Pääsin aiemmin mainitsemastani testistä läpi!
Oli aika rankka testi. Olin pari aiempaa viikkoa on/off -flunssassa, mutta sain silti räävittyä juoksutestin ja kuntopiirin alta pois. Edellisenä iltana oli hieman kuumettakin, mutta ajattelin mennä kokeisiin joka tapauksessa.
Itseasiassa testin jälkeen oloni tuntui jo paljon paremmalta. Eräs vanha ystäväni aikanaan ehdottikin minulle, että kun tuntee flunssan tulevan tai on juuri siinä hilkulla että tulee kipeäksi, niin kunnon sykkeennostatus -jumppa voi auttaa. Kuumeisena ei saa tietenkään treenata!
Olen huhkinut nyt läpi Ross Enamaitin Infinite Intensity -treenejä, tietenkin omalla viilauksella: esimerkiksi intervallit olen hoitanut joko pitkäkestoisena treeninä tai sitten laitteilla. Samoin olen keventänyt itse kuntopiirejä. Yritän noudattaa ajatusta oman kehon kuuntelemisesta: jos treeni jättää liian väsyneeksi, se oli todennäköisesti liian kova. Jos treenistä tulee ärtyisäksi, olet ylikunnossa.
Voimapuolta olen treenannut High Intensityllä. Esim:
Treenit:
Reisiojentaja
Reisikoukistaja
Pec-Deck tai penkkipunnerrus
Taljasoutu
Pystypunnerrus käsipainoilla
Hauiskääntö
Ojentajapunnerrus taljassa
Pohjenousu
Vatsalaite
Tuo koko sarja vedetään yhdellä kertaa läpi, yhden kerran. Liikkeet tehdään aika hitaalla temmolla, pyritään maksimaaliseen rasitukseen. Aikaa tuohon treeniin menee yleensä 15 min.
5 kommenttia:
Paljonko punnerrusten ja leukojen määrä nousi?
Onnittelut menestyksekkäästä testistä. Duuniin vai muualle?
Duuniin...
Mulla kävi noiden leukojen ja punnerrusten kanssa niin, että kyynärnivelet alko kipeytymään ihan huolella, en saanu vedettyä viikon loppuun saakka. Ja oli aika raskasta muutaman päivän jälkeen!
Jos tulevaisuudessa osallistuisit testiin jossa haettaisiin esim.
- maksimi leuat
- punnerrukset 60 sek
tms.
Miten treenaisit?
Hei!
Mun hyvä keino selviytyä flunssalta on illalla ensimmäisten flunssaoireiden esiintyessä ottaa raakaa viinaa suuhun ja kurlata hetken sitä ja loppuun tietty nielaisu. Eipä ole pitkiin aikoihin päässyt flunssa yllättämään vaikka kylmässä vedessä surffailenkin.
-Blini-
Anonyymille: Jos treenaisin maksimileukoja, siis yhtä maksimiyritystä varten, niin tekisin HFT:tä eli usein tehtävää harjoittelua.
Joka päivä yksi (1) sarja leuanvetoja, niin paljon kuin menee. Mutta ei enempää, ellei ohjelmaan jonain päivänä viikossa kuulu leuanveto (selkäpäivä).
Sama systeemi punnerruksissa, tosin niihin suosittelisin laittamaan painoliivit aika nopeasti lisäksi.
Mutta mitä merkitystä loppujen lopuksi on yhdellä liikkeellä? Kukaan ei kuitenkaan harjoittele leuanveto-olympialaisiin. Eli toki kannattaa pyrkiä lisäämään toistoja, mutta jos hakee kokonaisvaltaista kehittymistä, ei pidä liikaa nojata liikkeisiin, sarjamääriin tai toistomääriin vaan mieluummin kykyyn tehdä jotain asiaa tehokkaammin...
Lähetä kommentti