sunnuntai 20. joulukuuta 2009

Phase II rescue attempt continued.

Jees sain tänään tehtyä taas Density treenin.

Treenit

Lämmittely: tuulimyllyjä 6:n toistoja ensin 5kg:lla, sitten 10kg ja 15kg. Ja vielä alas sama. Alaselkä saattoi väsyä vähän liikaakin, mutta lienee parempi, että on kunnon lämpö päällä kuin että rikkoo sen kallisarvoisen selän.

1. Maastaveto Läskiotteilla 3-2-1 syklillä, painot 65-70-75. Kesto 20 min. Sain tehtyä 20 sarjaa...

2. Penkkipunnerrus Läskiotteilla 3-2-1 syklillä, painot 80-90-95. Oli vähän liikaa painoja/liian vähän palautusta sarjojen välissä. Lopussa tein pelkkiä kolmosia 80:llä.

3. Pohjeliike jalkaprässissä 50 toistoa niin nopeasti kuin mahdollista.

Joku saattaa nyt ihmetellä noita maastavedon painoja, kun olen joskus kirjoittanut niistä omista ennätyksistä. Noilla Läskiotteilla pelaaminen vaan vaatii aika paljon käsien puristusvoimalta, jota ei itselleni ole oikein koskaan siunaantunut. olet vain niin vahva kuin heikoin lenkkisi, minulla siis käsivarret.

lauantai 19. joulukuuta 2009

Phase II rescue attempt.

Kävin eilen illalla tekemässä Density treenin.

Treenit

1. Takakyykky 20 min. 3-2-1 kierrolla, painot 105/115/125

Yhteensä 13 sarjaa (laskekoon kuin tahollaan kuinka monta sarjaa per paino)

2. Military Press 20 min. 3:lla toistolla ja läskiotteilla, paino 45kg

Yhteensä 20 sarjaa

3. Dippejä kehon painolla 10 min 6:lla toistolla.

Yhteensä 6 sarjaa. Tämäkin olisi hyvä tehdä 20 min.

Hyvä treeni. Palautumisjuoma ja treenin-aikainen-juoma jäi nauttimatta, joten kävin Hesburgerin kautta. Tiedän, ei kovin hyvä palautumisateria, tällä kertaa tosin perustelin itselleni sen seuraavilla syillä:

- pitäisi käydä nukkumaan tunnin päästä treenin loppumisesta
- en ehdi ottamaan kuin yhden palautumisaterian tuona aikavälinä
- kalorivaje on kova tuon treenin jälkeen (okei, ei nyt ihan 3000kcal...)
- en ole syönyt roskaruokaa kuukauteen, joten tämä on enemmän poikkeus kuin sääntö

Mutta koen että nyt seuraavana päivänä olen vähemmän puhki kuin jos olisin syönyt vasta kotona. Edelleen, en suosittele Mega-ateriaa palautumisateriana.

Phase II failed... almost.

Motivaation pitäminen on ollut vähän niin ja näin, olen ollut menossa vähän liikaa joka suuntaan tämän kuukauden aikana.

Töissä on ollut vauhtia uusien tuulien puhaltaessa ja olen pyrkinyt kurssittamaan itseäni. Tavallaan onneksi en toistaiseksi ole niille päässyt, on meinaan toinenkin projekti käynnissä. Suunnittelin nimittäin lähteväni Britteihin kouluttamaan itsestäni itsepuolustusopettajan. Olen sitä tässä useamman vuoden jo pohdiskellutkin, mutta nyt tarjoutui vihdoinkin paikka ja aika sille.

Tulin sitä miettineeksi yksi päivä, että kuinka monta vuotta olen harjoitellut kamppailulajeja ilman että olen saanut niistä mitään virallista dokumenttia. Aloitin kamppalilajit jo 15 vuotta sitten. Tajusin tuonkin asian vasta kun eräs (tämän maan johtaviin kuuluva) kamppailutarvikkeiden myyjä asiasta minulle huomautti. Kyllä, olen tuntenut hänetkin kaikki nämä vuodet. "Etkös sinäkin ole ollut näissä hommissa jo aika pitkään?" taisi olla se kysymys. Damn.

Mutta kerron siitä kurssista enemmän kunhan saan diplomin käteen, ettei mene vielä henkselien paukutteluksi. 18. - 21.2.2010 jälkeen...

Ja sitten ne treenit...

Välillä tulee luetuksi liikaa noita treenijuttuja ja -sivustoja. Pitäisi löytää aikaa kaikille lihasryhmille ja eri kuntoalueille (voima, kestävyys, voimakestävyys jne.). Sitä jopa unohtaa mitkä on niitä tärkeimpiä liikkeitä, millä saa pidettyä itseään kunnossa. Toistaiseksi olen löytänyt pari liikettä, joilla voi taata tietyn lihaskunnon ylläpidon (aerobinen kunto on nopeampi ja helpompi hankkia takaisin kuin lihaskudos).

1. Takakyykky

2. Leuanveto (yläkropan takakyykky)

Noihin kahteen liikkeeseen panostaminen on kuin laittaisi rahaa pankkiin. Takakyykky aktivoi enemmän hormonitoimintaa lihaksen kasvattamiseksi kuin mikään muu liike. Takakyykky tekee lähes kaiken, mutta se on erityisesti alaselän liike. Jos et pysty tekemään takakyykkyä, todennäköisesti valehtelet, olet vain laiska. Ja vaikka et valehtelisikaan, sinun tulisi hoitaa polvet tai alaselkä sellaiseen kuntoon että pystyt liikettä tekemään. Koska ethän voi käydä salilla jos olet tosiaan siinä kunnossa ettet pääse kyykkyyn. Hae opastusta liikkeen oikeaan suorittamiseen ja lakkaa keksimästä tekosyitä. Kyykky on todella panostamisen arvoinen!

Treenit eilen:

Leuanveto "läskiotteilla":

30 toistoa kontrolloidusti, aikaa meni 13 min.

sunnuntai 6. joulukuuta 2009

Phase I: ready.

Ensimmäinen vaihe on valmis.

Seitsemän päivää, joiden aikana oli todella heikko ja jopa sairas olo. Koko ajan tuntui siltä kuin olisi tulossa kipeäksi. Mutta olo sen jälkeen...

Mitä sitten tapahtui viimeisen reilun viikon aikana?

Pidin tiukan proteiinikuurin. Eli rasvat ja hiilihydraatit lähes nollille. Miksi lähes? Koska täysin nollille vetäminen on lähes mahdotonta. Kyseessä ei siis ole mikään ihmedieetti. Tarkoituksena ei ole pudottaa rasvaa, sillä yhden viikon aikana sitä ei pysty hirveän paljon pudottamaan. tarkoituksena on siis vain korjata ruokailutottumuksia tai ainakin ohjata niitä oikeaan suuntaan. Opetella arvostamaan oikeaa ruokaa. Tästä ei pidäkään tehdä itselleen liian helppoa. Välillä saatoin yhden päivän aikana nauttia ainoastaan proteiinijauheita, mistä vatsa ei tosin juuri pitänyt. Hyvänä periaatteena voisi pitää sitä, että pyrkii syömään mahdollisimman paljon proteiinia luonnollisista lähteistä, eli lähinnä lihasta ja kalasta.

Toimiko se? Kyllä se vaikutti mieleen. Nyt on helpompi arvostaa kunnon ruokaa. Pahin nestepöhö häipyi. Ja kun söin nyt vkolopun enemmän hiilareita, tuntuu että koko yleisvointi parani heti. Tunnen itseni paljon voimakkaammaksi, sekä fyysisesti että henkisesti.

Onko tuo nyt sitten terveellistä. Ei. Mutta ei ole myöskään aiempi syömiseni. Joten jos se vaaditaan, että viikon syö askeettisesti että pystyy korjaamaan omia syömisiään vähän pidemmäksi aikaa, niin hyöty on suurempi kuin se haitta, mitä aiheutetaan. Ja ymmärrän, että maksa ei välttämättä pidä tuollaisesta ruokailusta, mutta kuten sanottua, tarkoitus on syödä vain 7 päivää noin.

Seuraava vaihe

Kahden viikon ylikuntokausi. Juuri ennen joulun vapaita on hyvä laittaa kroppa vastaanottavaisempaan olotilaan: kerjäämään ylimääräisiä kaloreita. Näistä vaiheista kerron kunhan saan seuraavan vaiheen loppuun.

torstai 26. marraskuuta 2009

Time is not important. Only life is.


Jeps, saatiin vihdoin ja viimein aikaiseksi kirjoitella tänne blogiinkin välillä.

Opin aika paljon uutta itsestäni lyhyessä ajassa. On paljon sellaisia asioita, joista ajattelin, etten ehkä pysty niihin. Mutta todellisuudessa ihminen pystyy paljon enempään kuin uskookaan. Fyysiset ja henkiset rajat on koeteltu, vaikka on joitain asioita joissa huomasi olevansa huonompi kuin odotti. Koen kuitenkin, että oli enemmän esteitä, joita ylitti. Hieman olen tosin hämmentynyt: tuntuu näin jälkikäteen, että muut ihmiset ehkä tietävät ja tuntevat minut itseäni paremmin. Positiivisella tavalla. En ole uskonut itseeni tarpeeksi.

Kurssit saatiin käytyä. Mutta kyllä sen jälkeen olikin aika ladata akkuja ihan huolella.

Pidin kunnon lay-offin. Siihen toki mahtui vähän flunssaakin joukkoon. Sain tosin pidettyä myös parhaan lomani ikinä, vaikka lomakohde olikin turisti-rysä. Mutta en kaivannutkaan mitään yllätyksiä: aurinko ja lämmin ilma olivat ainoa kriteerit. Ja kerrankin tuntuu että loman jälkeen akut on todella ladattu, toisin kuin perinteisen ryyppyreissun jälkeen...

