Sain vihdoin ja viimein onnistumaan pitkäaikaisen haaveeni: 50 punnerrusta putkeen ilman taukoja, eli pysyen koko ajan punnerrusasennossa. Aika olisi pitänyt ottaa, mutta kun lähdin testaamaan maksimitoistomäärää, niin se sitten jäi. Nyt on aika kova paine kokeilla sitä uudelleen, entä jos se ei enää onnistukaan?
Muutenkin on tuo treeni alkanut sujumaan. Suuri kiitos lienee juuri tuohon työpaikan vaihdokseen. Olen parhaillaan päässyt treenaamaan parikin kertaa päivässä. on hyvä, ettei tarvitse erikseen lähteä työpaikaltaan käymään salilla, vaan voi joko aamulla tulla sen verran aikaisin tai vaihtoehtoisesti jäädä hieman myöhempään.
Olen jopa päässyt harjoittelemaan kamppailulajeja pitkästä aikaa. Olemme kaverin kanssa saaneet väännettyä painia, pystyottelua ja itsepuolustusta. Todella monipuolista kamppailu-urheilua!
Nyt voi hiljalleen alkaa kiinnittää enemmän huomiota tuohon ravintopuoleen, olen joulun ajan (ja ennen joulua myös) päästänyt itseni aika helpolla, vaikka treeni on flunssan jälkeen ollutkin aika kovaa. Tällä treenimäärällä ja ravintopuolen petraamisella luulisi tulevan aika kovaan kuntoon aika nopeasti!
perjantai 26. joulukuuta 2008
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti