Maastaveto on on kova liike. Ehkä toiseksi kovin liike mitä löytyy (kyykkyhän on kiistaton kuningas, eikö?).
Kokeilin tuossa pitkästä aikaa maastaveto 1RM:ää. Oli ihan hyvä fiilis vaikka alla olikin edellisen päivän kyykkytreenit, ruokailut olivat menneet penkin alle ja aamulla oli ollut hieman krapulakin.
190kg jäi hieman polvien yläpuolelle.
Harmitti aika lailla. Toisaalta, mitä olisi voinut olettaa?
Näin jälkikäteen olisi ollut viisasta odottaa vaikka 5 min ja kokeilla 185:llä. Tai sitten pitäisi harjoitella se "nytkyttäminen". Olisi saanut edes jonkinlaisen tuloksen. Nyt vanha tulos, 180kg, jäi edelleen voimaan. Kuitenkin koen, että voimatasot ovat parantuneet viime aikoina ja aionkin kokeilla MaVe ykköstä uudelleen tällä viikolla. Jotain uutta ja hyvää kuitenkin on tullut opittua, alkuvauhdin ottaminen. Joskus kannattaa salilla katsella ympärilleen, siinä voi oppia jotain uutta. Eikä heti uskoisi "vauhdin ottamisen" olevan edes mahdollista MaVeen.
Treenit olen edelleen vienyt Density Trainingilla, tuntuu hyvältä. Pitäisi vähän lisätä kunnonkohottamista, ettei mene ihan pelkän voimanhankinnan puolelle. Mutta johonkinhan se aika pitää priorisoida.
maanantai 1. kesäkuuta 2009
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti