Pitkäkestoinen harjoittelu kamppailulajeissa.

Ajankäyttö lienee meidän nykyihmisten suurin ongelma. Katsomme sähköpostin monta kertaa tunnissa, teemme samaan aikaan useita tehtäviä (saamatta oikeastaan mitään aikaiseksi) , käytämme aikaa Facebookissa tai Internetissä, katsomme televisiota jne. Meillä on enemmän aikaa kuin koskaan aikaisemmin ihmiskunnan historiassa ja silti olemme kiireisempiä kuin ikinä?

Yksi ongelmista on varmasti se, että meillä on mahdollisuuksia enemmän kuin koskaan: voimme opetella soittamaan mitä tahansa instrumenttia kotona virtuaalisen opettajan avulla, ruokavalio-tietoutta on netti pullollaan ilmaiseksi, voimme opiskella historiaa lähtemättä koskaan kotiovesta ulos vain muutamia esimerkkejä luetellakseni.

Eli olemmeko alkaneet rakentaa omasta kodistamme vankilaa? Jos jokin on mahdollista tehdä kotona, ei ole mitään syytä lähteä käymään jossain, koska se vie sitä meidän "kiireistä aikaamme"? Aikaa tuhraantuu matkustamiseen, vaatteiden vaihtoon paikan päällä ja ei sovi unohtaa sitä, että paikan päällä on hyvä olla "ajoissa". Loppujen lopuksi aikaa menee siihen kaikkeen muuhun enemmän kuin itse tekemiseen.

Toisaalta siis olen sitä mieltä, että meidän pitäisi lähteä enemmän pois kotoa mutta toisaalta onhan se totta, että aikaa kuluu enemmän kuin jos pystyisimme tekemään samat asiat kotona.

Ja koska jo otsikossa mainitsin, niin puhun nyt enemmänkin kamppailu-urheilusta, mutta nämä samat asiat pätevät yleisesti myös muihin harrastuksiin. olen noudattanut tämän tyylistä harjoittelua esimerkiksi ammunnan suhteen.

Pitkäkestoinen harjoittelu kamppailulajeissa

Pitkäkestoisella harjoittelulla tarkoitan kahden tunnin tai sen ylittävää aikaa. Perinteisesti kamppailulajeja harjoitellaan 1-1,5 tuntia kerrallaan, mikä onkin ihan hyvä, etenkin jos harjoittelu pitää sisällään kovaa sparria. Kovan sparrin treenit olisi hyvä pitää jopa vielä lyhempinä, kuten 30 - 45 min, koska elimistö rasittuu muuten liikaa.

On kuitenkin olemassa muutamia lajeja/tyylejä kamppailuscenen sisällä jotka poikkeavat tuosta perinteisestä noin tunnin harjoitussessiosta. Esimerkiksi Catch-paini on perinteeltään sellaista, että sitä harjoitellaan 3-4 tuntia kerrallaan. Hyvää tässä on se, että harjoituskertoja ei tarvitse niin montaa kertaa viikon sisään. Jos mietitään, että esimerkiksi harjoittelisi neljä kertaa viikkoon tunnin harjoittelun se tekee viikossa 4 tuntia. Kun siihen lisää vaikka tunnin matkoihin ja vaatteiden vaihtoon (tämä on vielä nopea suoritus), tekee se yhteensä 8 tuntia (josta siis neljä tuntia varsinaista harjoittelua). Jos nyt taas mietitään että harjoiteltaisiin kaksi kertaa viikossa 3 tuntia, saadaan viikkoon jo 6 tuntia harjoittelua. Ja jos kertoihin lisätään se tunti matkustamiseen yms. per harjoituskerta, saamme yhteensä saman 8 tuntia, josta harjoitteluun on käytetty kolmasosa enemmän aikaa. Ei kovin monimutkaista laskentaa, mutta tarkoitus on vain havainnollistaa se, kuinka paljon aikaa pystyy säästämään.

Tähän väliin voidaan mainita että missä tahansa lajissa, jossa järjestetään leirejä, harjoitellaan satunnaisesti tunteja kerrallaan, mutta tämä on kuitenkin enemmän poikkeus kuin sääntö.

Eikä tule unohtaa sitäkään, että alkulämmittelyihin menee viikossa yhteensä enemmän aikaa, jos harjoitellaan 4 x viikkoon kuin 2 x. Eli saadaan enemmän harjoitusaikaa entisestään.

