Kun on löytävinään hyvän tavan omille ruokailutottumuksille, jokin alkaa aina vaivaamaan. Muutamia esimerkkejä:
Anabolinen Dieetti: ongelmana on se, että treenit pitäisi pitää lyhyinä eikä liian rasittavina. Huono homma, jos on joskus tarvetta treenata kolmekin tuntia putkeen. Ei siis oikein sovellu sellaisenaan kamppailu-urheilijalle/itsepuolustajalle.
Warrior Diet: toimi itseasiassa todella hyvin pitkän aikaa, mutta kun otin satunnaiset kaksi kertaa päivässä treenaamiset käyttöön, niin energian riittäminen koko päivälle ei oikein enää onnistunutkaan.
"Syö niin kuin normaali-ihmiset" -dieetti: ei toimi omalla kohdallani. Itselläni ei ole koskaan ollut innostusta alkaa laskemaan kaloreita, eikä varmaan koskaan tulekaan. Lisäksi, kun annan itselleni luvan syödä niin kuin normaalit ihmiset, koen makeanhimon ylitsepääsemättömäksi. Ja koska "syön niin kuin tavalliset ihmiset" annan itselleni helpommin siihen myös luvan. Ei hyvä.
Eli itsetutkiskelun paikka: minulla saattaa olla väärät ruokailutottumukset (mitkä tottumukset) ja saatan olla jopa hieman syömishäiriöinen: kun otan vähän, otan vähän enemmän ja siitä se alamäki sitten taas alkaakin. Itsekuria riittää aina tietyksi aikaa kerrallaan, mutta kun pitäisi tästä lyhyestä elämästä nauttiakin. Lopputulos: etsi edelleen sopivinta tapaa syödä, itselle.
Ongelmana on saada sellainen ruokavalio, joka ei vaadi jatkuvaa laskemista, vaan pitää sisällään yksinkertaiset periaatteet ruokailujen suhteen. Huolenaiheina ovat myös ravinnon riittävyys (treenit satunnaisesti jopa 2x päivässä) ja että se on sosiaalinen (ei tarvitse joka kerta sanoa ei ruokapöydässä). Näillä seikoilla myös stressi kevenee, en halua yhtään lisästressiä ruokailemisesta. Ruokailua pitää kuitenkin harrastaa monta kertaa päivässä, joten jatkuva stressi syömisestä syö elämänlaatua.
Niinpä etsin tuossa taas hetken aikaa uutta tapaa alkaa syömään ja löysin (ei niin yllättäen t-nationilta) artikkelin, jota ajattelin alkaa noudattamaan. Protein Pulse Feeding. Otan tänään kuvat kehosta (en postaa tänne, ainakaan vielä) ja otan kuukauden setit. Sitten katsotaan kuinka treeni kulkee ja miltä kroppa näyttää!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti