Tuntuu, että viime aikoina olen kasvanut aika paljon. Voisi sanoa jopa aikuistunut. Samaan aikaan kuitenkin ymmärrän, että on hyvä pyrkiä lapsenomaiseen suhtautumiseen.
Tarkoitan tällä siis sitä, että lapset ovat pääsääntöisesti iloisia, onnellisia ja ennakkoluulottomia. Tähän on mielestäni hyvä pyrkiä. Maailmassa on ihan tarpeeksi kyynikkoja, pessimistejä tai vain muuten negatiivisia ihmisiä.
On hyvä tuntea erilaisia ihmisiä, jotta kasvaa itse samalla. Täytyy kuitenkin muistaa suhtautua jokaisen ihmisen sanomisiin avoimesti ja ennakkoluulottomasti. Jokaisesta pahasta asiasta löytyy jotain hyvää, jokaisesta hyvästä asiasta jotain pahaa.
Olen huomannut, että joidenkin ihmisten puheet tai tavat suhtautua asioihin ärsyttävät minua. Nyt kuitenkin viime aikoina olen pyrkinyt asennoitumaan näihin asioihin eri tavalla ja sitten huomannutkin että näissä asioissa tai näillä ihmisillä olikin itseasiassa jotain annettavaa. Ärtymykseni oli vain estänyt minua näkemästä/lukemasta/kuulemasta/ymmärtämästä heidän asiaansa. Aina asia ei ollut se, mikä heidän mielipiteensä tai sanomisensa sisältö on, vaan jokin aivan muu. Monesti osa ihmisistä haluaa kertoa jonkin asian, mikä ei välttämättä ole kerrottavissa puheella. Silloin on kuuntelijan vastuu löytää piilotettu sanoma. Työkalut? Avoimuus ja ennakkoluulottomuus.
Ääh, menee nyt taas aika filosofiseksi. Eli aiheen vaihto.
Treenit
Taas vaihteeksi on tullut kikkailtua jos jonkun näköistä treenimetodia. Pari asiaa olen yrittänyt kuitenkin pitää samana:
- Senshido
- kuntotreeni rakentuu 5/3/1:n ympärille
Senshidon puolella järjestettiin oman porukan avustuksella Shredder-seminaari/leiri tammikuussa. Jos jaksan, niin kirjoitan siitä joku päivä lisää.
Treenipuolella onkin sitten ollut melkoista sotkua. On ollut flunssajaksoja ja paikkojen kipeytymistä. Syksyllä pidin muutaman kuukauden massakuuria päällä ja olihan se hurjan tuntuista: en ole koskaan painanut yli 100 kiloa ja nyt uudenvuoden päivänä mittari näytti 106! Voimaa tuli aika paljon lisää ja massaa yläkroppaan vielä enemmän.
Sitten hommat meni hieman läskiksi. Yritin väkisin pudottaa painoa ja siinähän kävikin niin, että treenimotivaatio laski. Toki tämä ikitalvikin alkaa jo riittämään pikkuhiljaa...
Nyt kuitenkin on taas hyvä draivi päällä. Treeni kulkee ja syömiset alkaa menemään parempaan suuntaan. Kun ei nyt vaan treenais ihan liikaa.
Tämän päivän treenit
- intervallijuoksu, 4 x 2 min, sama aika lepoa
- intervallijuoksu 4 x 15 sec
Lyhyt treeni, mutta jälkilämpöä riittää vielä näin 1,5 tunninkin jälkeen.
Saattaa olla että käyn jonkun jumpan vetämässä vielä illalla, jos siltä tuntuu.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste rbsd. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste rbsd. Näytä kaikki tekstit
keskiviikko 13. maaliskuuta 2013
sunnuntai 28. marraskuuta 2010
Kamppailulajit elämäntapana.
Kävin viikonloppuna opettamassa mattokamppailua eräälle hieman perinteisemmälle seuralle. Kyseessä on japanilaista alkuperää oleva laji, joka on onnistunut pitämään perinteistä kiinni.Siksi olikin suuri kunnia saada käydä opettamassa. Harva laji on valmis nykyisin menemään oman lajinsa "ulkopuolelle". Opetettava porukka tuntui omaksuvan materiaalin hyvin, toisaalta opetettava materiaali oli yksinkertaista omaksua. Hyvä näin.
Olen jo pidemmän aikaa pohtinut tätä omaa opettamista ja opiskelua kamppailulajien saralla. Olen tähän päivään mennessä opettanut todella monelle ihmiselle erilaisia asioita kamppailu- ja itsepuolustuslajeista ja samalla kasvanut itsekin ihmisenä. Nyt alkaa hiljalleen näyttämään siltä, että alan saamaan myös jotain korvausta omasta harrastuksestani...
Kuitenkin huomaan sen, että vaikka osaan jo pitää huolta itsestäni, että on niin paljon asioita joita en osaa. Liian paljon kuluu aikaa siihen, että tutkiskelen uusia asioita, vaikka kaikkia vanhoja juttujakaan en ole laittanut todelliseen testiin. Tosin tällä hetkellä panostan enemmän mattokamppailuun kuin aiemmin, mutta muiden taitojen ylläpito vaatii aikaa.
Suurin haasteeni onkin siis tällä hetkellä se, että käytän liian vähän aikaa kamppailutaitojen hiomiselle. Aionkin nyt jatkossa panostaa omaan treenamiseen enemmän aikaa vaikka samaan aikaan opetan.
Tehdäkseni kamppailulajeista vielä enemmän elämäntavan, minun tulee panostaa siihen eri tasoilla. Näiden tasojen kehittäminen onkin seuraava askeleeni.
keskiviikko 18. helmikuuta 2009
Silpoja.
Taas löytyi osa-alue, missä on runsaasti parantamisen varaa. Olen senkin tiennyt jo pidemmän aikaa, mutta nyt vasta se konkretisoitui. Sormenpäät.Puristusvoima oli parantunut, kun viimeksi pääsin sitä testaamaan, kiitos leuanvetojen ja ovenkarmeissa roikkumisien. Mutta vasta nyt, kun harjoittelen Senshidon Shredderiä, huomasin, että sormenpääni eivät kestä rankaisua ollenkaan. Sormenpäät aivan hellinä muutaman sekunnin harjoittelusta. Onneksi nyt löytyi väline, jolla korjata tuo ongelma.
Tuossa jo muutamana blogikertana olen kuvilla hekumoinut tuota harjoitusvälinettä ja nyt se on vihdoin totta. B.O.B eli body opponent bag.
Hommasin tämän, kun ajattelin että kotona pääsisi treenaamaan itsepuolustuskuvioita enemmän. Ensimmäinen yllätys oli se, kuinka kovaa materiaalia Bob on. Sormilla lyöminen ja raapiminen veti aika nopeasti sormenpäät helläksi. Toinen oli se, kuinka jäykkä tuo Bob on. Olin katsellut netistä videoita siitä kun jengi käy pätkimässä nukkea kuonoon ja silloin on Bobin pää heitellyt aivan hervottomana. Siihen lienee vaikuttanut kaksi asiaa: Bob pehmenee käytössä. Mikään materiaali ei pysy kimmoisana, jos sitä koko ajan väännellään ja lyödään. Toiseksi, hommasin tämän XL-version, joka on aika paljonkin jämerämpi. Keskivartalo on paksumpi kuin alkuperäisellä Bobilla, samoin kaula. Ei siis mikään "tuulen viemää".
Treenit
Kuntojumpat on menneet ihan hyvin, tällä viikolla on tarkoitus pitää hieman palauttava kierto, saa sitten taas seuraavaan kiertoon iskeä kunnolla vettä myllyyn. Välillä, jos olen ollut aivan loppu, olen käynyt vetämässä kevyen kuntosalitreenin, esim:
jalkaprässi-takareisikone-pecdeck-olkapunnerrus-taljaveto
Noissa sitten vaan kävelen rinkiä ja vetelen sarjoja. Yleensä tuon tyylisessä vetänyt 5 x kierroksen läpi. Nopeaa ja kevyttä, palauttavaa.
Tunnisteet:
body opponent bag XL,
halonhakkuu puutyöt treeni,
rbsd,
shredder
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
