tiistai 23. syyskuuta 2008

Second and Third Week. Results.

Toinen viikko.

Treenit. Maanantai: aivan kauhean tuntuinen treeni. Ihan kuin viikossa ei olisi tullut yhtään parannusta. Tai ainakaan punnerruksiin, muut liikkeet menivät aika hyvin läpi. Eli yläkroppaan tarvitaan lisää lihasvoimaa ja kestävyyttä. Keskiviikon treenissä tuntui hyvältä heittää 25kg painolevy selkään ja tehdä siten kuntopiiristä hieman haastavampi.

Kolmas viikko.

Treenit. Tiistai. Tuli tehtyä aika paljon yhdelle päivälle. Syy mokomaan oli, etten uskonut ehtiväni kyseisellä viikolla paljoa treenaamaan. Kuntopiiri, päälle hieman säkin hakkaamista ja uintia. Yhteensä olin salilla puolitoista tuntia. 

Perjantaina kuntopiiri painoliivit päällä. Raskas.

Lauantaina tein mielenkiintoisen treenin, mutta siitä lisää seuraavaan postiin. Aika vähän tuli jumpattua yhteen viikkoon. Mutta täytyy vaan panostaa enemmän ajanhallintaan jatkossa.

Ps. pitäisi päästä harrastamaan taas kamppailulajeja. Sellaista pientä levottomuutta on ilmassa.


lauantai 20. syyskuuta 2008

First Week. Results.

Kolme treeniä. Keskittyen lihaskestävyyden parantamiseen. Maanantain treeni keskittyi yleisesti koko kroppaan, keskiviikko oli raskaampi treeni (isommalla vastuksella) ja perjantaina taas keskityttiin enemmän yksittäisiin lihasryhmiin.

Treenit.

Raskaammilla painoilla lyhyempiä sarjoja, esim. punnerruksia lisäpainoilla. Jokaisessa treenissä vaihdellaan myös liikkeitä. Punnerrus normaalisti, kädet muodostavat kolmion tai painoliivit päällä. 5-6 liikettä per sarja, sarjan välissä 2min tauko. Esimerkkinä eilinen:

- punnerrus kapealla
- leuanveto rystyset itseen päin
- kyykky
- takareiden koukistus
- olkapääpunnerrus

Tulokset: tuntuu hyvältä. Osa lihaksista tuntuu jopa kasvavan tällä harjoittelulla, mikä varmaan johtuu pitkästä tauosta treeniä. Vaikka, kuten hyvin tiedämme, lihaksen kooon määrää pääsääntöisesti ravinto ja erityisesti sen määrä. Saatan jopa jossain vaiheessa kokeilla "kehonrakennusta" tällä ohjelmalla, mutta toistaiseksi riittää näiden perusteiden opiskelu. Keho ja mieli oppivat itsestään uutta. Pelkästään tästä yhdestä viikosta. Mutta tätä ei voi kertoa. Se pitää kokea. Maltan tuskin odottaa ensi viikon jälkeiseen viikkoon, kun saan alkaa monipuolistamaan treeniä!

Ensi viikolla pitäisi ottaa lisäksi joka toinen päivä jonkun sortin aerobinen, juoksu, uinti tai pyöräily. Jotain uutta alkavaan viikkoon.

maanantai 15. syyskuuta 2008

Kept Promises.

Sain treenattua tänään. Ja osasin aloittaa ohjelman tarpeeksi kevyesti. Niinkuin kuuluisi tehdäkin näin pitkän tauon jälkeen. atkan tätä nykyistä ohjelmaa parin viikon ajan tai niin kauan, että saan haluamani toistomäärät kasaan.

Treenit.

Kuntopiiri, pitäen sisällään:
- punnerruksia
- leuanvetoja
- kyykkyjä
- takareisiliike
- olkapääpunnerrus

Punnerruksia pitää alkaa parantamaan. Määrää ja laatua. Olen aikaisemmin tehnyt nämä kädet levällään, mutta tänään tein ne niin, etteivät kyynärpäät liiku kylkien sivuilta pois. Tuntui ihan hyvältä saada kunnon polte ojentajiin.

Aloittelijan ohjelmani pitää sisällään näin aluksi lihaskunnon ja peruskestävyyden parantamisen. Tämän päiväinen piti siis sisällään lihaskuntopuolen. Huomenna kestävyyttä. Myöhemmin alan keskittymään tarkemmin jokaiseen osa-alueeseen enemmän.

lauantai 13. syyskuuta 2008

Time Management.

Nykyään kaiken halutaan olevan valmiina. Minulle kaikki heti. Luulen, että nykyaikana on jopa hyväksyttävää vaatia asioita nopeasti. Internet mahdollistaa meille nopean tiedonkulun ja siten myös nopean oppimisen. Mutta jokaisen uuden kyvyn opettelu vain vaatii aikaa. Esimerkiksi oma, uusi opittava kyky kohdallani on naruhyppely. Ja tarkoitan tällä niitä vaikeampia temppuja, kuten double-unders (naru kiertää yhden pompun aikana kaksi kertaa).

Niinpä kysyn, onko aiheetonta vaatia helppoja tai helposti omaksuttavia treenimenetelmiä? Ymmärrän, että tietyt taidot vaativat enemmän opettelua. Kunnon kohottamisen voi aloittaa yksinkertaisilla liikkeillä. Vai kuinka paljon harjoittelua tarvitset punnerruksen, vatsalihasliikkeen tai leuanvedon - liikkeen - harjoitteluun...

