Helpottaa.

Ensimmäinen päivä ilman Facebookkia. Onhan muuten kumma juttu, miten sitä on addiktoitunut tuollaiseen typeryyteen. Olin ajatellut jo aiemminkin sieltä poistumista, mutta sitten tuntui että se olisi vain kiukuttelua. Ja palaisin takaisin tuota pikaa.

Ja olin ajatellut kirjoittaa tästä enemmänkin, mutta antaa olla. Mitä sitä vanhoja enää muistelemaan.

Nyt olis elokuvaproggis aluillaan. Alustava käsikirjoitus on valmis, saattaa olla että siihen tulee vielä isojakin viilauksia. Ajattelin hankkia myös effektipaketin jälkituotantoa varten, musiikki on jo valittu.

Kitaran soitto on jäänyt vähän turhan vähiin, mutta ehkä tässä nyt olisi aikaa taas jatkaa sitäkin harrastusta.

Kiinnostusta olisi myös noihin taistelukoreografioihin. Pitää jotain hienoa kehittää noihin Two Gravesin tappelukohtauksiin.

End of Facebook. Maybe forever.

Päätin tänään luopua Facebookin käyttämisestä.

Juttu sai alkunsa eräästä ihan viattomasta kyselystä, mistä sain pelkkää vittuilua takaisin. Suutuin ja petyin. Tän olisi jotenkin vielä ymmärtänyt, jos kyseessä olisi random-trollaajat (mitä netistä löytyy nykyisin ihan liikaa muutenkin). Mutta kun kyseessä oli aika hyvät tutut.

Sitten mietin, että olisi pitänyt ehkä puolustaa itseään suusanallisesti.

Sitten että onko oma "ego" niin heikko ettei kestä pientä vittuilua.

Olisiko pitänyt vittuilla takaisin?

Ehkä minulla oli vain huono hetki?

Haistakoon vitut kaikki ihmiset. Ei mua harmita, että ihminen tappaa itsensä sukupuuttoon omaa tyhmyyttään. Ilmastonmuutokset ja kaikki. "Eikä välitetä toisista ihmisistä". No vittu niinpä. Siellä sitä ollaan kuitenkin ensimmäisenä puukottamassa toista selkään heti tilaisuuden tulleen.

Jotenkin haluaisin uskoa ihmisiin edelleen, mutta enpä tiedä. Näiden muutaman ihmisen joukosta yksi etenkin oli sellainen, kenestä haluaisin uskoa pelkkää hyvää. Erehdyin näköjään pahemman kerran.

Ehkä tähän kaikkeen liittyy omat huonot ihmissuhdetaidot ja se että koulussa joutui tietynlaisen kiusaamisen kohteeksi. Ettei ole koskaan kuulunut kunnolla mihinkään porukkaan. Ehkä tämä kaikki ja se, että nyt on tämä synkin ajanjakso vuodesta, kun valoa ei juuri näe.

Yritän nyt kuitenkin edelleen uskoa ihmisiin. Ja tehdä hyvää ja olla ihmisille läsnä. Senkin uhalla, että kaikki menee kuitenkin vituiksi. Tosiasia on kuitenkin, että kyynisyys on helppoa. Ihan oikeasti. Kuka vain voi ajatella asioista negatiivisesti. Se ei vie yhtään voimaa. Mutta yrittää olla optimistinen ja yrittää uskoa parempaan huonoina aikoina... se vaatii ihan oikeaa yritystä.

Over and out.

PS: jos joku haluaa vinoilla tästäkin tekstistä, niin siitä vaan.