sunnuntai 23. joulukuuta 2007
Joulu
Tänään kitenkin kävin salilla, vaikka niska olikin vielä aika romuna tuosta keskiviikon painista. Niskan kipeytyminen ei johtunut harjoituskaverista vaan omasta tyhmyydestä: lämmittelyt jäi väliin. Oppia ikä kaikki.
Treenit: 300
25 leuanvetoa
50 maastavetoa 62kg:lla
50 punnerrusta
50 box-hyppyä (50cm)
50 Floorwiperia (60kg tanko, jakojennostoja puolelta toiselle, kerta molemmille puolille=1toisto)
50 rinnalleveto+työntö käsipainolla (17kg), 25 per käsi
25 leuanvetoa
aikaa meni kauemmin kuin ennen: 32.34. Tosin olen aiemmin tehnyt hypyt 40cm korkeudelle ja sekä Mavessa että Rivessä on aikaisemmin ollut pikkusen vähemmän painoa. Kaikki vaikuttaa. Pitää alkaa harrastamaan noit kuntopiirejä lisää.
Mitenköhän tuosta treenistä palautuu...
tiistai 18. joulukuuta 2007
Life is beautifull...
En ole pitkään aikaan tänne mitään kirjoitellut, kun olen ollut täysin uuden Macin maailmassa. Aikaisemmin olen siis omistanut vain PC:itä, mutta nyt (hinnasta huolimatta) päätin hommata itselleni Macin. Kuvankäsittely pitäisi olla helpompaa/varmempaa/nopeampaa. Hyvinhän tuo tuntuu toimivankin, vaikka en ole sitä vielä paljon päässytkään testaamaan. Ehkä kun saan jonkun pienen porukan kasattua, niin voisin ensi työkseni tehdä vaikka jonkun musavideon? Täytyy katsella...
Treenaamaan olen ehtinyt myös välillä, ja treenaamisen tarkoitus on jo jonkun aikaa ollut painonpudotus (tai oikeammin tehokkuuden parantaminen). Kolmen viikon aikana paino onkin pudonnut melkein 5 kiloa (95.5->90.9). Ruokailu on pysynyt suunnilleen samana kuin edellisen kerran kirjoitellessani, päivisin olen onnistunut syömään jonkun salaatin, yleensä kanasalaatin.
Treenit viime viikolla:
ma 10.12
Penkkipunnerrustreenit, yht 14 sarjaa.
BJJ 1½tuntia
ti 11.12
säkkitreeniä 30min yhteen menoon, 100 vatsaa
+pientä extraa
ke 12.12
maastavetoa (Top-Deadlift, eli vain loppuojennusta 105% 1RM:stä, eli tällä kertaa 190kg)
Lukkopainia 1½ tuntia
to 13.12
kuntopyörää 30min.
Meni sitten vkoloppu hyvinkin pitkälle pikkujouluista toipumisessa ja uuteen koneeseen tutustuessa. Eilen sitten sain aloitettua uuden treeniviikon.
Penkki+kyykky -supersarja
Penkissä 70kg, kyykyssä oma paino 90kg
10->1 eli pyramidi alas. Tuli mieleen, että pitää joskus kokeilla tuo sekä ylös että alas samalla kertaa. Nyt on kyllä jalat aika kipeänä, tuleehan tuossa toistomääräksikin 55 toistoa.
+ BJJ 1½ tuntia.
Tänään onkin sitten vähän hiljaisempaa noiden treenien suhteen...
tiistai 27. marraskuuta 2007
Vendetta.
Nyt olen tullut niin pitkälle, etten enää ole ollenkaan tyytyväinen vanhaan piirrustusjälkeen. Eli toisin sanoen pitäisi piirtää yli puolet sarjakuvasta uusiksi. Saas nähdä, jaksanko sellaiseen urakkaan enää lähteä...
Eiliset treenit.
BJJ-treeniä 1½ tuntia. Oikein riittävästi sille päivälle, kun ei ole tullut treenattua pariin viikkoon sitäkään (syynä ei ole laiskuus).
Tänään:
30min. Transporter-machinea.
"1" eli 10x1. Painona käytin 95% 1RM:stä eli tälle päivälle 105kg. Tai näin siis piti olla mutta kun laskin treenin lopuksi tuon tangon vielä uudelleen, niin huomasin lyöneeni tankoon 110kg? Eli treenasin "ykkösiä" 10x! Ei ihme että vähän tuntuu...
Ylläolevan "1"-treenin löysin Crossfit.Com -sivuilta. En muista millä nimellä se siellä oli.
Siinä olivat aamutreenit.
Iltatreeni: 30min varjonyrkkeilyä 1kg käsipainot kädessä.
3min töitä, 1min lepoa. Yhteensä n.30min. Aika kova treeni...
Syömingit.
Olen pikkuhiljaa alkanut taas saamaan itseäni niskasta kiinni. Tuo maanantai aamun paino hirvitti jo aika lailla. Nyt kuitenkin olen ottanut linjan syömisiin siten, että ateriaan kuuluu aina yksi proteiininlähde ja yksi hiilihydraattilähde. Esimerkiksi purkki tonnikalaa ja omena jälkiruuaksi. Varsinaiset isot ateriat jätän tällä viikolla pois, eli en syö ulkona ollenkaan. En viitisi alkaa näitä kaikkia safkoja kirjoittelemaan, koska ne ovat omalla kohdallani aika samanlaisia päivästä toiseen. Yritän kuitenkin syödä proteiinit oikeasta ruuasta, ainoastaan treenin ympärille rakennan proteiinisafkat jauhoista. Hiilihydraattilähteet tällä hetkellä puhtaasti hedelmistä ja marjoista, jopa treenin kanssa.
maanantai 26. marraskuuta 2007
Increase Intensity!
Treenit viime viikolla:
Perjantai 23.11
Tarkoitus oli tehdä H.I.T-treenit, mutta kisahallilla ei oikein huvittanut treenata mitään bodaritreenejä. Päätin sitten vetää kokeelliset treenit. Kokeilin Muscle-up -liikettä leuanvetotangolla. En tosin ole ihan varma miten liike pitäisi tehdä. Ilman vauhtia en saanut yhtään toistoa, pienen ponnistuksen kanssa 1+2+3+3 toistoa. Perään vielä leuanvedot 1->6 samalla kaavalla, dipit 1-8 myös. Palkitsin itseni sitten Hesen safkoilla... palaan tähän syömisasiaan vielä myöhemmin Blogissa. Kädet tärisi, kun veti Megaburgeria huiviin, sen verran rankka treeni oli tuokin.
Lauantai 24.11
Stepperillä 30min. Strength-vaikeus, aloitusvastus 11-12 (mitä ikinä tarkoittaakaan). tarkoitus oli pysyä alle 165 sykkeen, mutta kyllä puolen välin jälkeen oltiin melkein koko aika 170 sykkeellä. Käytin Polarin sykemittaria. Päälle vielä penkkimaksimin testaus, 110 kiloa. Oli aika kevyt, voisi siis päätellä voimatason olevan samassa kuin viimeksi testatessa.
Sunnuntai 25.11
Päivätreeni: uintia. Treenin poimin Gymjones.com -sivustolta.
10x25m+1x25 sukeltaen,
9x25m+1x25 sukeltaen,
8x25m+1x25 sukeltaen,
7x25m+1x25m sukeltaen.
Aikaa meni 20min, uimahanskat kädessä. Sukellukset ei menneet läpi niin kuin olisin halunnut.
Iltatreeni: varjonyrkkeilyä käsipainojen kanssa. 2min töitä, 1min. lepoa. Yht.30min rankka treeni.
Tänään maanantaina 26.11.
Kävin puntarilla: 95.5 kiloa. Ei paha. Toisin sanoen, pitää alkaa vähän katsomaan sen perään, mitä syö. Eikun Flex käteen ja siitä ruokavaliota tekemään...
maanantai 19. marraskuuta 2007
Lehtien kätkemää.
Flunssakin painaa vielä vähän päälle, viikon verran olen ollut tässä vähän niinkuin toipilaana. Ei ole pystynyt treenaamaan (tai siis kyllähän sitä pystyis, mutta onko kovin terveellistä?). Eilen uskaltauduin ensimmäistä kertaa viikkoon tekemään pientä kuntojumppaa. Erilaisia punnerruksia, kyykkyjä ja vatsoja, vielä jos olis jaksanut lähteä ulos ja etsiä leuanvetotangon, niin olisi sanut koko kropan treenattua.
Treenit:
Punnerruksia yhden musiikkikappaleen verran (2:35)
Kyykkyjä samalla kaavalla (3:01)
Vatsalihaksia samalla kaavalla (8:17!) tuossa oli kyllä liian pitkä aika...
Ihan hyvä alkutreeni, tuntuu että saa taas vähän aloitella tuota treenaamista alusta nyt flunssan jälkeen.
Vaikkei kyseessä olekaan varsinainen treeni, niin tänään aamulla kokeilin pitkästä aikaa mietiskelyä (lainasin kirjastosta kirjan joka käsittelee meditointia). Ei mitään ihmeellistä, vaan ihan rauhoittumista n.20 minuutiksi. Tuntuu vähän oudolta hommalta, mutta kaipa siitä alkaa jossain vaiheessa saamaan jotain konkkreettista hyötyäkin. Ja keskittymiskyvyn parantuminen on aina hyvä juttu.
Olen edelleen jatkanut Hagakuren (lehtien kätkemää) lukemista iltaisin ennen nukkumaanmenoa. Lopetan siinä vaiheessa, kun ei enää ymmärrä lukemaansa (tapahtuu aika nopeasti). Muutamia osia joutuu kirjassa ihan oikeasti miettimään aika lailla, kun merkitys on piilotettu syvälle japanilaiseen soturikulttuuriin. Suosittelen lukemaan!
torstai 8. marraskuuta 2007
Hagakure
Treenit:eilen
Ensinnäkin, mietin ennen lähtöä tätä eilistä suunnatonta tragediaa joka kohtasi kansaamme. En voi ymmärtää sitä surun määrää, jonka tapahtuma aiheutti. Mietin, onko minun soveliasta lähteä liikkumaan, osoitanko sillä välinpitämättömyyttä tapahtumaa kohtaan. En osoita. Nämä asiat eivät liity toisiinsa. Lähdin lenkille sateeseen.
30min lenkki, johon sisältyy punnerruksia niillä tukeilla, joita löytyy pururadoilta. Otin kevyimmällä tukilla 50 toistoa Pushpressiä putkeen. Tuntui hyvältä. Lisäksi yritin tehdä 50 leukaa, mutta en päässyt kuin 30:een, sekin aikamoisilla tauoilla. Tein vielä loppuun yhden käden tukkipunnerruksia, 10 per käsi. Kevyt hölkkä takaisin. Rankka, lyhyt treeni.
Treenit:tänään
"Tabata This!" -nimi CrossFit.com sivustolta.
Varo helppoa treeniä. Hyvä varoitus ja pätee tähän treeniin aika hyvin. Vaihdoin muutaman liikkeen, kun ei tällaisia liikkeitä pysty kotona tekemään.
Sprawl+ hyppy. 20sec liikettä, 10sec lepoa, 8 sarjaa
1 min. lepo
Punnerruksia, samalla kaavalla
1 min. lepo
Kulmasoutu 30kg, sama kaava
1 min. lepo
Atomic istumaannousu
1 min. lepo
Maastaveto 30kg
1 min. lepo
Meinasin kuolla. tuli ihan sairas olo, tuntui ettei jaksanut edes seistä puoleen tuntiin... Hyvä treeni. Tulokset laskettiin siten, että jokaisesta liikkeestä vähiten liikkeitä per sarja lasketaan. Toisin sanoen Sprawl 8, punnerruksia 3(!?), kulmasoutu 7, istumaannousu 8, maastaveto 6. Kyllä tuolla treenillä oppii nöyräksi.
Nöyryyttä yritän oppia myös uudesta kirjasta, josta löytyy aika paljon elämän viisauksia. Hagakure. Kyllä nuo entisajan soturit ovat aika paljon ymmärtäneet elämästä ja sitä viisautta yritän kirjasta ammentaa. Tosin jonkun verran tuota kirjaa pitää osata suodattaa...
sunnuntai 28. lokakuuta 2007
Good Old Days
Treenit.