Hyvät puolet pitempikestoisessa harjoittelussa:

- vähemmän aikaa matkustamiseen ja vaatteiden vaihtoon

- enemmän aikaa varsinaiseen harjoitteluun (vähemmän alkulämmittelyjä)

- enemmän vapaita "iltoja" viikossa

- enemmän aikaa "toistoille".

Ongelmat pitempikestoisessa harjoittelussa:

- harjoittelu ei voi olla kauhean intensiivistä tai kovaa

- palautuminen pitkittyy (Huom! Kuitenkin enemmän vapaapäiviä)

- harjoituksien järjestäminen (moni sali ei järjestä pitkiä harjoituksia tai useampia peräkkäin)

- saman ajatusmaailman kannattajat

Lopuksi

Eli tämän kertainen julkaisu on hieman tällaista mietintää harjoitukertojen suhteen, mutta on aika helppoa nähdä pitkäkestoisen harjoittelun hyvät puolet. Se pitää ssällään omat ongelmansa, mutta kiireisen nykyihmisen kannattaa miettiä, miten hän aikansa järjestää.

Enemmän treeniä samalla ajalla!

Suuntaviivoja.

Kävin keskustelun yhden maamme pätevimmän kamppailulajikouluttajan kanssa muutamia viikkoja sitten. Tästä käymästämme keskustelusta kävi ilmi, että itselläni on omat suuntaviivat olleet kadoksissa (jeps, olen päätynyt tähän johtopäätökseen jo ennen tätä keskustelua, mutta oli silti tarpeellista kuulla se jonkun ulkopuolisen mielipiteenä). Tällä hetkellä itselläni ei ole tarkkaa tietoa siitä, mihin suuntaan haluan omaa harjoitteluani viedä. Paino sanalla tarkalleen.

- Mikä on motivaationi harjoitteluun tällä hetkellä?

Itselleni koen kaikista tärkeimmäksi itsepuolustuksen ja siihen liittyvät asiat. Toisaalta se vie ajastani ainoastaan pienen osan, tunnen että itselläni saattaisi olla vielä annettavaa muuhunkin. Työpaikallani pääsen osaksi tekemään sitä, mistä nautin myös, eli opettaminen josta saa vielä palkkaakin.

Keskustelimme tämän kamppailulajikouluttajan kanssa myös kilpailemisesta. Olen nyt kolmenkymmentä täyttänyt, perheellinen, jolle elämä on alkanut maistumaan pehmeältä. Liiankin pehmeältä. Syömiset ovat olleet retuperällä eikä treenaaminenkaan ole ollut sillä tasolla, mitä itseltäni olen ennen vaatinut. This shit's gonna have to change. Minulla on vielä aikaa kilpailla, ikä ei ole tehnyt tehtäväänsä vielä.

Joten mikä avuksi? Ensin pitää tietää mitä alkaa korjaamaan:

- syömiset/kehonkoostumus -> jos ei syö oikein ei jaksa tehdä mitään

- treenaaminen -> suoraan verrannollinen jaksamiseen töissä ja elämässä

- motivaatio -> ilman motivaatiota ei ole päämäärää

Yksi ongelma kohdallani on aina ollut myös se, ettei minulla ole ollut koskaan "valmentajaa" kamppailulajiasioissa. Toki on ollut monia opettajia, mutta ei yhtään varsinaista valmentajaa, joka siis pitäisi huolen siitä mitä treenaamisessani tapahtuu. Tämä on yksinomaan omaa haluttomuuttani: haluan löytää itse oman tieni. Haluan pärjätä omillani. Aina halunnut. En ole halunnut ketään kertomaan minulle mikä olisi parempi tai mikä huonompi. Niinpä olen usein joutunut toteamaan asiat kantapään kautta. Mutta olen löytänyt paljon hyvääkin.

Enkä valitettavasti usko, että pystyn hirveästi muuttumaan. Olen ollut jo niin pitkään oman tieni kulkija, että vaihtaminen valmentajan alaisuuteen tulee olemaan vaikeaa.

Mutta sitten työkaluihin joilla aion alkaa korjaamaan noita kolmea kohtaa...

- Syömiset: muuttuvat tästä hetkestä eteenpäin. Nyt lentävät roskaruuat sinne minne ne kuuluvat jo nimensäkin puolesta. Kunnon ruokaa tilalle, säännölliset ruokailut, pääpaino mahdollisimman vähän prosessoidulla ruualla. Luulisi korjaavan automaattisesti myös kehonkoostumusta.

- Treenaaminen, kamppailu: olen nyt kaksi työkiertoa kulkenut pyörällä töihin. Se on ihan hyvä alku, tunti päivässä liikuntaa lisää. Tavoitteenani ei kuitenkaan ole polkupyörämaratoni, vaan kamppailulajit, joten painopistettä pitää saada siirrettyä siihen suuntaan. Samalla aamutreenaminen motivoi etsimään kunnollisia suuntaviivoja omaan harjoitteluun. Aionkin nyt pitää periaatteenani harjoitella aamuisin jotain kevyttä pystykamppailua ja iltaisin opiskella mattokamppailua. Nämä siis niiden "varsinaisten" treenien lisäksi.

- Treenaaminen, kunto tms.: Kaksi harjoituskertaa viikkoon minitreenien lisäksi. Tarkoittaen joko kehon painolla tai vapailla painoilla tehtävää harjoittelua. Tähän löysin hyvän viisauden Pierre Royltä:

"One problem now is that there is so much information, so many methods, that many of the new coaches are lost and have difficulty finding their way."

Eli nykyisin kaikki tieto on saatavilla niin helposti internetin kautta, että kaltaiseni viisasten kiven etsivät eksyvät tiedon viidakkoon. On niin paljon hyviä juttuja jotka toimivat. On toki asioita, jotka jostain syystä eivät tunnu oikealta. Silloin pitää jatkaa etsimistä. Mutta jos olet jo kerran kokeillut jotain ja saanut sen toimimaan itsellesi, miksi lopettaa? Miksi korjata jotain, mikä ei ole rikki?

- Motivaatio: jos ei vyökokeita varten, niin mitä sitten? Jäljelle jää ainoastaan kilpailu. Vaikka se onkin mielestäni raskasta, inhottavaa ja epämukavaa, niin ehkä se juuri siksi on tarpeellista. Vain menemällä oman mukavuusalueemme ulkopuolelle pystymme kehittämään itseämme.

Kirjoitan itselleni tarkemmat ohjeet muistiin ja saatan julkaista ne tännekin jossain vaiheessa, jos pääsen hyvin alkuun.

Treeniä.

Vaikka en tänne aina ehdikään kirjoittelemaan työ- ja harjoittelukiireitten vuoksi en ole maannut laakereilleni. Treenit on ollut aika lyhyitä, työn puolesta on tullut pidempikestoista treeniä.

Maanantaina

10 minuuuttia pushpressiä 12 kg painolla ilman taukoja. Yhteensä 140 toistoa per käsi. Vielä tänäänkin olkapäät hieman kipeinä. Meni täysi vuorokausi ennen kuin tulokset alkoivat tuntua...

Tiistaina

Reipas kävely + muutama sprintti, yhteensä 8 km.

Tänään keskiviikkona pari tuntia itsepuolustusta illalla. Ei siis vielä toteutunut...

Three Things.

Kolme asiaa mitä olen oppinut lyhyen ajan sisään.

1. Lihaskasvu

Niin se vaan on. Proteiinin määrä ruokavaliossa on suoraan verrannollinen lihaskasvuun. Mutta ei ilman muita ravintoaineita. Tämä on jostain syystä asia, joka täytyy aina välillä muistuttaa itselleen. Olen hetken aikaa treenannut enemmän lihasta kasvattavalla treenillä, jotta voin joskus kertoa jollekulle tämän tyylisestä treenaamisesta. En siis ole luopunut kunnon kohottamisesta, päin vastoin. Tahdon kuntoni kohoavan, ilman että tarvitsee luopua kestävyydestä ja räjähtävyydestä.

Aiheesta hieman ohi:

Päivän treeni

Density Power Training aka voimatreeniä mahdollisimman tiheällä sykkeellä.

a) 15 min yhden käden lattiapunnerrus 30kg käsipainolla. 8x sarja niin monta kertaa kuin ehtii tuon ajan sisään tekemään. Sain tehtyä 7 sarjaa.
b) "Pullover" eli vipunosto takaa 30kg ksipainolla, 10x sarja 5min ajan. Sain tehtyä 4 sarjaa.
c) Pystypunnerrus 30kg käsipainolla 6x sarja 5min ajan. Sain tehtyä 5 sarjaa.

2. Aggression kohtaaminen.

Normaali ihminen ei joudu kohtaamaan aggressiota päivittäisessä toiminnassaan. Harva joutuu sanaharkkaan kenenkään kanssa moniin kuukausiin. Siksi kamppailulajeissa tämä erittäin vähän harjoiteltu osa-alue ansaitsisi enemmän harjoitteluaikaa. Enkä tarkoita harjoitusta, jossa aletaan vaan suoraan huutamaan rivouksia päin naamaa. Vaan harjoitusta, joka alkaa normaalisti puhumalla ja tilanne siitä sitten eskaloituu toisen päällekäymiseksi, REALISMIA kehiin.

