Eilen illalla alkoi tehdä mieli kaiken maailman herkkuja, mitä tahansa sokerista tai rasvasta. Onnistuin kuitenkin pitämään tiukan linjan. Olut tosin unohtui tuosta eilisestä listasta, sen nautin ennen iltapalaa. Huomasin myös taas sen tosiasian, että jos illaksi ei ole varsinaista tekemistä, niin ruoka ja syöminen on koko ajan mielessä. Täytyy kehittää jotain puuhaa niille illoille, kun ei voi käydä treenaamassa. Yritän kerrankin olla viisas ja levätä tuon flunssan kanssa.
1. Aamu alkoi samalla tavalla kuin aikaisemminkin, prodet, leivät ja kahvia.
2. 09.00 ateria: raejuustoa ja banaani
3. 11.00 ateria 0.44l Nitro-Tech:in valmisjuomaa. Kävin hakemassa UFS:ltä, oli alennuksessa.
Iltapäivällä oli töissä niin kiirettä, että join päivän aikana vielä muutaman noita NitroTech:ä.
Vasta illalla ehdin syödä kunnolla, kanasalaattia ja muutaman oluen (tuosta pitäs päästä vielä eroon, siis oluesta).
Viimeiseksi ateriaksi vielä yksi prodejuoma (ABB monstershake 500ml)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti