Eilen päätin käväistä salilla pitkästä aikaa. Olin ajatellut tehdä jonkun hyvän kuntopiirin, että saisi kuntoa kohotettua BJJ-SM:iä varten. Jostain kumman syystä päätin kuitenkin kokeilla pitkästä aikaa High Intensity -treeniä, huolimatta siitä, mitä olen tähän blogiinkin joskus kirjoitellut asiasta. Ettei siis pitäisi treenata lihaskokoa, jos haluaa parantaa suorituskykyä, varsinkaan jollain matalavolyymisellä "Kehis"-treenillä.
Mutta voi p#kle kun tuntui kyseinen treeni hyvältä. Oli kuin olisi kotiinsa tullut!
Olen aika pitkään perustanut salilla käymisen Dorian Yatesin treenifilosofiaan. Eli yhteen/kahteen sarjaan, 6-10 toistoa per sarja. Sarjan loppuun viemiseen käytetään välillä pudotussarjoja, pakkotoistoja tai Rest-Pause -sarjoja. Yhden/kahden sarjan treenifilosofia toimii mielestäni hyvin omalla kohdallani, koska on vaikeaa "jättää tekemättä niitä sarjoja loppuun". Ei vaan oikein sovi omalle päälle tuollainen ajattelu.
Ruokapolitiikka on ollut aika lapsen kengissä viime aikoina, on herkut maistunut aika hyvin. Jotenkin on ajatellut asian niin, ettei tarvitse välittää ruokailutottumuksista, koska ei yritäkään rakentaa lihasta. Niinpä kehis-tyylinen ruokailu pitää poissa myös pahoilta teiltä. Pysyy paremmassa kunnossa, koska ruokailuhan on 90% kehonrakennuksesta.
Nyt suurin haaste onkin löytää tasapaino High Intensityn ja kunnonkohotuksen kanssa. Siihen kun lyö vielä lajiharjoittelun päälle, niin tuleekohan liikaa... Aionkin kokeilla nyt vähän aikaa tehdä kerran viikossa koko kropan läpi H.I.T:llä ja jos jää aikaa, niin siihen vielä kuntojumppaa päälle. Lajiharjoittelu silloin kun treenit osuu kohdilleen, eli ehkä pari kertaa viikkoon. Saa nähdä mitä tästä katastrofista tulee. Tuleeko saman tien ylikunto tms. Kun vaan jaksaisi syödä hyvin.
Treenit: olkapää, rinta, ojentaja
Pre-exhaust: vipunostot käsipainoilla 3x20 (sivuille, eteen, taakse). Pystypunnerrus 20kg/20, 50kg/8,6.
Penkkipunnerrus leveällä otteella 50kg/20, 80/7,6 (huomaa ettei ole vähään aikaan penkkiä tehnyt).
Ranskalainen punnerrus makuulla 20kg/20, 30kg/9,10 (intesiteetti puuttui näköjään näistä sarjoista). Penkkipunnerrus kapealla otteella 20/20 (liian kevyt), 60kg/6,5 (liian raskas)
Eilen tosiaan vielä lipsahti (tahallaan) McAterian puolelle ja siinähän se yö menikin vatsan väänteissä. Tästä hetkestä eteenpäin sitten puhdasta ruokaa, kiitos.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti