Se oli vitsi. Olo on tänään paljon parempi kuin eilen, luulin että energian puoliintuminen vaikuttaisi todella pahasti omaan vointiin, mutta tuntuu toistaiseksi aika hyvältä. Viilausta tarvitaan vielä aika paljon, esimerkiksi proteiinia pitäisi saada enemmän. Mutta muutokset tehdään pikkuhiljaa kokeillen, mikä tuntuu hyvältä.
Scott Abelin Cycle Diet
Katsoin pitkästä aikaa Scott Abelin Cycle Diet DVD:n. Kun niitä juttuja kuuli mieheltä, joka on treenannut muun muassa Lenda Murrayta, niissä on melkeinpä pakko olla jotai perää. DVD on tarkoitettu pääasiassa personal trainereilla, joiden asiakkaat haluavat pudottaa painoa. Toisaalta moni Abelin sivustolla noudattaa itsekin dvd:ltä opittuja asioita ja ovat muovanneet oman treeni- ja ruokailuohjelmansa sen pohjalta, ilman että heillä itsellään on asiakkaita.
Dvd onkin ehkä parhaimmillaan sellaiselle, jolla on jo paljon kokemusta dieettaamisesta, treenaamisesta ja näiden tekemisestä elämäntavaksi. Siinä ei anneta valmista suunnitelmaa noudatettavaksi, vaan kaikki pitää arvioida ja suunnitella itse. Ei sinällään huono, koska itselläkin on niin paljon tiettyjä juttuja, joista ei halua luopua. Esimerkiksi AD:llä ollessa käy kyllä välillä mielessä, että mitä pahaa vihannesten, hedelmien ja marjojen syömisessä on?
Kun katsoin dvd:n ja päätin alkaa noudattamaan Abelin periaatteita kysyin itseltäni: kyllästynkö todella niin nopeasti diettaamiseen, että vaihdoin parin päivän aikana dieettiä jo kerran? En. Kyseessä on edelleen 30 päivän jakso, jonka aikana rajoitetaan kaloreita kehon kiristämiseksi. Otan vain yhden periaatteen lisää tuohon 30 päivään (ja sen jälkeen mahdollisesti jatkan...) lisää eli käytän vaihtelen kalorimäärää päivästä toiseen. Periaatteessa kyseessä pitäisi olla hiilihydraattien määrän vaihtely päivästä toiseen, mutta katsotaan sitä siinä vaiheessa kun pääsen eteenpäin dieetissä.
Tällä hetkellä pyrin siis kahden päivän sykliin, jolloin rajoitan ravinnon määrää seuraavasti:
Päivä 1: -500 kaloria (eilen)
Päivä 2: -800 kaloria (tänään)
Vielä näin alkuvaiheessa dieettiä annan anteeksi +/-100 kaloria suuntaan tai toiseen. Liikunnan otan huomioon kulutuksessa niinä päivinä, kun sitä teen.
Jos jaksan, otan rasvapihdeillä mitat muutamasta kehon selvästi pehmeimmästä kohdasta. Katsotaan jaksaako...
3 kommenttia:
No huh! Aika kovat miinukset. Voi kyllä käydä kestämisen päälle... mutta pianhan se selviää!
ps. koska tulee lisää sarjiksia online?
No huhu kuulostaa rankalta, aika paljon miinusta kaloreissa! Voi käydä kestämisen päälle mutta pianhan se selviää!
ps. koska tulee lisää sarjiksia online?
Eihän nuo niin pahat miinukset ole. Niitä pitää vaan tarkkailla jatkuvasti, kun tulee tota treeniäkin vähän lisää.Sillon pitää vähän lisäillä, ettei mene ihan överiksi.
Uusi sarjis on kehitteillä, täytyy vaan katsoa milloin jaksaa alkaa laittaa ihan paperillekin. Tai siis kuvakässäri on jo valmiina. Pitäs alkaa vaan piirtää...
Lähetä kommentti