Kirjoitin tämän tekstin kalorilaskurin sivulle, julkaisen sen kuitenkin uudelleen täällä, oikeassa paikassa, minun blogillani.
Päivä nolla: päätös.
Siitä on aikaa kun viimeksi käytin tätä kalorilaskuria. Nyt kuitenkin otan tämän kiinteytyksen (inhoan sanoja laihduttaminen ja painonpudotus, molemmat viittaavat painonlähtöön hinnalla millä hyvänsä) tosissani. Tähän tosissani ottamiseen liittyy suunnitelma ruokavalion muuttamisesta, hypertrofiasta ja JÄRKYTTÄVÄSTÄ määrästä aerobista. Tuo aerobinen onkin salainen aseeni tällä yrityksellä. Jep, yrityksiä on ollut tässä muutaman vuoden aikana liian monta. Vaadittiin aika paljon miettimistä, tutkimista ja kokeilua, ennen kuin tulin tähän suunnitelmaan jota aion noudattaa seuraavat 30 päivää.
Miksi 30 päivää? Eikö olisi parempi puhua elämäntapamuutoksesta?
Asia kerrallaan. Jos vertauskuvallisesti mietitään puuveistoksen tekemistä. Jos siitä aletaan ensimmäiseksi veistämään puukolla, saa työtä tehdä todella pitkään ennen kuin saa mitään näkyviin. Motivaatio laskee, kun et näe muutoksia. Ensin pitää käyttää kirvestä, että saadaan näkyviin ne osat joita aletaan muokkaamaan. Nyt, tiedän ettei ihmiskeho pysty konemaisesti luopumaan rasvakudoksesta, vaan on tietty nopeus jolla ihmiskeho antaa rasvakudosta pois. On kuitenkin olemassa tiettyjä keinoja, joita voidaan käyttää lyhyen aikaa, joilla voidaan tehdä suhteellisen isoja muutoksia kehon rakenteeseen. Sana "mutta" tuleekin juuri siinä, lyhyen aikaa. 30 päivää on pitkä aika, kun puhutaan parhaimmillaan parin tunnin aerobisista per päivä.
Mitä 30 päivän jälkeen? En tiedä. Katsotaan sitä sitten.
Olen todella innoissani. Tänään on tekemättä vielä 30 päivän kalenteri, johon merkitsen isolla, punaisella kynällä jokaisen voitetun päivän.
Jokainen päivä olen lähempänä tavoitetta!
2 kommenttia:
Kalorilaskuri on kyllä hyvä. Näkee konkrettisesti kuinka paljon/vähän sitä oikeasti syö.
Kiinteytys särähtää omaan korvaan markkinamiesten puheelta jolla kusesetetaan naisilta rahat sokerimössöillä. Kiristely paljon parempi termi :)
Totta kiristely on parempi sana. Ei löytynyt sopivampaa kuin kiinteytys tossa kirjoitusvaiheessa.
Kalorilaskuri on hyvä. Inhoan vaan tota jatkuvaa tietokoneella oloa ja muistiinmerkitsemistä, toisaalta muuten tulee syötyä helposti liikaa. Eikä sitä tarvitse käyttää kauempaa kuin dieetin ajan...
Lähetä kommentti