En ole aikaisemmin viitsinyt kirjoitella, koska muutamat ensimmäiset viikot ovat yleensä ne, joilloin homma on herkimmillään. Puhun siis syömishommista omalta osaltani. Toki kokonaisuuteen liittyy myös treenaaminen ja oikeastaan koko elämän sisältö.
Halusinkin oikeastaan aloittaa juuri tuosta elämän sisällöstä. Kun ottaa niinkin ison askeleen, kuin syömistapojen muuttamisen, niin se koskee kaikkia elämän osa-alueita. Se vaikuttaa asioihin töissä ja kotona, siis kaiken aikaa.
Minulle on sanottu, että saan tuloksia helposti. Voi olla. Voi olla että aineenvaihduntani on suhteellisen hyvä ja että minulla on hyvät geenit. Voi olla että kehotyyppini on oikeanlainen eli paino lähtee suhteellisen nopeasti.Ehkä olen saanut anteeksi huonot syömiseni näiden seikkojen vuoksi.
Mutta helppoa?
Syömistapojen muuttaminen ei ole ikinä helppoa kenellekään. Katsokaa vaikka sitä pullukkaa, joka vetää hidasta lönköttelyä asfaltilla. Luuletko että se on hänelle helppoa? Pelkkä aloittaminen vaatii häneltä suuria ponnisteluja. Annan mielettömät kunnioitukset hänelle, kuka hän ikinä onkaan.
Entäs minulle sitten? Jokin aika sitten söin päivittäin karkkia. Päivittäin ulkona, hampurilaisista kebabiin ja pizzaan. Jos se oli pikaruokaa, minä söin sen. Sain aika paljon anteeksi sillä, että olen aina treenannut suhteellisen paljon. Paino pysyy suhteellisen hyvin kurissa, jos treenaa mielipuolen lailla esim. Crossfittiä. Mutta ei sillä saa kaikkea anteeksi.
Olen painanut enimmillään 106 kiloa. Kun päätin muuttaa syömistapojani lähtöpaino oli 104 kg. Joten siinä vesittyy se teoria, että saisin anteeksi nopean muutokseni näiden kuluneen neljän viikon aikana.
Aineenvaihdunta? Yhden huippuvalmentajan mukaan miehillä aineenvaihdunta hidastuu lopullisesti viimeistään 40 ikävuoden kohdalla. Naisilla se on kuulemma 35. Eli voi olla että minulla on vielä rippeitä siitä jäljellä. Väitän tosin, että aineenvaihduntaan vaikuttaa ylipäätään aktiivisuus ja se, millaista treeniä teet. Treenaamalla JA syömällä oikein saat vaikutuksia takaisin, vaikka olisit kuinka vanha.
Geeneille ja kehotyypille ei mahda minkään. Mutta painoa näköjään tulee läskin muodossa nopeastikin.
Mutta että helppoa? Muutat jokaisen päivän syömiset ja välillä taistelet järjetöntä makeanhimoa vastaan. Kieltäydyt jälkiruuista. Juot kahvia, kun muut vetää pizzaa vieressä. Kun menet kauppaan, niin koriin ei mene Batteryä, cocista tai suklaalevyä. Mutustat rahkaa ja raejuustoa. Mietit, voitko syödä leipää illallisella. Aikaa jää hemmetisti enemmän joten tekemistä pitää keksiä.
Tämä ei ole helppoa. Voin saada sen näyttämään helpolta, koska tiedän mitä teen. Mutta ei se helppoa ole. Se on syömistapojen muutos, mutta se on myös koko elämäntavan muutos samalla.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti