keskiviikko 3. helmikuuta 2010

Nälkä kateissa?

Tänään on ollut pienoinen huoli aamusta asti: ei ole tuntunut nälkää ollenkaan? Lisäksi on ollut koko päivän turvonnut olo (ei niin yllättäen), vaikka aiempina päivinä on tuntunut, että kiristyy koko ajan. Pitää yrittää vähän analysoida tuota mitä eilen tuli syötyä... Nyt iltapäivästä tosin alkaa pikkuhiljaa tuntua hyvältä (kuivemmalta). Ei ollut myöskään aamutreeniä, mikä saattaa vaikuttaa osaltaan tuohon pöhöttyneeseen oloon.

Laitoin tuollaisen fiilistelyvideon, missä harjoitellaan kavereiden kanssa Keysiä hanskat kädessä. Tänään iltapäivällä käyn vanhan treenikaverin kanssa treenaamassa mattokamppailua.

20:00 Ensimmäinen ateria syöty, seuraavaa odotellessa. Tuntuu, että vatsa on pohjaton kuilu: söin 400 grammaa kanaa, puoli kiloa salaattia, lautasellisen lohipastaa, banaanin, viinirypäleitä.

Treenit

Päivällä vedin muutaman leuan. Niitä ei lasketa tähän.

Kamppailutreenit: 10 minuuttia varjonyrkkeilyä, jossa kaikkea mahdollista: maahanvientejä, lyöntejä, potkuja, sprawleja, maassa liikkumista, puolustautumista. Pari viiden minuutin erää mattokamppailua parin kanssa, tekniikkaa. Hyvät treenit.

Ei kommentteja: