Jeps, saatiin vihdoin ja viimein aikaiseksi kirjoitella tänne blogiinkin välillä.
Opin aika paljon uutta itsestäni lyhyessä ajassa. On paljon sellaisia asioita, joista ajattelin, etten ehkä pysty niihin. Mutta todellisuudessa ihminen pystyy paljon enempään kuin uskookaan. Fyysiset ja henkiset rajat on koeteltu, vaikka on joitain asioita joissa huomasi olevansa huonompi kuin odotti. Koen kuitenkin, että oli enemmän esteitä, joita ylitti. Hieman olen tosin hämmentynyt: tuntuu näin jälkikäteen, että muut ihmiset ehkä tietävät ja tuntevat minut itseäni paremmin. Positiivisella tavalla. En ole uskonut itseeni tarpeeksi.
Kurssit saatiin käytyä. Mutta kyllä sen jälkeen olikin aika ladata akkuja ihan huolella.
Pidin kunnon lay-offin. Siihen toki mahtui vähän flunssaakin joukkoon. Sain tosin pidettyä myös parhaan lomani ikinä, vaikka lomakohde olikin turisti-rysä. Mutta en kaivannutkaan mitään yllätyksiä: aurinko ja lämmin ilma olivat ainoa kriteerit. Ja kerrankin tuntuu että loman jälkeen akut on todella ladattu, toisin kuin perinteisen ryyppyreissun jälkeen...
Nyt on uusi treeniohjelma käynnissä. Mutta siitä joku toinen kerta.
Kiitokset kuitenkin kuuluvat niille ihmisille, jotka uskovat minuun enemmän kuin minä itse. Ehkä jonain päivänä alan itsekin uskoa. Keep your faith!
Tekstit
6 kommenttia:
3 viikkoa takana. Jos se olisi edessä nyt, mitä tekisit treenin, ravinnon ja levon suhteen toisin?
Jatkuuko tämä asetettujen tavoitteiden tavoittelu vielä jotenkin?
Varmaan ottaisin enemmän pitkäkestoista treeniä mukaan, tunnin, parin tunnin pituisia lenkkejä. Kolme viikkoa ennen ottaisin parin viikon intensiivisen treenin jossa ajaisin kropan niin loppuun kuin mahdollista. Ja viimeisen viikon ennen suoritusta pitäisin pelkkää palautusta. Ei mitään kävelyä rankempaa.
Tavoitteiden tavoittelu jatkaa, mutta suuntaan sen nyt hieman eri asioihin.
Mikä sun näkemys on mainitsemastasi viime hetken (viimeisen parin viikon) intensiivitreenistä? Saavuttaako sillä merkittäviä tuloksia vai haetko vain jotain "koneen avausta" tms.
Näen kuitenkin merkittävimmän työpanoksen tehdyn jo vähintään kuukausia, jos ei vuosia, ennen merkittäviä suorituksia.
Pitkän tähtäimen kehitys ei niinkään ole treenin intensiteetistä kuin säännöllisyydestä, suunnitelmallisesta ja nousujohteisesta treenistä.
Pitää paikkansa, säännöllinen treenaaminen on kaiken a ja o. Kyse onkin oman tien löytämisestä.
Omalla kohdalla minun on vaikea olla treenaamatta "liian kovaa". Pidän siitä tunteesta että voin antaa treeneissä kaiken. Mutta jos jatkuvasti treenataan liian kovaa, käy niin että kehitys loppuu. Ja sitten se alkaa menemään takapakkia. Suurin osa motivoituneista treenaajista (kuten minä) kuitenkin jatkaa läpi "harmaan kiven" eikä ymmärrä lopettaa ja pitää breikkiä välissä.
Eli kokeilun tarkoitus on tunnustella, voiko ylitreenaamista käyttää hyväksi pitämällä riittävän pituisen tauon. Kun treenitehot laskevat tarpeeksi, on aika pitää tauko.
Ensimmäisen vaiheen jälkeen homma tuntui jo aika hyvältä, vaikka kyseessä oli vasta "puolikas". Seuraavaksi tulee kokonainen.
Stay tuned!
No tästähän syntyy hyvää keskustelua! Kiitos Warriorillä siitä.
Olen samaa mieltä kanssasi treenin kohtuullisena pitämisen vaikeudesta. Kun tuntuu hyvältä, ei haluaisi lopettaa ennenkuin kroppa huutaa leipää...
Joka päivä tehty, 1-puolinen kova treeni johtaa kuitenkin siihen että kroppa ei ehdi palautua. Mitä kovempi kondis, sitä pidempään siinä kestää - mutta näin käy kuitenkin.
Palautumattomuus johtaa loukkaantumisiin tai (kuten itselläni) toistuviin flunssiin.
Loukkaantumiset ja flunssat katkaisevat treenin totaalisesti. Kunnon kehityskäyrä on kuin vuoristorataa - jyrkkä kehitys jonka totaalinen tauko katkaisee ja suistaa alamäkeen. Ja sama taas alusta.
Sen sijaan hitaammalla kehittämisellä saisi totaalisten taukojen määrää vähennettyä ja kokonaistulos voisi olla pitkällä tähtäimellä (minimissään vuodessa) parempi.
Itse yritän tällä hetkellä löytää nimenomaan nopeaa kehitystä, mutta kuitenkin niin, että se on pitkäkestoista kehityksen kannalta.
1. Loukkaantumiset voidaan ehkäistä pääasiassa hyvällä lämmittelyllä ja kehon huollolla (venyttelyä en laske tähän mukaan ollenkaan, mutta se on eri tarina). Pidempi lay-offi on kuitenkin tehokkaampi kuin lyhyet jaksot. Sekä mielelle että kropalle.
2. On helpompaa päästä takaisin sille tasolle mihin on viimeksi jäänyt kuin sen ylittävälle tasolle.
3. Keho ei "ymmärrä" että haluat kehittyä, se pitäisi sinut mielellään sellaisena kuin olet. Siksi sille pitää näyttää: "hei, sinun on pakko yltää seuraavaksi tälle tasolle ja enemmänkin". Se ei valitettavasti onnistu niin hyvin taaisella treenaamisella. Toki lyhyemmätkin intensiivijaksot kehittävät, mutta entä jos voisit ottaa näitä intensiivijaksoja useammin?
Keho tottuu kaikkeen liian nopeasti. Siksi sitä täytyy viedä yli. Jatkuvasti.
Lähetä kommentti