Mutta entäs itsepuolustusharjoittelu? Voinko vaatia opettamaan itselleni taitoja, joiden opetteluun ei mene vuosia? Mielestäni voin. Rapakon toisella puolella ainakin on tarjolla paljon erilaisia vkoloppukursseja, joista maksava asiakas saa hyödyllisiä taitoja yhden vkolopun aikana. Soisin saman ilmiön rantautuvan tännekin, kaikilla kun ei ole halua opetella hienoa kiertopotkua, jota ei voi/pysty ikinä stressaavassa tilanteessa käyttämään.

Aikanaan, kun aloitin Krav Magan, uskoin käsissäni olevan juuri tuollaisen lajin, jonka voisi oppia nopeassa ajassa. Ja sitä se aikanaan olikin. Mutta sitten politiikka iski peliin ja käytännöllisten taitojen opettelun sijaan harjoiteltiinkin vain tasokokeita varten. Ei saa tietenkään yleistää kaikkiin seuroihin (tai liittoihin), mutta näin omalla kohdallani (aloitin lajin -98). Löysin tällaisen videon, joka muistutti vanhoista hyvistä ajoista...

Pääsen ensi viikon alusta jälleen harjoittelemaan kunnolla, on tämä flunssa hiljalleen ohi. Olen ehtinyt tässä jo suunnittelemaan aloittelijan ohjelman, jota alan sitten noudattamaan.

keskiviikko 10. syyskuuta 2008

Setting Goals.

Hyvä ystäväni sanoi kerran, kun keskustelimme ihmisistä, jotka pelkäsivät tulevansa liian lihaksikkaiksi salilla käynnistä, että "Eiväthän nämä ihmiset voi samalla logiikalla käydä töissäkään, kun pelkäävät tulevansa liian rikkaiksi."

Ihmisillä on omituisia käsityksiä asioista, joista eivät ymmärrä mitään. Aivan kuin salilla käynti (termi, jota olen ppinut vihaamaan) kasvattaisi lihakset. Kukaan ei pysty korjaamaan näitä ihmisiä, heille on turha kertoa siitä, miten ravinto on pääasiallisesti "syy" siihen, miltä he näyttävät. Sitten joku vetää keskusteluun yksilön, joka on poikkeus kaikkiin sääntöihin. Otetaan esimerkiksi Mariusz Pudzianowski. Hän kertoo syövänsä paljon suklaata ja kuitenkin viihtyy pienissä rasvaprosenteissa fysiikaltaan. Mutta pari karua faktaa sinulle, joka voit kuvitella syöväsi kuin Mario:

Mario on treenannut enemmän kuin sinä. Treenaa edelleen enemmän kuin sinä. Kuluttaa yhdessä treenissä enemmän kuin sinä viikossa. Mario syö suklaan lisäksi myös terveellistä ruokaa, hapankaalia yms. Mariolla on parempi aineenvaihdunta. Mario tekee treeniä työkseen.

Sitten on taas yksi asia, jota en ymmärrä. Menestyjien alentaminen. Tarkoitan tällä esimerkiksi sitä, kun ihmiset arvostelevat ylivoimaista huippu-urheilijaa. Heti kaikki samassa huoneessa olevat ovat asiantuntijoita: jokainen tietää heti arvioida urheilija käyttävän dopingia. Eikä tämä kritiikki kohdistu pelkästään urheilijoihin. Olen varmaan tälläkin blogilla joskus hehkuttanut 300-elokuvan näyttelijöiden treenausta. enemmän aiheesta heidän sivuillaan. Mutta esimerkkejä on muitakin.

Luin tuossa jokunen viikko sitten artikkelin, jossa hämmästeltiin Madonnan 50v -kuntoa. Ja siinähän oli sitten joku ammattilais- "personal trainer" heti kertomassa kuinka vaarallista 5-kymppisen olisi treenata samalla tavalla... tekisi taas mieli kiroilla.

Menkää keskenänne sinne fitness-salille tekemään pecdeckillä eristettyä rintalihasliikettä, ettei vaan tulisi vammoja!

Tällaiset personal trainerit varmaan laittaisivat kotiäidit tekemään tehotonta aerobista, vähän "painojen nostelua" ja vähän katselemaan ruokavalion perään (ai niin, mutta sehän onkin ravintoterapeutin alaa, saadaan lisää rahaa fitness-teollisuudelle).

Ymmärrän, että jokaiselle yksilölle tulee tehdä oma ohjelmansa. Ettei tule loukkaantumisia, tai ettei suoraan tuhota kiinnostusta liikkumiseen. Mutta ei pidä heti vetää mattoa TAVOITTEILTA. Tavoitteita pitää olla. Ja jokainen, joka on edes lähellä Madonnan kuntoa 5-kymppisenä, on tehnyt jotain oikein. Ja väitän, että 5-kymppisenä on mahdollista päästä huippukuntoon. Vaatii paljon työtä ja järkevää sellaista. Sano mieluummin, että se on mahdollista, kuin että kaikki on heti mahdotonta. Ei Madonnan tasoiseen kuntoon ole mahdotonta päästä. Hänhän on siitä itse elävä esimerkki.

Ihminen on tarkoitettu liikkumaan. Ei makaamaan penkkipunnerruslaitteessa. Eikä kävelemään hamsterille sopivaan kuntolaitteeseen.

maanantai 8. syyskuuta 2008

Flunssassa. Taas.

Jäänyt taas mukavasti treenit väliin. Sitkeä syysflunssa päällä jo toista viikkoa. Iltaisin tulee hieman kuumettakin.

Yritin varovasti aloitella jumppaa tuossa jokunen päivä sitten, mutta olo vain paheni. Nyt aionkin panostaa ruokavaliooni vastaisuudessa enemmän, sillä välttää pahimmat flunssat. Enemmän oikeaa ruokaa, hyvät lisäravinteet.

Jos tämän viikon jälkeen ei iltaisin ole enää kuumetta pääsen aloittelemaan treeniohjelmaa.