Heilautukset eteen kahvakuulalla (20?kg), 100 toistoa, eli ns. SMMF-treeni, jos katsottaisi gymjonesin sivuilta. Aika hyvä "lämmittelytreeni".
Vapaamuotoista säkkitreeniä. Huomasin, ettei ole vähään aikaan tullut potkittua, kun tuntu sääriluissa heti pahalta. Mutta ei syytä huoleen: laitoin säärisuojat päälle!
BJJ treeniä n. 2 tuntia. Kolme uutta tekniikkaa, jonkun verran sparria.
Loppuun vielä 15min vapaata säkkitreeniä (kovia lyöntejä ja potkuja).
Salilta lähtiessä huomasin kellon vierehtäneen 3tuntia eteenpäin! Näin pitkiä treenejä en ole tehnyt moneen vuoteen. Ja tänään sen kyllä huomaa: yläselkä on aika kipeä (hyvällä tavalla), kuin myös jalat. Perjantaina tein pitkästä aikaa H.I.T-treenin, tuntui aika hyvältä pitkästä aikaa. Tuohon treeniin varmaan palaan, jos joskus vähennän kamppailulajien harrastamista.
torstai 25. lokakuuta 2007
Kamppailu jatkuu...
Treenailtu on aika hyvin! Eilinen taisi olla pitkästä aikaa päivä, jolloin ei ehtinyt treenaamaan mitään ja tänään saatan olla liian väsynyt tekemään edes minkäänlaista iltajumppaa. Mutta katsotaan nyt vielä.
Lajitreeneissä olen ehtinyt käymään satunnaisesti, salilla sitten niinä päivinä, kun ei ole lajitreeniä. Toissa iltana (vaikka menikin töissä aika myöhään) jaksoin kuitenkin vetää pienen kuntopiirin:
Treeni.
Pyramidi toistot 1->10 ja sieltä alas 10->1, eli toistoja tuli 100? (onko tuo oikein=)
Liikkeet:
etunojapunnerrus
atomic sit-up
kyykky
kyykkyhyppy
sprawl+kyykkyhyppy
Aika rankka kuntopiiri...
perjantai 19. lokakuuta 2007
Struggling
Treenit viime päiville:
Toissa päivänä lähdin tekemään PHA-treeniä, tosin viimeinen kierros jäi tekemättä, kun työkiireet painoi päälle. Kuitenkin tein sarjaan enemmän vartalon painolla tehtäviä liikkeitä: ylätaljavetojen tilalla leuanvedot, ojentajapunnerruksen taljassa tilalla dippi jne. Rankka treeni, ja saattoi olla ihan fiksuakin lopettaa treeni ajoissa, ennen kuin menee (taas) ylikuntoon.
Eilen: ennen BJJ-treeniä ehdin kokeilemaan maastavetomaksimin (180kg), väsytti sopivasti ennen paineja. Maastavetoa tuli tehtyä siis ehkä 4 settiä. Sitten 1½ tuntia Jutsua.
Syömiset ei ole vieläkään parantuneet. Edelleen tulee syötyä ulkona, ja sitten vielä sitä karkkia. Eikä siitä karkinsyömisestä ainakaan mitään hyödy, mavemaksimi kun on sama kuin pari kuukautta takaperin. Tosin, enpä ole mavea erityisesti treenannutkaan...
tiistai 16. lokakuuta 2007
Hiljaa hyvä tulee...
Treenit
Lenkki, 20min. Syke n. 140.
Eilen jaksoin käydä illalla salilla, tein PHA-treenin. Siihen olisi hyvä saada enemmän kropan painolla tehtäviä liikkeitä. Esimerkiksi ojentajia kannattaa tehdä mieluummin normaalina dippinä (ei mitn f*ckin jalat penkillä versiota!), ylätaljavedot leuanvetoina jne. Ohjelmassa on siis vielä parantamista...
Syöminen... hmmm. Katsotaan sitä huomenna tarkemmin. Tänään oli vaikeaa saada jo ylipäätään kalorimäärät täyteen. Enemmän yksinkertaisia safkoja.
Syömisessä on hankalaa se, että sitä pitää koko ajan miettiä. Tarkoitan siis sitä, ettei koko ajan voi vain käydä ulkona syömässä. Kun on vielä itse laiska laittamaan ruokaa, niin tuollaiset yksinkertaiset bodarisafkat lienee se paras ratkaisu... Nyt niitä pitää alkaa etsimään jostain.
sunnuntai 14. lokakuuta 2007
Peace Within.
Onnistuin aamulla venäyttämään jotain yläselästä, joten toivotaan ettei treenit väliin sen takia, prkl. Vkoloppuna pari treeniä:
Treeni
Kevyt lenkki, 15min. kevyellä temmolla.
Itselläni on se ongelma, että en osaa ottaa tarpeeksi kevyesti mitään treeniä. Esimerkiksi tuo juoksu on sellainen laji, että otan heti alusta suht nopean temmon ja lisään sitä sitten aina maksimisykkeisiin asti. Nyt otin tarpeeksi lyhyen matkan, jotta varmasti osaan pitää temmon oikeana. Ja hyvin onnistuikin, sillä normaalisti penikat tulevat aivan sairaan kipeiksi juoksemisesta!
tiistai 9. lokakuuta 2007
Päämääränä BJJ
Syöminen ei oikein luista. Tälle päivälle en oikein edes kehtaa laittaa mitä kaikkea olen syönyt. Mutta rehellisyyden nimissä muutamia mainintoja:
1. Aamupala kuten aina, lisänä tällä viikolla ollut omenamehua aamuisin.
2. Jäätelö
3. Suklaapatukka
4. Moniviljapatonki, jossa kanaa välissä
5. Prodeshake
6. Illalla kakkukestitystä, jossa tuli edelleen syötyä epäterveellisesti
Treeni
1½ tuntia BJJ:tä. Onneksi on jokin asia, mikä vähän kompensoi tuota onnetonta syömistä!
Huomasin tosin, että kroppa pysyy jonkin aikaa hyvässä kunnossa, vaikka syökin miten sattuu. Lieneekö PHA treeni purrut jotenkin erityisesti, vai olenko palautunut ylikunnosta? Vai ovatko treenit niin rankkoja, että itseasiassa TARVITSEN näin paljon ylimääräistä energiaa? Huomenna, jos löydän aikaa, aion vetää toisen kerran läpi tuon PHA-treenin niillä toistomäärillä, mitä siihen kuuluukin.
maanantai 8. lokakuuta 2007
Treeni jatkuu!
PHA-treeni (aerobinen punttitreeni)
Sarja 1
- Penkki
- Pohjepunnerrus
- Ylätalja
- Istumaannousu
- Jalkaprässi
Sarja 2
- Alatalja
- Ojentajapunnerrus taljassa
- Jalkojennosto riipunnassa
- Rannekääntö taljassa
- Reisiojenta
Sarja 3
- Takareisilaite
- Jalkaprässi (vaihtoehdot liikkeille oli rajalliset kyseisellä
salilla)
- Hauiskääntö
- Pohkeet
- Rannekääntö takaa
Sarja 4
- Vinopenkki käsipainoilla
- Hauiskääntö myötäotteella
- Vipunostot sivuille
- Ojentajapunnerrus
- Pullover ylätaljalla
ensimmäisellä kerralla liian kevyillä painoilla, koska toistoja tuli
monissa liikkeissä 15-20, kun tarkoituksena olisi tehdä 6-10 toistoa
per liike. Mutta treenin jälkeen oli aivan puhki... Aikaa treeniin
meni vain hieman yli tunti, ja kun miettii kuinka paljon tuli tehtyä
tuohon lyhyeen aikaan!
Syömingit oli vkoloppuna edelleen aika hunningolla, mutta sen saa vielä anteeksi, kun oli ylimenokausi päällä. Tällä alkaneella viikolla tosin pitää alkaa skarppaamaan. Niin treenin kuin syömisenkin suhteen.
Syömiset tänään:
1. Aamupala normaalisti
2. Päivällinen pizzaa (prkl) ja kokis
3. Jäätelöä (noh, loppuuko se herkuttelu millään?)
4. Proteiinishake (no niin, pikkuhiljaa...)
5. Lihapullia, ketsupin kera (nooo... ehkä se siitä)
Illalla olis BJJ-treenit, joihin menen. Syömiset sen mukaan.
Treenit
BJJ 1½ tuntia.
Yritän kovasti treenatessa noudattaa opettajamme neuoja siitä, mitn tulisi painia. Itsekin syyllistyy helposti siihen, että alkaa treeneissä joko kisaamaan tai sitten muuten vaan vääntää voimalla, jos huomaa jäävänsä alakynteen. Näissä treeneissä kuitenkin huomasin, että väsymyksen saapuessa tekniikan merkitys korostuu. Ja myös suoritusrentous lisääntyy. Ehkä siis voisi olla jopa suositeltavaa, että vetäisi pienen hikijumpan aina ennen varsinaisia treenejä, että olisi valmiiksi niin heikossa kunnossa, ettei voimalla pärjää. Nämäkin on näitä samoja asioita, mitä on joskus jo oppinut, mutta pyörä pitää keksiä nyt uudelleen, että voi päästä samalle tasolle kuin silloin joskus. Ja ylikin...
Loppuillan syömiset:
- Palautuksena tupla ja kokista (eikö se karkin syönti lopu millään!)
- Illan viimeinen ateria, maitoprodeshake
Mitäköhän vaaditaan että tuon syömisen saisi järkeväksi?
keskiviikko 3. lokakuuta 2007
Ei tekstiä
Eiliset treenit: Voimakestävyys + voima
5000m soutu, aikaa meni 20:10.5 eli 7 sekuntia nopeammin kuin viimeksi.
sitten:
3 x omapaino etukyykyssä
+
3 x omapaino takakyykyssä
Tämä 3 x läpi, tauot välissä tarpeen mukaan. Loppuun vielä jalkojen nostoja kaaressa puolelta toiselle. Tein ihan liikaa treeniä, pelkkä soutu olisi riittänyt. Ensimmäistä kertaa olin niin puhki, että meinasin nukahtaa salin penkille?! Siis täysin sellainen unelias olo...
sunnuntai 30. syyskuuta 2007
Brazialian Jujutsu Finnish Open 2007
Meni hyvin siihen nähden kuinka paljon on tuota lajitreeniä takana. Eihän tässä ole tosiaan käyty montaa kuukautta treenaamassa, eikä se tyyliin kerta, pari viikkoon mihinkään riitä. Nyt päätin kuitenkin panostaa ensi vuoden SM-kisoihin, niistälähdetään hakemaan sitten jo ihan ykköspaikkaa. Joten vastustajat, olkaa varuillanne, sillä täältä tulee Juji!
Mutta itse kisoista.
Hermostutti aika lailla ennen kisoja, onhan tämä ensimmäinen kerta BJJ-kisoissa. Ensimmäinen vastustaja oli todella isokokoisen näköinen, vaikka painoa oli suunnilleen saman verran. Oma kokemus oli, että olisin ollut johdossa alusta asti ja niinhän siinä kävikin. Jossain vaiheessa ottelua huomasin innostuvani liikaa, mutta pidin kuitenkin itseni tyynenä. Voitto oli makoisa.
Ottelun jälkeen aloin miettimään liikaa seuraavaa ottelua. Ja sitä seuraavaa. Mielessäni kävi: hitto, mähän voin voittaa tän koko pskan. Ajatus harhaili.
Seuraava ottelu menikin sitten aika pitkälti altavastaajana. Tuntui siltä, että kun vastustaja pääsi päälle, en saanut häntä siitä enää liikahtamaan. Kaveri pelasi hyvän, kontrolloidun ottelun ja parempi mies voitti. Onneksi olkoon hänelle! Itse sain siis täten pronssia.
Jälkeenpäin olen katsonut ottelun nauhalta (kiitokset huoltajalle kuvauksesta ja tuesta=) ja huomaan jättäneeni tekemättä monia asioita mitä olisi pitänyt yrittää tehdä. Eli treenin puutetta, ei näe paikkoja kun pitäisi... Yritin muuten toisessa ottelussa lopetustakin tätä selkeästi lihaksikkaampaa vastustajaani (<-kateellinen kommentti:) vastaan, mutta ilmeisesti kuristus ei ollut tarpeeksi sisällä.
