tiistai 19. toukokuuta 2009

Anabolinen Dieetti jatkuu...

Aika hyvin jatkunut tämä A-dieetin kokeilu.

Mietin tuossa yksi päivä, että miksi kukaan haluaisi enää luopa dieetistä, kun kerran on päässyt sen makuun ja nähnyt tuloksia. Tänään sain hetkellisen ahaa-elämyksen: kaikkeen tottuu/tylsistyy. Aika yksipuolista sapuskaa huomaa välillä vetäneensä. Aamulla pekonia ja munia, päivällä makkaraa, välipaloina metwurstia jne.

Tuokin on sellainen asia, että siihen pystyy vaikuttamaan omilla valinnoilla, eli lähtee vaan etsimään erilaisia ruokia.

Vkoloppuna tuli vedeltyä huolella karkkia, taas. Mutta lukaisin myös Dipasqualen kirjan uudelleen ja siinä sanottiin mässäilyn olevan ihan normaalia alkuvaiheessa. Ja minähän mässäilin:

1kg irtokarkkeja (suklaata, salmiakkia yms.)
3 Kismetiä
2x 1,5L CocaColaa
1 perhepizza
1,5 L Pepsiä (kyllä, viitisen litraa limua)

Tämä kaikki siis kahteen päivään. "Terveellisinä" ruokina söin mysliä, kotiruuan, hedelmiä, maitoa, rusinoita... Varmaan tuli ahmittua 4000kcal. Sekin tosin lienee ollut vähemmän kuin edellisenä vkoloppuna. Hurjia lukemia. Normaalisti ei viikolla meinaa päivältä tulla edes 3000kcal kasaan.

Mutta sitä voimaa, mitä tunsin mennessäni salille sunnuntai-iltana! Maastaveto oli aivan lastenleikkiä, paino tuntui naurettavan kevyeltä (liian vähän painoja?):

Treenit

Su
Maastaveto 20min. Niin monta 6-sarjaa, kuin jaksaisin. Painoa laitoin 105kg. Päälle pientä leuanveto ja dippi sarjaa, ei mitään ihmeellistä.

Tulos: 12 sarjaa, eli 72 toistoa.

Ja tämä vielä iltatreeniksi...

lauantai 9. toukokuuta 2009

Juji's Rants.

Losing focus, fighting temptations

Todella hankalaa taistella makeanhimoa vastaan.

Olen löytänyt syitä, minkä vuoksi ihmiset eivät pysy siisteissä ruokavalioissa. Sokeria vain on tarjolla niin paljon. Kun menet kauppaan, niin sokeria löytyy melkein tuotteesta kuin tuotteesta. Edes meetwurstia, missä ei olisi sokeria, on vaikea löytää. Siis MEETWURSTISSA! Mitä järkeä siihen on edes iskeä sitä! Luulisi maun tulevan rasvasta ja mausteista.

Otetaan sitten esimerkki "terveellisestä" ruoka-annoksesta:

Nolla prosenttia rasvaa, ei lisättyä sokeria. Kun ikää tulee lisää, on vaikea pysyä linjoissa, mutta tällä tuotteella pystyt... arvaatte varmaan loput.

HERÄTYS! Mitäköhän keho alkaa säästämään, kun et anna sille rasvaa? Ja luuletko että "ei lisättyä sokeria" on yhtä kuin sokeriton? Lue ne ravintoarvot sieltä purkin kyljestä!

Meidän yhteiskuntamme ongelma ei ole rasva tai sokeri, vaan liiallinen rasva ja/tai sokeri. Keho tekee sokereista keholle rasvaa kun et sitä sille anna.

Sitten vielä ne huonot rasvat...

Kyllä on hienoa kun ihmiset ovat "ravintotietoisempia kuin koskaan aikaisemmin". Kidutetaan itseämme olemalla syömättä rasvaa, ja jos syödään, niin syödään sitä hirveän makuista kalanmaksaöljyä. Hyi h... Ymmärrän, että omega3:sia pitää saada ja syön niitä itsekin. Mutta tyydyttyneiden rasvojen välttäminen kokonaan? Saatat kaivaa itsellesi kuoppaa, ainakin jos olet yhtään kiinnostunut kovasta treenaamisesta ja siitä palautumisesta.

