perjantai 18. huhtikuuta 2008

Kolmesataa.

So far so good.

Olen saanut itseni aika hyvin vieroitettua karkin syömisestä. Menin tässä asiassa aika pitkälti omia reittejä, kokeilin jälleen uutta. En tosin suosittele ketään kokeilemaan tätä mutta omalla kohdallani onnistuin mielestäni suht hyvin.

Aloitin sillä, että vaihdoin karkin syömisen suolaiseen. Eli söin kerran päivässä lounaana mitä hyvänsä. Tähän kuului siis aivan mikä tahansa paikka: McDonalds tai muu roskaruokapaikka. Ennen kuin huomasinkaan, en syönyt enää karkkia, pahe oli vaihtunut pienempään pahaan. Saahan hampurilaisista enemmän muita ruoka-aineita sen pelkän sokerin sijaan.

Seuraava vaihe on nyt menossa. Aloin syömään tasapainoista lounasta ja välipaloina proteiinijuomia. Aloin pyöräillä töihin. Matka kestää noin tunnin verran. Liikunnan lisääminen tuo motivaatiota myös syömispuoleen: miksi nähdä kaikki tuo vaiva (pyöräilyllä) ja sitten heittää kaikki hyöty mäkeen (syömällä huonosti).

Tavoitteena tehdä terveellisistä tottumuksista elämäntapa.

Liikuntaa on tullut joinain päivinä ehkä vähän liikaakin. Olisiko ollut keskiviikkona, kun tein ensin aamulla kuntopiirin, iltapäivällä pyöräilin töistä kotiin ja sitten vielä illalla BJJ:tä 1½ tuntia. Seuraavana päivänä oli hyvä että pääsin sängystä ylös, keskivartalo oli aivan tohjona. Tein yhden mielenkiintoisen havainnon: keskivartalo oli kaikkialta niin kipeä, etten huomannut vatsalihasten edes olevan kipeä, ennen kuin kokeilin jännittää niitä. Kivun eri asteita:)

Kolmesataa

Liikunnan motivaatiota olen hakenut edelleen 300:sta. Spartalaiset kun edelleen ovat mielessäni aika korkealla tasolla, mitä tulee päivittäiseen harjoitteluun. Niin paljon kuin sainkin motivaatiota sekä 300 sarjakuvasta, Tuliportit -kirjasta tai gymjones.com sivustoilta, niin elokuvaan olen itseasiassa aika pettynyt. Aloin katsomaan sitä uudelleen ja huomasin paljon asioita, jotka häiritsivät. Koko ylimääräinen draamaosio, jossa kuningatar taistelee kotipuolessa poliittisia juonitteluja vastaan. Eiköhän siitä, että mies lähtee varmaan kuolemaan olisi saanut tarpeeksi draamaa aikaiseksi. Piti siinä nyt sitten vielä raiskata kuningatar... Oikeastaan, jos elokuva olisi ollut edes hitusen uskollisempi sarjakuvalle olisin todella pitänyt siitä. Niitäkin osioita, mitä oli leikattu pois elokuvasta (esim. Efialteen hyppääminen jyrkänteeltä) olisi ihan hyvin voinut jättää elokuvaan edelleen. Mutta eipä siinä, eihän pelkkää sotimista voi kuvata 1½ tuntia, vai voiko (Sotamies Ryan, anyone?).

Extroissa oli muuten loistava kommentti siitä, että kuinka heillä (taistelukoreografit) ei ollut tietoa siitä, millaista tekniikkaa muinaiset spartalaiset käyttivät. Pari kommenttia:

1. Ensinnäkin, he ainakin jotenkin tiesivät Falangin toimintaperiaatteen. Siihenhän koko kreikkalaisten (Spartalaiset eivät olleet ainoat Kreikassa jotka kyseistä taktiikkaa käyttivät) sotataktiikka perustui: kolmessa rivissä sotilaita, etummaisena kilpimiehet ja takana olevat työntävät heitä eteenpäin läpäisemättömän yksikkönä. Spartalaisten keihäät olivat tarkoituksella yli parimetrisiä: he pystyivät kilpien yli pistämään kilpimuuriin pysähtynyttä vihollisarmeijaa. Parhaiten taktiikkaa kuvaa jättimäinen niittokone: kilvillä työnnetään, keihäillä niitetään. Falangi hajosi ainoastaan siinä vaiheessa, kun vihollisen joukot lähtivät pakenemaan. Elokuvaan tällainen kuvaaminen ei kai kuitenkaan sovi. Sehän on kovin yksitoikkoisen näköistä.

2. Kun koreografit sitten kehittelivät hienoja itämaisia kamppailuliikkeitä Spartalaisille tuli mieleeni ajatus: kuinka hienoa tekniikkaa tarvitaan, kun tarkoituksena on tappaa vihollinen miekalla? No, kaiken kaikkiaan ihan hienoja taistelukohtauksia.

Tässä nyt ehkä vähän liikaakin avautumista nyt jo vanhasta elokuvasta.

Joka tapauksessa, hyvin olen saanut motivaatiota samasta aiheesta. Ei viitsi valittaa jokaisesta pienestä kolotuksesta, kun jotkut ovat oikeasti kärsineet aika paljon. Syyksi ei enää kelpaa, että vähän väsyttää. 300:sta innostuneena puuhastelin kevennetyn version 300 ohjelmasta, mikä löytyy gymjones.com -sivustolta.

Treenit: Light 300

25 Blank pull-up (jalat boxin päällä)
50 maastavetoa 65kg:lla
50 punnerrusta, kädet penkillä
50 box-hyppyä 40cm korkeudelle
50 clean and press käsipainoilla (10kg)
50 suoraa FloorWiperia
25 "lankku leuanvetoa" (Sama kuin ensimmäinen liike)

Aikaa meni 21:23.10. Tiedän, että tuokin näyttää aika helpolta, mutta niin oli tarkoituskin. Ei heti sitä perhanan ylikuntoa, vaan tasaisen kovaa kehitystä.


Ei kommentteja: