Kolme kovaa taistelua. Vaativat olosuhteet. Maasto vaihtelee jatkuvasti. Hetkittäin kasvillisuus on niin tiheää, että saatamme kulkea suoraan vihollisen pistimeen. Kuuma. Hyttyset kiusaavat. Mutta keskittyminen ei herpaannu hetkeksikään. Minne katse menee, sinne aseen piippu osoittaa.
Ensimmäinen yhteenotto. Liikun parini kanssa tiedustelijapartiona. Sissipartiona. Parini päättää mennä etumaastossa. Suon sen hänelle, joskin tunnen piston sydämmessäni päästää häntä etumaastoon. Kuin syöttinä.
Ehdimme edetä maastossa muutaman minuutin, kun huomaan vihollisen. Hän ei ole nähnyt minua vielä. Joudun siirtymään eteenpäin saadakseni suoran osuman. Vilkaisen parini suuntaan, jotta voisin käsimerkein viestittää hänelle vihollisesta. Hän ei kuitenkaan katso suuntaani, joten päätän tuhota kohteen. Ensimmäinen laukaus osuu vihollisen aseeseen. Hän hämmästyy ja kääntää katseensa minua kohti. Ehdin laukaista pari kertaa. Hän kääntyy paetakseen, mutta osun vielä muutaman kerran. Ensimmäinen yhteenotto on ohi. Vasta myöhemmin saan kuulla parini saaneen osuman juuri ennen omaa onnistumistani.
Jatkamme parini kanssa eteenpäin. Seuraava yhteenotto tuntuu venyvän vaikka kuinka pitkään. Ylitämme joen. Luulemme tietävämme vihollisen sijainnin. Pysymme pitkään taisteluparini kanssa yhdessä, mutta jossain vaiheessa ennätän liikkua niin nopeasti, että parini jää jälkeen. Olen yksin. Ja eksyksissä. Vainoharhaisuus valtaa mielen. Missä vihollinen luuraa? Perustoimintamallit pysyvät kuitenkin. Aseen piippu osoittaa koko ajan uhan suuntaan.
Tarkistan jokaisen puskan ja kannon, jonka ohitan. Kurkkaan kuusen taakse oikeaoppisesti. Näen hahmon ja avaan tulen. Myös vihollinen ehtii avata tulen. Saan osuman ja kaadun maahan...
Jotenkin olen edelleen toimintakykyinen. Toinen yhteenotto on ohi. Olen saanut vihollisen kuten hänkin sai minut. Mutta olen edelleen toimintakykyinen.
Käskynjaossa saan uuden parin. Vanhasta paristani en tiedä enää mitään. En kysele hänen peräänsä...
Kolmas yhteenotto. Uusi parini haluaa meidän toimivan erillään. Niinpä hajaannumme. Liikun peltoaukean viertä, tarkistaen sen reunaa metsään päin. Olen päässyt järvenrantaan. Teen virheen, sillä en ota tarpeeksi rantaan, vaan jätän viholliselle tilaa molemmille puolilleni. Syöksyn vaistomaisesti maahan kun kuulen konepistoolin laulavan vasemmalta puoleltani. Pysyn maassa niin kauna kuin sarja kestää. Ammun muutaman laukauksen tulen suuntaan. Saan vihollsien liikkeelle ja siten myös paljastamaan sijaintinsa. Hän laukaisee sarjan. Pysyn suojassa ja toivon ettei hän osu minuun. Ympärilläni ropisee. Kuin ihmeen kaupalla säilyn ehjänä. Huomaan aseeni tyhjentyneen. Onneksi otin mukaani vara-aseen. Tiedän tosin ettei aseeni vedä vertoja vihollisen tulivoimalle. Mutta yrittänyttä ei laiteta.
Lähden kiertämään vihollisen sivustaan. Näen parini myös vaihtavan asemaansa. olen päässyt ylämaastoon, kun kuulen hänen huutonsa ja ymmärrän että olen yksin. Näen hahmon liikkuvan poispäin minusta. Saalistajan vietti iskee ja lähden onnettoman aseeni kanssa hänen peräänsä, koko ajan ampuen. Kuitenkin metsän siimeksen takaa hän saa minut maahan.
Ryömin maassa. Löydän hylätyn aseeni ja raahaudun kasarmille. Illalla pystyisin jo nauramaan tälle kaikelle..."
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti