maanantai 28. maaliskuuta 2011

Tabata.

Flunssa yrittää jällee tulla päälle. Viime kerralla ei päässyt tulemaan, aion tapella sitä vastaan nytkin. Usko liikuttaa sanonnan mukaan vuoria, joten mitä yksi flunssa siinä enää mahtaa:)

Paljon on edelleen mennyt aikaa noiden koulutusasioiden tiimoilta. Eilen olin työpaikkakoulutuksessa aamupäivän ja iltapäivästä mentiin painimaan oman treeniporukan kesken. Tämä kaikki kun edllisenä iltana tuli vielä hieman ryypiskeltyäkin. Tällä viikolla olen "lomalla" joten olen keskiviikkona Tampereella opettelemassa itsepuolustusta ja viikonloppuna nyrkkeilyvalmentaja -opetuksessa. Ei ole vapaa-ajan ongelmia...

Tämän päiväiset treenit:

Tein pitkästä aikaa Tabata -intervalleja. Tuloksen laskin pienimmän toistomäärän mukaan:

- punnerruksia 15 sek, 15 sek lepoa. 8 sarjaa. Huonoin tulos oli 5, eli 8 x 5 = 40 punnerrusta minimissään.
- Atomic -Situps (video alla) 20 sek, 10 sek lepoa. Huonoin tulos 7 eli 8 x 7 = 56 toistoa minimissään.

- Sumo-kyykky 20 sek, 10 sek lepoa. Jostain syystä aoitin liian kevyesti, ensimmäinen sarja oli 17, mikä oli myös huonoin tulos. Kaikissa lopuissa pystyin tekemään 20-22 toistoa. Mutta huonoimman mukaan mennään, joten 8 x 17 = 136 toistoa.

Hyvä treeni, johon meni aikaa alle 20 min. Selälle olisi voinut tehdä vielä jonkun liikkeen, mutta ensi kerralla sitten.

lauantai 19. maaliskuuta 2011

Tekosyitä ja motivointia.


Ei sillä että pitäisin varsinaisia taukoja, mutta tulee nykyisin treenattua yhä harvemmin. Omalla kohdallani on nyt tärkeää ensinnäkin tiedostaa tämä seikka. Muutenhan asiaa ei pysty muuttamaan.

Kun nyt muutamina viikkoina on ollut kiirettä töissä niin olen treenaillut muutaman kerran H.I.T:llä, ihan vain siksi että tulee jotain tehtyä. Tosin, on ollut tuo työkuvan vaihtuminenkin osa ongelmaa: stressiä näistä kaiken maailman koulutuksista ja testeistä. Se on syönyt jaksamista. Tuntuu ettei aikaisemmin tuollaiset asiat vaikuttaneet mitenkään, nykyisin se syö motivaatiota treenaamisen, työn, syömisen ja yleisen jaksamisen suhteen.

Viime aikoina treenit ovat siis olleet H.I.T:llä:

Leuanveto kehon painolla
Penkkipunnerrus
Pystypunnerrus
Liike, joka aukeaa yllä olevasta videosta^
Hammerkääntö
Ranskalainen punnerrus
Reisiojennus
Takareisitalja
Pohkeet koneessa

Olen käyttänyt noissa hidasta tempoa ja päälle tehnyt muutaman Rest-Pause -toiston. Pohkeita tein viimeksi myös näin ja loppuun autoin koneella vielä muutaman negatiivisen toiston. Pari päivää kävely tuotti aika paljon tuskaa...

Nyt olisi tarkoitus laittaa syömistä jälleen kerran kuntoon. Jos muistan, kirjoittelen siitä tänne kunhan saan kunnolla aloiteltua. Tänään ensimmäinen päivä.