tiistai 15. syyskuuta 2009

The Test

Pääsin aiemmin mainitsemastani testistä läpi!

Oli aika rankka testi. Olin pari aiempaa viikkoa on/off -flunssassa, mutta sain silti räävittyä juoksutestin ja kuntopiirin alta pois. Edellisenä iltana oli hieman kuumettakin, mutta ajattelin mennä kokeisiin joka tapauksessa.

Itseasiassa testin jälkeen oloni tuntui jo paljon paremmalta. Eräs vanha ystäväni aikanaan ehdottikin minulle, että kun tuntee flunssan tulevan tai on juuri siinä hilkulla että tulee kipeäksi, niin kunnon sykkeennostatus -jumppa voi auttaa. Kuumeisena ei saa tietenkään treenata!

Olen huhkinut nyt läpi Ross Enamaitin Infinite Intensity -treenejä, tietenkin omalla viilauksella: esimerkiksi intervallit olen hoitanut joko pitkäkestoisena treeninä tai sitten laitteilla. Samoin olen keventänyt itse kuntopiirejä. Yritän noudattaa ajatusta oman kehon kuuntelemisesta: jos treeni jättää liian väsyneeksi, se oli todennäköisesti liian kova. Jos treenistä tulee ärtyisäksi, olet ylikunnossa.

Voimapuolta olen treenannut High Intensityllä. Esim:

Treenit:

Reisiojentaja

Reisikoukistaja

Pec-Deck tai penkkipunnerrus

Taljasoutu

Pystypunnerrus käsipainoilla

Hauiskääntö

Ojentajapunnerrus taljassa

Pohjenousu

Vatsalaite

Tuo koko sarja vedetään yhdellä kertaa läpi, yhden kerran. Liikkeet tehdään aika hitaalla temmolla, pyritään maksimaaliseen rasitukseen. Aikaa tuohon treeniin menee yleensä 15 min.