärässä. Lisäksi saa edes joskus syödä sitä mitä ihan oikeasti haluaa.

Treenit

Joka kesäinen järven ympäri uinti. Matkaa lienee +2km, aikaa meni 50min. Pitäisi mitata jostain nettikartasta tuo matka...

keskiviikko 1. heinäkuuta 2009

End of Anabolic Diet

Suru-uutisia.

Olen lopettamassa Anabolista Dieettiä.

Ensimmäinen (ja suurin) syy on kanssaihmisten jatkuva valittaminen. En jaksa kuunnella sitä enää. Kyllä, murruin sosiaaliseen paineeseen, kun jatkuvasti kuulee avautumista siitä kuinka pilaan terveyteni tällä dieetillä.

AD:llä oli kyllä tarkoitus vielä testata bulkkausta, mutta se jääköön tulevaisuuden haaveeksi (en aio luopua AD:stä lopullisesti).

Toinen, järkevämpi, syy on tiedon lisääminen. Haluan tietää, mitä muita keinoja on hallita omaa kehoaan. Aion kokeilla seuraavaksi hiilihydraattien "kierrättämistä" (Carb Cycling), tarkoittaen eri päiville eri macroravinto -suhteet.

Luulen, että CC on rankempi dieetti, koska joutuu luopumaan herkutteluista. Ehkä jopa totaalikieltäytymään, mikä on mielestäni dieetin ensimmäinen muttei varmasti viimeinen huono puoli.

Aion alkaa noudattamaan CC:tä seuraavilla ravintoarvoilla:

Korkea hiilihydraattipäivä:

Hiilarit 400-600g
Proteiinit 250g
Rasvat mahd. vähän

Normaali kulutus

Hiilarit 100-300g
proteiinit 250g
Rasvat 70g

Alhainen kulutus

Hiilarit mahd. vähän
Proteiinit 250-300g
Rasvat 100g

Jatkoa seuraa, kunhan saan hommaa vähän käyntiin.