1. väittämä: mikä tahansa dieetti toimii, jos sitä noudatetaan kirjaimellisesti
Suurin osa näistä väittämistä on tarkoitettu dieeteille, jotka ovat suunnattu "tavallisille" ihmisille, jotka haluavat laihtua tai tarvitsevat erityisdieettiä terveydellisitä syistä. On hyvä muistaa, että että meitä ihmisiä on joka lähtöön. Tavallinen ihminen on tyytyväinen, kunhan saa liian ylimääräisen keskivartalostaan pois. Painijan tarvitsee saada kisapaino kohdilleen. Show-painijan ei tarvitse miettiä painoa, vaan ulkonäköään (jätetään suorituskyky tästä yhtälöstä pois). Kehonrakentajan pitää saada vain rasva pois kehosta.
Hyvin erilaisia vaatimuksia. Joten jokaisen painonpudottajan, diettaajan, tulisi rakentaa itselleen se sopivin ruokavalio. Mutta kun yksi ruokavalio ei välttämättä riitä. On erilaisia kausia, milloin diettaajan on "pakko" syödä oman ruokavalion ulkopuolelta. Muuten saa sen kärttyisen, kuin kiukkuisen lapsen, joka ei suostu syömään mitään vierasta, maineen.
Elämäntapamuutokseen pyritään, selvä. Mutta ongelma ei ole siinä, etteikö ihminen tähän pystyisi. Ongelma on pitkäjänteisyydessä. Hyvä, pyritään siis pitkäjänteisyyteen, syödään koko loppuelämä terveellisesti, noudattaen järkevästi rakennettua ruokavaliota. Siis tästä hetkestä hautaan asti, eikö?
Luulisin että muutoksia tapahtuu ihmisessä iän karttuessa. 60-vuotiaan ei tarvitse syödä kuin 15-vuotiaan. Mutta tämä ei ole edes kirjoitukseni pointti.
Pointti on siinä, että kuka jaksaa syödä koko ajan samalla tavalla? On niitä yksilöitä, jotka pitävät rutiineistaan ja haluavat syödä samalla tavalla koko elämänsä.
Itse en heihin kuulu. Eikä kuulu kovin moni muukaan.
Ratkaisu voi olla useiden eri ruokavalioiden kierrättäminen. Pitää tällä tavoin kyllästyminen pois. Vaihdella ruokailutottumuksia, dieettejä. Luolamiesdieetti on hyvä ja terveellinen ruokavalio, mutta kaikkea jaksaa vain tietyn aikaa. Joten tarve tutustua muihin ruokailutapoihin on suuri. Vaihtelu virkistää.
Ongelma syntyy kun lisää yhtälöön vielä laiskuuden. Kuka jaksaa alkaa miettimään jokaiselle päivälle erilaisia ruokia? Sen täytyy olla terveellistä, helppoa valmistaa ja bonuksena, jos mahdollista, vieläpä hyvänmakuistakin.
Westside Barbellin perustaja sanoi jossain haastattelussa hyvin. "Jos luet yhtä ja samaa kirjaa monta kertaa, on vain tietty määrä tietoa mitä voit siitä oppia" (kirjoittajan vapaa suomennos). Kyseessä oli treeniin liittyvä asia, mutta samaa voidaan soveltaa myös ravintoaineisiin. On vain tietty määrä tietoa, mitä voit oppia noudattamalla yhtä ruokavaliota. Tämähän ei ole ongelma, jos haluat pysyä samoissa mitoissa koko ajan. Mutta jos haluat kehittyä fyysisesti, pitää omalla empiirisellä tutkimuksella tutkia, miten erilaiset ruokavaliot vaikuttavat mihinkin fyysiseen ominaisuuteen.
Niinpä olen taas vaihteeksi vaihtanut omaa ruokailuani, tietääkseni miten erilaiset ruokavaliot minuun vaikuttavat. Pidän edelleen hedelmät ja vihannekset ruokavaliossa, proteiinin lähteitä vaihdan sen verran, että otan mukaan maitotuotteet ja proteiinilisät. Uudessa ruokavaliossa on ollut inspiraation lähteenä elokuva, jossa sankari pisti löytämiään ruokia tehosekoittimeen ja söi sitten sekoituksen jälkeen sörsselin sellaisenaan. Itse tosin laitan mukaan suht terveellisiä ruoka-aineita:
- pari banaania
- mango
- rahka 200g
- kananmuna
- maustamatonta heraproteiinia 2 annosta
- maitoa 1litra
Tuossa tämän päivän kokeilu. Kokonaismääräksi tuli noin 2 litraa valmista juomaa, minkä jaoin kolmeen eri ateriakertaan. Näiden lisäksi syön mitä muutkin, eli sosiaaliset ruokailukerrat pysyvät hyvinä.
1 kommentti:
hi, new to the site, thanks.
Lähetä kommentti