Voittaminen ja häviäminen.

Voittaminen ja häviäminen merkitsee samaa kuin elämä ja kuolema.

En näe asiaa ehkä ihan noin jyrkästi, mutta samalla tavalla häviämiseen tulisi mielestäni asennoitua: se kun vaan on niin, että joissain tilanteissa ei ole varaa hävitä. Onneksi viime vkolopun lukkopainikisat eivät olleet tällainen tilanne.

Kyseinen ottelu:
http://www.youtube.com/watch?v=ANtRkzFA0T8

Viime aikoina on ollut suhteellisen stressaavaa sekä töiden että oman vapaa-ajan kanssa. Paljon asioita tapahtuu lyhyessä ajassa. Ja mitä vanhemmaksi tulee, sitä nopeammin aika tuntuu kuluvan. Elämä karkaa ajan kanssa. Pitääkin siis yrittää elää aina mahdollisimman paljon hetkessä. Eli juuri nyt koska se hetkikin meni jo. Tämä pätee jopa huonoihin asioihin omassa elämässä, niissä kannattaa elää silloin kun ne ovat käsillä, sillä jos koko ajan toivoo vain hyviä aikoja, jää elämässä paljon kokematta. Ilman huonoja hetkiä ei ole hyviä hetkiä.

Joskus harvoin sitä masentuu itsekin. Omalla kohdallani saan kuitenkin motivaatiota muiden ihmisten koettelemuksista. Ei oman sukuplveni ole tarvinnut elää yhtään sotaa, paitsi niin halutessaan. Eilen katsoin Kauriinmetsästäjän, joka on siis kuvaus ystävyksistä, joita Vietnamin sota muuttaa. Kukaan heistä ei enää palaa ennalleen. Kun katsoo, millaista joidenkin ihmisten elämä saattaa olla, tulee todella tyhmä olo valittaa MISTÄÄN omasta vastoinkäymisestä. Hei, oikesti, kaikkihan on ihan hyvin?

Rubber Guard.

Ei liene salaisuus enää, että olen alkanut opettelemaan Rubber Guard -tekniikkaa. Viime treeneissä ohjaajamme kertoi kuinka helppoa on ohittaa kyseinen Guardin alalaji. No, ihan niin yksinkertaista se ei ollut, kuin kyseinen ohjaaja oli kuvitellut. Ja vaikka hän tietenkin pääsi ohi kyseisestä tekniikasta, niin voidaanko minun olettaa olevan vielä mikään mestari tekniikassa, jota olen harjoitellut viimeiset 3-4vkoa? Varsinkin kun verrataan ohjaajan kokemustasoa omaani kyseisen lajin parissa?

Tai sanotaan oikeammin näin: vaikka minulla olisi ollut millainen Super guard -tekniikka, niin jos vain testataan kyseisen guardin pitävyyttä staattisessa asennossa (koeta pitää kiinni, jos pystyt -asenteella), niin suurella todennäköisyydellä hän olisi tullut siitä joka tapauksessa läpi.

En itsekään yritä puolustella kyseistä guardia sillä, että se olisi jotenkin voittamaton. Ei se olekaan. Mutta se on erilainen. Niin erilainen, ettei minulla ollut mitään ongelmaa saada kyseistä guardia vastustajalleni viime vkolopun kisoissa, koska selvästi hänellä ei ollut aavistustakaan siitä, millaisessa kontrollissa hän oli suurimman osan aikaa.

Vastaväite: Nii-in, nähtiinhän se ettei Rubber Guardista ole mihinkään: hävisit ottelusi pisteillä?

Vastaus: Häviämiselläni on kaksi syytä. Ensiksikin: en halunnut käyttää (engl. I was not willing to use) perinteistä tekniikkaa näissä kisoissa. Mitä järkeä treenata tai kokeilla uutta, jos ottelutilanteessa sitten kuitenkin vajoaa takaisin vanhoihin kaavoihin? Toiseksi: oma kunto. Ja tämä, jos mikä, aiheutti tappion, ansaitusti. En ole tähän päivään mennessä kertaakaan hävinnyt painiottelua huonon kunnon takia. Nyt hävisin. Jo kun lähdin lämmittelemään ottelua varten, huomasin uupuvani täysin. En uskaltanut punnertaa alkulämmöiksi, koska tuntui siltä, että kunto loppuu siihen paikkaan. Ottelun ensimmäisen puolen minuutin kohdalla huomasin energiani olevan poissa. Täysin. Syy huonoon kuntoon johtuu viime aikaisista työkiireistä, stressistä ja siitä, etten ole ehtinyt pitämään kunnosta huolta uuden tekniikan treenaamisen takia. Aika pitää aina priorisoida jotenkin, viime aikoina tekniikkaan enemmän kuin kuntoon.

Mutta aina oppii jotain uutta. Kuntokaan ei ole mikään itsestään selvyys!

Treenit

Tällä viikolla maanantaina ehdin treenaamaan jopa kaksi kertaa. Ensimmäisen kerran aamupäivästä ja toisen kerran illalla ohjatuissa treeneissä (joista kerroinkin jo ylempänä:).

Eilen huomasin isovarpaan venähtäneen, joten piti pitää lepopäivä. Illalla kuitenkin punnerruksia parin minuutin ajan.

Nyt vielä kun saisi itsensä salille tekemään kuntopiiriä...