Muuten, tuo aggression kohtaaminen on itseasiassa se yksi asia, missä kamppailu-urheilua harjoitelleet ovat etulyöntiasemassa verrattuna normaaliin itsepuolustusharjoittelijaan. He kohtaavat toisen ihmisen fyysisen aggression joka kerta otellessaan.

3. Onnesta.

Kuuntelin yhtenä päivänä kun muutamat ihmiset keskustelivat siitä, mitä he tekisivät, jos voittaisivat lotossa. Uskon että suurin osa noista ihmisistä on onnellisia joka päiväisessä elämässään. Mutta silti oli jotenkin hämmentävää kuunnella, miten moni heistä kertoi, kuinka heidän elämänsä muuttuisi täysin ja olisivat onnellisia. Tai "eihän se raha tee onnelliseksi, mutta kyllä se helpottaa". Elämässä on jokaiselle jotain parempaa. Jotain, joka tekee sinusta onnellisemman kuin mitä olet nyt. Rahalla saattaa olla asiassa jotain osaa, mutta raha itsessään ei saa sitä aikaan. Vain sinulla on merkitystä. Ilman sinua, sitä ei ole.

Mutta mitä ovat ne oikeat unelmat? Mikä olisi niin hyvää, että lakkaisit haaveilemasta siitä ja alkaisit todella toteuttamaan sitä? Ajaa sitä takaa?

Minä tiedän omat unelmani. Ja aion jahdata sitä. Jahtaan jo.

Tiedätkö sinä?

New Fads.

Kaikenlaista sitä löytääkin netistä, kun oikein kaivelee. Joskus tosin löytyy ihan helmiäkin. Kuten tuntuu tämä Keysi Fighting Method olevan.

Aikanaan, kun treenailin enemmän itsepuolustuspainotteisesti, yritin löytää tavan puolustautua päätä kohti tulevia hyökkäyksiä vastaan mahdollisimman yksinkertaisella tavalla. Tuloksena oli kilpipuolustus. Saman asian ovat keksineet aika monet ja paljon on systeemejä, jotka perustuvat suurelta osin kilpimäisen puolustuksen käyttöön. Se on yksinkertaista, perustuu "luonnolliseen puolustusvasteeseen" ja on nopea oppia. Mutta jollain tasolla KFM:n Pensador on kuitenkin erilainen.

Ensinnäkin, Pensador ottaa huomioon useamman hyökkääjän tilanteet. Jo alkuvaiheessa voidaan ottaa mukaan useampi hyökkääjä ja harjoitella sekä puolustautumista että havainnoimista molempien vastustajien kohdalta.

Toiseksi, KFM:ää voidaan treenata jo lyhyen harjoittelun jälkeen täydellä kontaktilla. Kuulostaa hurjalta? Mutta mahdollista. Tottakai säännöt ovat tuollaiseen harjoitteluun erittäin jäykät harjoittelijoiden turvallisuuden vuoksi.

Kolmanneksi, Pensador toimii myös mattokamppailussa. Useat muut kilpipuolustukseen nojaavat systeemit menettävät nerokkuutensa siinä vaiheessa, kun mennään iholle.

Ainoa miettimisen arvoinen asia, joka tosin on kuulemma otettu huomioon lajissa, on puolustautuminen aseita vastaan. Kilpimäiset puolustukset kun ovat yleensä aika huonoja esimerkiksi veitsihyökkäyksiä vastaan. Mutta lienee ensin syytä pureutua järjestelmään, ennen kuin alkaa sitä arvostelemaan.

Niinpä aion nyt vielä hetken aikaa paneutua KFM:ään ja kerron sitten tuloksista. Ensivaikutelmat treenatessa olivat hyvät. Ensimmäisissä treeneissä kokeiltiin jo vähän kovemmallakin temmolla puolustautumista. Olisi hyvä saada muutama harjoittelija lisää treeneihin, pääsisi testaamaan useampaa hyökkääjää vastaan.

Treenit.

1->5 "tikkaat" leuanvedoilla. 8 kierrosta, tarkoitus oli vetää 13 asti.

Eli 1 leuanveto, lyhyt tauko, 2 leukaa. Kun päästään 5:een, aloitetaan jälleen 1:stä. Sain tehtyä 8 kierrosta, sitten hyytyi aika pahasti. Huonolla laskuopilla 15 x 8= 120 toistoa. Ei paha...