Voittaminen ja häviäminen.

Voittaminen ja häviäminen merkitsee samaa kuin elämä ja kuolema.

En näe asiaa ehkä ihan noin jyrkästi, mutta samalla tavalla häviämiseen tulisi mielestäni asennoitua: se kun vaan on niin, että joissain tilanteissa ei ole varaa hävitä. Onneksi viime vkolopun lukkopainikisat eivät olleet tällainen tilanne.

Kyseinen ottelu:
http://www.youtube.com/watch?v=ANtRkzFA0T8

Viime aikoina on ollut suhteellisen stressaavaa sekä töiden että oman vapaa-ajan kanssa. Paljon asioita tapahtuu lyhyessä ajassa. Ja mitä vanhemmaksi tulee, sitä nopeammin aika tuntuu kuluvan. Elämä karkaa ajan kanssa. Pitääkin siis yrittää elää aina mahdollisimman paljon hetkessä. Eli juuri nyt koska se hetkikin meni jo. Tämä pätee jopa huonoihin asioihin omassa elämässä, niissä kannattaa elää silloin kun ne ovat käsillä, sillä jos koko ajan toivoo vain hyviä aikoja, jää elämässä paljon kokematta. Ilman huonoja hetkiä ei ole hyviä hetkiä.

Joskus harvoin sitä masentuu itsekin. Omalla kohdallani saan kuitenkin motivaatiota muiden ihmisten koettelemuksista. Ei oman sukuplveni ole tarvinnut elää yhtään sotaa, paitsi niin halutessaan. Eilen katsoin Kauriinmetsästäjän, joka on siis kuvaus ystävyksistä, joita Vietnamin sota muuttaa. Kukaan heistä ei enää palaa ennalleen. Kun katsoo, millaista joidenkin ihmisten elämä saattaa olla, tulee todella tyhmä olo valittaa MISTÄÄN omasta vastoinkäymisestä. Hei, oikesti, kaikkihan on ihan hyvin?

Rubber Guard.

Ei liene salaisuus enää, että olen alkanut opettelemaan Rubber Guard -tekniikkaa. Viime treeneissä ohjaajamme kertoi kuinka helppoa on ohittaa kyseinen Guardin alalaji. No, ihan niin yksinkertaista se ei ollut, kuin kyseinen ohjaaja oli kuvitellut. Ja vaikka hän tietenkin pääsi ohi kyseisestä tekniikasta, niin voidaanko minun olettaa olevan vielä mikään mestari tekniikassa, jota olen harjoitellut viimeiset 3-4vkoa? Varsinkin kun verrataan ohjaajan kokemustasoa omaani kyseisen lajin parissa?

Tai sanotaan oikeammin näin: vaikka minulla olisi ollut millainen Super guard -tekniikka, niin jos vain testataan kyseisen guardin pitävyyttä staattisessa asennossa (koeta pitää kiinni, jos pystyt -asenteella), niin suurella todennäköisyydellä hän olisi tullut siitä joka tapauksessa läpi.

En itsekään yritä puolustella kyseistä guardia sillä, että se olisi jotenkin voittamaton. Ei se olekaan. Mutta se on erilainen. Niin erilainen, ettei minulla ollut mitään ongelmaa saada kyseistä guardia vastustajalleni viime vkolopun kisoissa, koska selvästi hänellä ei ollut aavistustakaan siitä, millaisessa kontrollissa hän oli suurimman osan aikaa.

Vastaväite: Nii-in, nähtiinhän se ettei Rubber Guardista ole mihinkään: hävisit ottelusi pisteillä?

Vastaus: Häviämiselläni on kaksi syytä. Ensiksikin: en halunnut käyttää (engl. I was not willing to use) perinteistä tekniikkaa näissä kisoissa. Mitä järkeä treenata tai kokeilla uutta, jos ottelutilanteessa sitten kuitenkin vajoaa takaisin vanhoihin kaavoihin? Toiseksi: oma kunto. Ja tämä, jos mikä, aiheutti tappion, ansaitusti. En ole tähän päivään mennessä kertaakaan hävinnyt painiottelua huonon kunnon takia. Nyt hävisin. Jo kun lähdin lämmittelemään ottelua varten, huomasin uupuvani täysin. En uskaltanut punnertaa alkulämmöiksi, koska tuntui siltä, että kunto loppuu siihen paikkaan. Ottelun ensimmäisen puolen minuutin kohdalla huomasin energiani olevan poissa. Täysin. Syy huonoon kuntoon johtuu viime aikaisista työkiireistä, stressistä ja siitä, etten ole ehtinyt pitämään kunnosta huolta uuden tekniikan treenaamisen takia. Aika pitää aina priorisoida jotenkin, viime aikoina tekniikkaan enemmän kuin kuntoon.

Mutta aina oppii jotain uutta. Kuntokaan ei ole mikään itsestään selvyys!

Treenit

Tällä viikolla maanantaina ehdin treenaamaan jopa kaksi kertaa. Ensimmäisen kerran aamupäivästä ja toisen kerran illalla ohjatuissa treeneissä (joista kerroinkin jo ylempänä:).

Eilen huomasin isovarpaan venähtäneen, joten piti pitää lepopäivä. Illalla kuitenkin punnerruksia parin minuutin ajan.

Nyt vielä kun saisi itsensä salille tekemään kuntopiiriä...

Myrskyn silmään.

Varmistin tänään osallistumiseni parin viikon päästä järjestettäviin kisoihin. Nyt täytyisi alkaa valmistautumaan niihin oikein toden teolla. Miten aion huolehtia valmistautumisestani? En mitenkään erikoisesti. Kyse on kuitenkin lajista, joka perustuu hyvin pitkälti tuntemukseen (feel). Tottakai myös tekniikan tunteminen on pakollista, samoin kuin yleiskunnon pitää olla kohdillaan. Mutta Randy Couture on mielestäni oikeassa: kamppailu on 60 prosenttia fyysistä (tekniikka, kunto) ja 40 psyykkistä (ottelusilmä, asenne, tuntuma).

Treenit:

1½ tuntia SW

Eilen ehdin painitreeneihin, tuli treenattua parisen tuntia. Tänään olisi tarkoitus mennä muutamaksi tunniksi pyörimään matolle. Yritän pitää treenin aika pitkäkestoisena sen sijaan, että koko ajan tuskailee erän kestosta (5min.). Uskon omalta osaltani oman vahvuuteni olevan rauhallisuuteni. Ensimmäisissä kisoissani joskus ajat sitten laitoin kaiken voimani ja energiani ottelun ensimmäiseen minuuttiin. Sitten joskus myöhemmin huomasin, ettei se kilpailu ole oikeastaan paljon ihmeellisempää kuin treeneissä käyminen. Joten miksi stressata sitä liikaa? "The fight is in the preparation" - ties kuinka moni on näin lausunut...

Oma painokin on jo kohdillaan, eilen oli iltapaino 91.6 ja aamulla tänään 90.6, joten oikein hyvin menee tuonkin kohdan kanssa jo. Silloin aikanaan ensimmäisiin kisoihin valmistautuessani otin liikaakin stressiä tuosta omaan painoluokkaan mahtumisesta. Silloin oli tarkoitus mahtua alle 91, niinkuin nytkin. Mutta silloin kisoissa taisin painaa 86kg ja paino jatkoi laskuaan edelleen kisojen jälkeen. Kävin niinkin alhaalla kuin 83kg! Onneksi on tullut vähän viisautta noista ajoista. Pitää vaan käydä vaa'alla vähän ahkerammin nyt ennen kisoja, muttei ole syytä alkaa enää "pudottamaan" painoa, vaan voi syödä aika normaalisti. Itseasiassa pitää varoa, ettei paino lähde putoamaan liikaa!

Tasaista, normaalia elämää ennen kisoja.

What does not kill you, makes you stronger. Part III

Taas on aikaa vierähtänyt, ettei ole ehtinyt tänne paljo kirjoittelemaan. Työssä ollut kiireistä tässä pari vkoa, tällä vkolla ehdin treenaamaan vain pari kertaa, kun edellisellä viikolla ehdin treenata monta kertaa.

Viime vkolla kävin kokeilemassa vähän thainyrkkeilyä. Lähinnä siinä potkittiin thai-padeja. Huomaa heti kun lähtee oman leipälajin ulkopuolelle, paikat meni heti aivan rikki. Päkiät olivat aivan rakoilla kovalla puulattialla tanssahtelusta, molemmat kyynärpäät aivan mustelmilla (potkut tulivat padeista läpi) ja molemmissa lantioissa isot mustelmat. Omissa painitreeneissä kun harvemmin tulee pieniä mustelmia isompia haavereita.

Omissa treeneissä olen yrittänyt ottaa sellaisia tekniikoita, joista saisi rakennettua konseptin. Yhden hyvän lähteen olen juuri sellaiseen systeemiin löytänyt ja se on todella muuttanut käsitystäni painimisesta. Tarkoitan konseptilla sitä, että on koko ajan suunta omalle tekemiselle. BJJ:ssä olen aina yrittänyt vain randomilla saada jonkun kyseisen tekniikan toimimaan. Tärkeämpää kuin osata lukematon määrä tekniikoita (ei, en aio sanoa on hyvä osata yksi hyvin) on, että se määrä joka sinulla on toimii saumattomasti yhteen. Olen oppinut viime aikoina n. 10 uutta tekniikkaa ja olen alkanut ymmärtää niiden yhteentoimivuutta. Näiden tekniikoiden oppiminenkin on perustunut siihen, että ne toimivat YHTEEN. Eivät siis ole randomilla esiin heitettyjä, yksittäisiä tekniikoita.

Tätä on syytä tarkastella huolella.

Syöminen

Päälaellaan. Koko ajan tulee ahmittua kaikkea herkkua. Että sitä osaakin olla välillä niin selkärangaton. Olen vähentänyt proteiinin syönninkin minimiin, mikä on tietysti pitänyt painon alhaalla ja rasvaprosenttimittarin mukaan rasva% olisi laskenut. Tuokin on ihan p*skaa. Kyllä tuo rasvamittari varmaan pitää paikkansa jollain tasolla, mutta eihän se nyt noin mene, että lakkaat liikkumasta ja syöt mitä sattuu sitten paino laskee. Aika aloittaa TAAS alusta. Onkhan tässä meneillään joku ihan ongelman tasoinen juttu, vai olenko vain huono pysymään rutiineissa:)

Treenit:

Eilen 1 tunti salilla, en oikein osannut tehdä mitään kunnollista. Vähän käsiä. Vähän olkapäitä. Vasta kun hyppäsin tatamille, pääsin kunnolla vauhtiin. Otin hyvän kuntojumpan, millä pyrin rakentamaan kestävyyttä yläkroppaan, joka on aina ollut heikko alueeni.

Sitten vielä päälle muutama minuutti mattopainia Gi päällä. Pahoitteluni vielä treenikaverille, kävi pieni vahinko sparratessa.

What does not kill you, makes you stronger. Part II

Kuvasarjan toinen kuva: maastaveto-paikka. Ei kovin puhdas paikka vai mitä... Mutta treenifiilis ei tule siististä ulkoasusta vaan omasta mielestä. Jo se, että saa treenata omineen, antaa keskittymistä enemmän, kun ei tarvitse miettiä miltä näyttää salilla.

Treenit.

Maanantai: lukkopainia, 2 ja puolituntia uutta tekniikkaa, josta ensimmäiset puoli tuntia hyvät alkujumpat. Huomaa, ettei ole ihan 100% kunnossa.

Tiistai: lukkopainia 2 tuntia. Samaa tekniikkaa kuin eilen, hieman uutta.

Olisi hyvä, jos nyt saisi treenattua samalla tavalla nyt jatkossa. Katsotaan kuinka aika riittää. Seuraavat kisat on 23.2, ADCC: aloittelijoiden lukkopaini SM:t. Jos saan menestystä siellä, voin alkaa paljastamaan tekniikoitani täällä:)

Eilen katsoessani TUF:ia (The Ultimate Fighter -reality show) huomasin muutaman asian. Ensinnäkin, heti ensimmäisessä jaksossa tuli polviloukkaantuminen, joten piti lähteä heti hommaamaan vakuutusta. Silloin, kun sitä ei ole, niin silloinhan juuri ne vahingot sattuu.

Toiseksi ymmärsin, että vaikka kipeänä/sairaana ei saa treenata, niin ei juuri kukaan pro-tason urheilija ole koskaan 100% kunnossa, vaan aina on joku paikka kipeänä. Täytyy vaan ymmärtää ottaa irti treenauksesta, jos paikat voi mennä vielä paljon pahemmaksi.

What does not kill you, makes you stronger. Part I

Julkaisen kolmen kuvan sarjan salilta, jolla käyn satunnaisesti treenaamassa, kun ei huvita olla ihmisten silmien alla tuijotettavana. Joskus muuten tuntuu, että osa ihmisistä käy salilla juuri siksi. Esittelemässä itseään. Voi tietysti pohtia, miksi itse käy salilla, eihän siitä mitään haittaa ole, jos samalla kun kuntoilee tulee myös paremman näköiseksi :) Mutta eikai se saa pääasiallinen syy olla...

Juttelin tänään hyvän ystäväni kanssa flunssassa treenaamisesta. Vaikkei se tietysti ole kovin järkevää flunssaisena treenata, niin päätin kuitenkin kokeilla neuvoa: ota kunnon hikijumppa, jos olet tulossa kipeäksi (omalla kohdallani olen siis jo myöhässä:).

Treenit: Tabata This! crossfit-sivustolta

Tässä "Juji's Version"

1. Sprawl+hyppy 20 sekuntia töitä, 10 sekuntia lepoa, 8 kierrosta. Sama systeemi muilla liikkeillä.
2. Hindu Push-Up
3. Kulmasoutu 30kg painolla
4. Atomic Sit-Up
5. Maastaveto 30kg painolla

Vain heikoin tulos kunkin intervallin aikana lasketaan. Omani: Sprawl 8, Push-Up 5, Kulmasoutu 10, Sit-Up 12, Mave 8. Paransin lähes kaikkia tuloksia viime kerrasta, yhden liikkeistä vaihdoin vaikeampaan (Punnerrus). Kesti varmaan tunnin, ennen kuin palauduin treenistä, istuminenkin oli vaikeaa...

Olen ehkä pikkuhiljaa alkanut oppimaan omaa elämänkatsomustani. Tai sanotaan, että tuntuu että sillä on jonkunlainen suunta, vaikka yritänkin elää hetkessä joka ikinen hetki. Koko ajan ei tarvitse olla kivaa, mutta jokaiseen hetkeen pitää keskittyä. "Tuleva hetki on jo kohta mennyt", joten en edes kirjoittaisi näitä tekstejä, jollei se antaisi minulle jonkunlaista tyydytystä.

Elämä on kasvamista ja kuolema on sen kukoistus. Kannattaa käyttää oma kasvuaika hyvin. Sitten ei tarvitse katua koskaan. Katuminen on turhaa, menneisyydessä elämistä.

Thinking Outside The Box.

4 päivää laskettelemassa

Flunssa jatkuu. Asiaa ei tosin auttanut se, että olin laskettelemassa aika paljon näin niin kuin ensikertalaiseksi. Olen pitkään haaveillut lumilautailusta ja nyt vihdoin sain aikaiseksi käydä kurssin aiheesta. Tuossa joku aika kirjoittelin blogiinkin, että pitää yrittää haastaa itseään uusilla tavoilla. Löysin ihan uusia lihaksia, jotka nyt sitten on edelleen aivan kipeinä.

Rankka juttu kävi mäessä. Tulin kovaa vauhtia alamäkeen enkä saanut lautaa vielä kääntymään oikeaan suuntaan, olin selin kohti alamäkeä. Kovassa vauhdissa kaaduin taaksepäin ja pääni osui ruoskamaisesti rinteeseen. Hetken aikaa oli pää kipeä, kaulan lihakset taisivat venähtää. Mietin heti, että onneksi oli kypärä päässä, muuten olisi voinut käydä pahasti. Oikeasti pahasti. Vaikka siis kypärä ei välttämättä ole "Coolin" näköinen, niin kyllä sitä kannattaa käyttää.

Treenit 18-19.1

Lumilautailua, yht. 4,5 tuntia.

Sunnuntai-päivä menikin sitten palautellessa. Jalat on edelleen aika kipeät. Kaulan lihakset alkaa pikkuhiljaa olemaan käyttökelpoiset (kipeät kuitenkin edelleen). Saas nähdä, miten painit luonnistuu...

Flunssa vaan pahenee....

Kyllä se ihan rehellistä flunssaa oli sitten kuitenkin. Tänä aamuna on torvet tukossa oikein kunnolla. Kuume ei kylläkään noussut, mutta olo on muuten aika yliajettu. Harmittaa, kun ei pääse treenaamaan. Ruokailutkin menee päin mäntyä, ei ole oikein ruokahalua, ja sitten kun jotain haluaa syödä, niin se onkin sitten sellaista roskaruokaa että hohhoijaa.

On tässä sitten tarkoitus lähteä laskettelemaan, saattaa olla viisainta kuitenkin pitää urheilu korkeintaan kävelyn tasolla. Hyvää aikaa tutkiskella kamppailulajitekniikoita, eli yrittää sisäistää tekniikoita näin mentaaliharjoitteluna.

Mind over body

Randy Couture (UFC, vapaaottelija, kahden painoluokan mestari 44 vuoden iällä!) sanoi eräässä haastattelussa (Black Belt Magazine, November 2003) että kamppailu on 40% mentaalitasolla, kuitenkaan harva jaksaa näitä asioita pidemmälle pohtia.


"Täysiä vaan sitten! Hyvä tsemppi!". Enpä ole kovin kummoisia mentaaliohjenuoria kuullut ennen otteluita. Tuommoiset kommentit... tuntuu että ne on tarkoitettu ainoastaan pitämään PELKO poissa ottelijan mielestä. Kyllä, pelko. Pelko on semmoinen asia, että sen kanssa pitää tehdä sovinto ennen kehään astumista. Muuten sinne ei ole asiaa.

Ensin pitäisi löytää rehellinen vastaus siihen, mitä ne omat pelot sitten on. Jätän kokonaan pois pienet pelon aiheet (näyttää huonolta, heikolta, häpeäntunne) koska pohjimmiltaan nämä asiat hoituvat kun saa isommat asiat alta pois. Niinpä menen omasta mielestäni suurimman ihmispelon luokse: kuolema. Kuoleman pelko. Hurjimmat soturit (samurait, spartalaiset) kautta aikojen ovat ymmärtäneet kuolemanpelon voittamisen tärkeyden: kun ei pelkää kuolemaa, on voittamaton, sillä henkeä (spirit) ei voi voittaa.

Mentaalitekniikoita on netti pullollaan, millä voi onnistua pääsemään irti kuolemanpelostaan. Mutta tärkeintä on oivaltaa heti yksi asia: ihminen ei pelkää kuolemaa. Ihminen pelkää sitä, ettei ole elänyt. Kuolinvuoteella surkutellaan vielä sitä, että kuinka en tehnyt sitä ja kuinka en tehnyt tätä, sekin asia jäi tekemättä, minulla on vielä niin paljon edessä ja voi voi...

On hienoa nähdä, kuinka jotkut ihmiset ovat oivaltaneet tämän asian ja kulkevat oman unelmansa perässä. Eräs hyvä ystäväni aloitti lajin, josta hän pitkään unelmoi ja toteuttaa tänä päivänä itseään täysillä. Kuolinvouteellaan hän voi ainakin sanoa, että "hitto, minä tein sen!". There is a difference knowing the path... and walking the path -Morpheus, Matrix-elokuvassa.

Menipä aika filosofiseksi. En täysin allekirjoita lausetta "elä jokainen päivä kuin viimeisesi", koska se ymmärretään usein väärin. Parempi lause olisikin "elä jokainen päivä hyvin". Eikä hyvin eläminen tarkoita ainaista juhlimista. Löydä merkitys päivittäisistä askareista.

Life is just too damn short. Live today.