Näytetään tekstit, joissa on tunniste soutu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste soutu. Näytä kaikki tekstit

perjantai 7. tammikuuta 2011

Palautumista ja uutta ärsykettä.

Viime blogikirjoituksen jälkeen (300 treeni) piti pitää hieman paussia treenaamisesta, eli käytännössä tein palauttavaa treeniä niin kauan että paikat tulisivat jälleen kuntoon. Toissapäivänä tein muutaman herättelevän, räjähtävän liikkeen ihan vain siksi, että paikat palautuisivat nopeammin.

Eilen kävin uimassa. Edelleen kevyesti, uin 2x 5 min ja sitten vielä 15 min putkeen. Ei mitään älyttömiä, siis.

Treenit tänään.

5000 metriä soutua aikaa vastaan. Aika 19:54.6.

Sykkeet on yleensä tuossa treenissä ollu jotain 175 luokkaa, joten menee voimakestävyyden puolelle... mikä oli tarkoituskin.

perjantai 24. syyskuuta 2010

Lajinomaista harjoittelua. Gymillä.

Olin oikeassa, tänään oli paikat kipeänä. Mutta ihan hyvillä mielin silti salille. Eilen tuli syötyä paljon, niin tänään oli energiaa vaikka muille jakaa.

Treenit:

- Soutu (Concept II) 2000m aikaan 8:10.
- Power-up taljassa, 45 kg x 30 toistoa putkeen.
- lyöntejä säkkiin 3min.
- potku+lyönti kombinaatio säkkiin, 3min.
- paininuken viskelyä, 3 min.

Nyt voi hyvillä mielin mennä mökille lepäämään. Tai ainakin tekemään puuhommia. Tai kaivamaan kuoppaa. Tai jotain.