Katsos, kun juuri ne hormonit, joilla miehisyys mitataan ovat täysin kiinni niistä huonoista rasvoista. Kasvuhormoni, Insuliini ja Testosteroni ovat kaikki riippuvaisia tyydyttyneistä rasvoista. Voisi hyvin sanoa että ilman kunnon rasvoja "you are becoming a bitch". Ja tuota termiä en käytä halventaakseni naisia, vaan halventamalla miehiä, jotka syövät kuin jyrsijät. Itseasiassa A-dieetti sopii naisille siinä kuin miehillekin sillä naiset ovat luonnostaan insuliini-herkempiä kuin miehet. Enkä voi kuvitella helpompaa tapaa laihduttaa, mikä naisille niin kovin tärkeää.

Ja vielä edelliseen. Oli mahtavaa uutisointia joltain näistä iltapäivä-lehdistä, kun otsikointi oli "Testosteronin ja sydäntautien välillä on tutkimusten mukaan havaittu yhteys". Toimittajan kysymyskin oli muotoiltu aika hienosti: "miehisyys siis toisin sanoen tappaa? -johon hölmö tutkija meni vahingossa vielä tokaisemaan että voihan näinkin sanoa... Itselle ainakin tuli tuon tyylisestä uutisoinnista mieleen, että uutinen kertoisi testosteronin vaaroista, vaikka itse tutkimus osoitti, että miehet, joilla oli alhainen testosteroni olivat alttiimpia sydänsairauksille kuin ne joilla oli enemmän T:tä veressä. Johdetaan vaan ihmisiä harhaan ja pistetään heidät syömään heinää, joka ei ihmiskehoon kuulu. Vai millä muulla selitetään keliaakikkojen yhä lisääntyvä määrä? Liha-allergiasta sen sijaan ei kuule puhuttavan...

Toisin sanoen, Anabolinen dieetti voi olla jopa terveellisempi kuin uskotkaan.

Syö kuin mies!

tiistai 5. toukokuuta 2009

Anabolisen(kin) dieetin ongelmia.

Ensinnäkin, pelkään pelkän tämän kertaisen kirjoitteluni antavan minusta sellaisen kuvan, että olen kiukutteleva kakara, kun muu maailma ei suostu tanssimaan pillini mukaan.

Ehkä siinä jotain perää onkin. Harmittaa suuresti, kun minun ei anneta vain noudattaa haluamaani ruokavaliota niin kuin haluan. Ymmärrän, että ihmiset ovat huolissaan siitä, kun syön viikolla rasvaista ruokaa. Ja itseasiassa vkoloppuna syön yleensä vieläkin epäterveellisemmin, mutta se johtuu tästä Anabolisen Dieetin opettelusta, en osaa olla herkuttelematta, kun viikolla syön hyvin orjallisesti (hyvää, rasvaista ruokaa).

Mutta siltikin. Kunhan vain saan nämä lomat lusittua, aion syödä 100% tarkkuudella A-dieettiä. Suurempi ongelma tällä hetkellä on, ettei minulla ole mahdollisuutta syödä ko. dieettiä. Kaksi syytä: sosiaalinen paine ja kalorien vähäisyys (jos päätän kieltäytyä hiilareista kokonaan). Ongelma ei todellakaan ole siis siinä, ettenkö voisi pysyä dieetissä, vaan siinä että se tavallaan kielletään minulta! Hyvä tosin tiedostaa nämä ongelmat nyt jo, niin vastaavasti seuraavalla lomalla minun ei tarvitse kärsiä omasta hölmöydestäni.

Siksi rankaisen itseäni henkisesti "huonosti" syömisestä. Tunnen jatkuvaa huonoa omaatuntoa hiilarien syömisestä, sillä viime viikolla sain NÄHDÄ tuloksia:

Omalla painolla maastaveto: 25 toistoa ilman taukoja

Omalla painolla takakyykky: 25 toistoa ilman taukoja

Omalla painolla penkkipunnerrus: 8 toistoa ilman taukoja

Dippi omalla painolla: 15 toistoa ilman taukoja

Leuanveto: 15 toistoa ilman taukoja

Tulokset eivät ole ihmeellisiä, mutta verrattuna viime aikaisiin tuloksiin ne ovat. Lisäksi paino on pysynyt nätisti 90kg hujakoilla (tämän viikon vuoksi uskon painon kohoavan ylimääräisten hiilarien/hormonitasojen laskun vuoksi). No, se jää nähtäväksi, loman alkaessa paino oli 90,6kg. Kalorimäärät jäivät tosin viikolla lähes joka päivä alle 3600, mutta opettelu jatkuu..