Nyt on uusi treeniohjelma käynnissä. Mutta siitä joku toinen kerta.

Kiitokset kuitenkin kuuluvat niille ihmisille, jotka uskovat minuun enemmän kuin minä itse. Ehkä jonain päivänä alan itsekin uskoa. Keep your faith!

lauantai 17. lokakuuta 2009

Training Days part II

Yksi viikko takana, kaksi jäljellä. Välillä tuntuu, ettei oikein jaksa innostua enempää, lannistuu yrittämästä. Sitten sanon itselleni: se on vain työtä. Ei se ole sen ihmeellisempää. 3 viikkoa. Se on lyhyt aika elämässä.

On tullut uitua ja juostua. Kummastakaan en pahemmin välitä. Mutta hammasta purren siitä pääsee, se on vain työtä.

Yllättävän nopeasti keho palautuu kovastakin treenistä. Ja kovakin treeni saattaa joskus toimia palauttavana. Pitää olla vaihtelua ja sitä olen saanutkin.

Lueskelin hieman T-nationia taas vaihteeksi ja silmääni osui juttu treenin intesiteetistä. Kirjoittaja oli Charles Poliquin, jolla on mielestäni usein aivan kahjoja ajatuksia treenaamisesta. Tosin hän myös yleensä perustelee hullut ajatuksensa. Tässä tapauksessa hän puhui treenaamisen kovuudesta. Ajatuksena olisi treenata 2 viikkoa niin kovaa, että kroppa kestää sen nipin napin... jos kestää. Sen jälkeen viiden päivän täydellinen lepo treenaamisesta. Ja treeni on todella niin kovaa, että kehosi on ylikunnossa lähes koko kahden viikon ajan.

Yksi esimerkki tulee taas mieleeni, vaikka se onkin sama kuin monessa muussakin kirjoituksessani: elokuva 300. Näyttelijät pidettiin tarkoin palautumisen ja ylikunnon välimaastossa heidän treenatessaan elokuvaa varten. Kaloreita sai sen mukaan, miten paljon treenasi. Heitä tosin valvottiin koko ajan ammattilaisten toimesta, mikä on ongelmana tällaisen perusharjoittelijan treeniohjelmassa.

Ja sitten on vielä se ongelma, että haluaakohan sitä kuitenkin lähteä salille niiden 5 päivän aikana? Yksi ratkaisu siihen on kehittää itselleen jotain tekemistä tuoksi ajaksi. Muutama projekti tuli heti mieleen.

Niinpä en aio säästää itseäni näiden kahden viikon aikana. Otetaan sitten vaikka viikko lepoa treenistä. Saattaa tulla tarpeeseen...

tiistai 13. lokakuuta 2009

Training Days part I

Aika rankkoja päiviä tiedossa.

Tällä hetkellä vietän kolmen viikon kuntokuuria. Tähän sisältyy paljon kuntojumppaa, tekniikkaa ja kamppailulajeja. En ole paljoa ehtinyt tännekään kirjoittelemaan, mutta kyse ei ole kiireestä, vaan stressistä. Kuntokuuri on sekä fyysisesti että henkisesti raskasta.

Otetaan esimerkiksi tämä päivä.

Treenit

10km lenkki
45 min. potkunyrkkeilyä
45 min. vapaaottelua
45 min. maahanvientiharjoittelua

Periaatteessa voisi laskea yhteensä 4 tuntia harjoittelua. Tulos: nivuset ja pohkeet kipeinä. Tärykalvo puhkesi lyönnistä -> lääkärikäynti.

Ja nyt mennään vasta ensimmäisiä päiviä. Täytyy toivoa, että kroppa kestää tämän rääkin, sitten voikin pitää vähän lomaa harjoittelusta.

Ravinto näin raskaan harjoittelun aikana

Koska luulen tarvitsevani tällä hetkellä enemmän energiaa palautumiseen ja treenien läpi vetämiseen, olen syönyt aamupäivisin/päivisin rasvaista ruokaa, a'la A-dieetti, mutta sen lisäksi olen iltaisin nauttinut hyvin paljon hiilihydraatteja. Eli aamulla enemmän mieshormoneja liikkeelle ja iltapäivään enemmän "insuliinipiikkausta". So far so good.

Pitkäkestoisessa harjoittelussa elimistö kuluttaa hyvin nopeasti hiilihydraattivarastot eli lihaksen sokeritankit. Kun ne loppuvat, keho alkaa pyytämään ravinnoksi rasvaa. Mm. alppikiipeilijät käyttävät pääasiallisena ravintonaan rasvaisia tuotteita. Tai näin ainakin Mark Twight.

En usko että olisin selvinnyt niin hyvin tätä päivää ilman tätä ruokavaliota. Aika monelle onkin vaikeaa uskoa tuota rasvan käyttämistä energianlähteenä.