lauantai 8. toukokuuta 2010

Small injuries.

Koko ajan sattuu pieniä vammoja, kun aloin taas harrastamaan enemmän kamppailulajeja.

Olen nyt sitten virallinen ohjaaja yhdessä Suomen johtavista kamppailulajiseuroista. Tosin vasta ensimmäistä viikkoa. Mutta olen nauttinut todella paljon, ohjaaminen on ollut aika pitkään haaveeni (syksyllä 15 vuotta). Mukavaa, kun voi ammentaa omaa vähäistä tietoaan niiden kanssa, joilla ei ole vielä sitäkään vähää.

Eilen jäi käymättä treeneissä järkyttävän päänsäryn takia. Siihen voi olla ainakin pari syytä: liian vähän juomista ja/tai huono huoneilma yhdistettynä tietokoneen tuijottamiseen.

Lisäksi huomasin, että oli pakko vähentää kuntojumppia, nyt on niin paljon uusia asioita meneillään, että stressi käy liikaa kropan päälle. Otan kuntopiirejä mukaan, kunhan saan asiat rullaamaan!

sunnuntai 2. toukokuuta 2010

Getting excited.

Olen aika innoissani treenaamisesta.

Varmaan johtuu kevään tulosta, tuntuu että jaksaa käydä salilla paljon paremmin. Monena päivänä käyn pari kertaa ja sen huomaa sitten kyllä vetämättömyytenä. Sitten taas muutaman välipäivän jälkeen jaksaa taas ihan apinan raivolla.

Otetaan esimerkkinä eilinen:

Treenit

alkuun Chipper-tyylinen treeni (nimi otettu gymjones.com -sivustolta)

- 50 hyppyleuanvetoa

- 50 pallonheittoa eteen

- 50 hyppydippiä

- 50 tasajalkahyppyä 50 cm korkeudelle

- 50 vatsalihas+medballin heitto seinään

- 50 sprawl+medballin heitto seinään

Aika 19:23.8

Järjestys taisi olla noissa liikkeissä eri, mutta idea varmaan tulee selväksi. Tuossa siis aamupäivän treeni. Iltapäivällä:

15 min Transporter -kuntolaitetta (lämmittely, joka tosin oli aika rankka)

10 x 1 penkkipunnerrus 95% 1-maksimista, taukoa sarjojen väliin muutama minuutti, jolloin touhuilin forkkuja ja vatsalihaksia.

Aikaa meni 15+20 min. Ihan ok.

En ole pitkään aikaan kirjoitellut syömisiäni, lähinnä kun on hävettänyt omat ruokailutottumukset. Mutta tässä nyt kuitenkin eiliseltä:

Syömiset

- aamupala: proteiinia

- välipala 1: proteiinia

- lounas: proteiinia

- välipala 2: proteiinia (mukaan taisi eksyä muutama pähkinä)

- välipala 3: proteiinia

- illallinen: McDonaldsin kanasalaatti, pari tuplajuustoa ja coca-cola. 


keskiviikko 14. huhtikuuta 2010

Zero-Carb Day as it should be!

On paino heitellyt omituisesti, tänään oli tullut kolme kiloa yht'äkkiä lisää? Eilen oli toki cheat-day, mutta taisi mennä vähän yli... Eli aamupaino oli 92,6.

Tänään otin itseäni niskasta kiinni ja pidin todellisen hiilarittoman päivän, ainoastaan proteiinijuomia ja pellavansiemeniä, paljon kahvia.

Treenit

300 workout zero (no sugar:)

- 25 x hyppyleuanvetoa
- 50 x maastaveto 30 kilolla
- 50 x punnerrus
- 50 x pikaluistelija
- 50 x floorwiper @ 30 kg
- 25 x "clean and press" @ 30 kg
- 25 x hyppyleuanvetoa

Aikaa meni 17:59. Ja kyllä, osaan laskea ja tiedän ettei noista tule 300 toistoa, mutta kun ko. treeni on kopioitu gymjonesin sivuilta, niin ei voi väittää keksineensä mitään "uutta" treeniä... Syy, miksi kevensin tuota testiä on se, että tiedän, etten ole tarpeeksi hyvässä knnosa suorittamaan oikeaa 300:aa.

lauantai 10. huhtikuuta 2010

New/Old Record.

Paino heilahti aika alas, aamupaino oli 88,9 kg. Pahimmillaan painoa on joskus ollut kymmenenkin kiloa enemmän. On tosin unohtunut tuo syöminen välillä kokonaan ja välillä ei vain ole ollut tarjolla oikeanlaista ruokaa: eli olen jättänyt tahallaan syömättä. Ei välttämättä hyvä juttu...

Treenit

Iltapäivä:
30 min. Transporter machine
2 x 3 min. nyrkkeilyä säkkiin
3 min. mattoliikkumista, erilaisia pyörähdyksiä yms.
15 min. ketteryysharjoittelua (tätä pitää tehdä jatkossa enemmän!)

Yöllä:
30 min Transporter machine

torstai 8. huhtikuuta 2010

9.4.2010

Meni keskiviikkona syömiset vähän yli.

Tuli syötyä karkkia ihan huolella, vaikka tarkoitukseni oli syödä vain hieman herkkuja. Eilinen menikin sitten toiseen äärilaitaan: en syönyt puolen päivän jälkeen mitään, vaan vasta seuraavana aamuna. Ja sen kyllä huomasi omasta mielenvireestä. Kävin vielä yöllä tekemässä aerobiset:

Treenit

10 min. Transporter machine
3 min. varjonyrkkeilyä
3 min. mattopyörimistä
3 min. Keysiä

Eli noi 20 min. yhteensä.

lauantai 3. huhtikuuta 2010

2.4.2010

Kävin tänään kaksi kertaa salilla tekemässä aerobista, vaikka olikin nollahiilaripäivä.

Iltapäivällä tein keyen kuntojumpan, meni hieman pieleen, kun salilla oli väkeä sen verran paljon ja jouduin improvisoimaan. Mutta tällä kertaa improvisaatio meni penkin alle...

Treenit

A1) Hyppyleuanveto
A2) Hyppydippi

15 sec töitä, 15 sec lepoa, liikkeet vuoron perään. Tarkoitus oli tehdä useampi liike, mutta kun meni suunnitelmat pieleen...

Yö-treenit (aerobinen)

- 5 min transporter machine
- 5 min soutulaite
- 5 min kuntopyörä
- 5 min käsipyöräily

Aika kovalla sykkeellä, ei taukoja vaihdoissa.

Niin ja paino on muuten 90,6 nyt seuraavana aamuna 3.4.2010.

perjantai 2. huhtikuuta 2010

Spartacus: Blood and Sand Suomeen, kiitos?

Olin aika kova 300-elokuvan fani. Heti kun sain kaverilta vinkin Gymjones-sivustosta, kävin heti ostamassa elokuvan soundtrackin ja alkuperäisen sarjakuvan. Aloin heti tehdä kotona treenejä, joita kaivelin GJ-sivustolta ja sainkin itseni ihan kohtuulliseen kuntoon:

Olipa tuossa välissä vielä toinenkin Spartalais-aihe, joka antoi motivaatiota: God of War -peli PSP:lle. Kun peli päähenkilö oli niin brutaali soturi, joka jaksoi kiipeillä ja taistella jatkuvasti (okei, sehän on peli, mutta motivaatiota voi hakea mistä tahansa). Ketterä, voimakas ja vielä myös voimakkaan näköinen soturi.

Nyt olen saanut hieman samanlaista motivaatiota tekemiseen. Satuin kaupassa huomaamaan uuden Muscle&Fitness -lehden ja ajattelin ostaa sen motivaattoriksi. Lehdessä oli juttua uuden tv-sarjan, Spartacus: Blood and Sand, näyttelijöiden treenistä. Sarja vaikuttaa lupaavalta, onhan se lähes täydellinen sekoitus Roomaa (sarja), Gladiaattoria ja 300:aa (elokuvia). Haluan ainakin uskoa, että sarja on parempi kuin 300: jostain syystä se ei mielestäni elokuvana yltänyt lähellekään sarjakuvan henkeä. Toivon, että Spartacus pystyy täyttämään sen tyhjiön, minkä 300 elokuvana jätti...



Milläköhän ilveellä sarjan saisi Suomeen?