Syömisistä en viitsi kirjoittaa muuta kuin sen, että perjantain jälkeen en ole syönyt yhtään terveellistä ateriaa, poislukien tämä ilta. Ryypiskeltyäkin tuli tuossa lauantaina (prkl).
Nyt pitäisi pitää parin päivän treenitauko, ns. ylimenokausi. Saas nähdä viitsiikö, vai paineleeko suoraan salille. Ensi viikolla olisi lukkopainin SMt, mutta ei taida kannattaa liian usein kisatakaan.
torstai 27. syyskuuta 2007
Weapon X
keskiviikko 26. syyskuuta 2007
Koettelemuksia... ravinnollisesti.
Tuntuu, että antaa periksi vähän liian usein. Sitä haluaa jotenkin aina palkita itseään jonkun suorituksen tekemisestä. Yleensä tuo palkinto on jotain ruokaa... hyvää sellaista. Itse kun en vaan noita proteiinijuomia osaa oikein mieltää hyvänmakuisiksi millään. Tosin tuohonkin löysin poikkeuksen, maanantaina oli taas ZCD, ja ostin saliltani Fastin näitä valmiita Zerocarb-juomia pari kappaletta. Kyllä nuo ainakin jotenkin palkitsi BJJ-treenien jälkeen.
Aamuisin olen saanut tehtyä jumppaa! Maanantaina tein muutaman Hindukyykyn ja punnerruksen. Tiistaina 55:sia sarjan, liikkeinä punnerrukset ja kyykyt. Tänään keskiviikkona 55:sia kolme liikettä (punnerrukset, voimapyörä ja kyykkyhypyt), joka alkoi jo olemaan aika rankka. Aikaa en ole viitsinyt ottaa, kun ei ole tarkoituskaan ottaa mitään ökytreenejä heti aamusta. Mutta kyllä noissa hiki tulee.
Syömiset eilen: aamupala suht normaalisti, päivällä yksi prodeshake, Subwayn patonki, illalla rahka+ananaspurkki, valmispizza(?!) ja illalla normisetit: maitoprodeshake. Meni vähän hunningolle.
Tänään (keskiviikkona)
Syömiset:
Aamulla myöhäisempi lähtö töihin, aamulla tosiaan tuo jumppa. Normiaamupala, töissä rahka+ananaspurkki. Yksi prodeshake.
Kieltämättä nyt alkaa huomaamaan tuon dieetin purreen. Ero viimekertaiseen (2003) kuntoon on kyllä aikamoinen. Silloin kun teki niin paljon enemmän tuota bodaustyylistä ohjelmaa, niin lihakset oli paljon enemmän näkyvillä, nyt näyttää vaan... no. Laihalta. Täytynee alkaa harrastaa taas bodausta :) Tuskin. Kun kuitenkin pitää harjoitella lajinomaisesti. Lisäksi nuo liikkuvammat treenit (gymjones-tyyliset) on enemmän mun mieleen. Ei tarvii koko ajan pelätä sitä ylikuntoa, kun vaan malttaa ottaa tarpeeksi lyhyet treenit. Katsotaan nyt vielä jonkun aikaa näillä ruokavalioilla. Huomenna laitan kuvan siitä, millainen kroppa on hakusessa...
sunnuntai 23. syyskuuta 2007
Weekend Feast!
Perjantaina jo erkaannuin oikeanlaisesta syömisestä, tuli vedettyä aika lailla rasvaista ruokaa. Pitää edelleen jatkaa tuota ruokailujen kirjaamista, kun ei tuossa syömisessä muuten oikein pysy linjassa. Vaikka tosin nyt tuntuu, että kroppa on alkanut ymmärtää vähän missä mennään...
Sunnuntaina innostuin vähän treenaamaankin:
Treenit
200 metriä farmarikävelyä, 2x20kg levytangot käsissä. Aika 4:13
Supersarja:
Manmaker+KneesToElbows (55-style)
eli 10->1 sarjat. Manmakerissa oli 12kg käsipainot. Aika: 14:37
Oikein hyvät treenit...
Kuva: tänään sain taas pitkästä aikaa kehitettyä kuvan. Inspiraatio on ollut vähän etsinnässä, kun tahtois tehdä jotain, mikä vähän säväyttää.
tiistai 18. syyskuuta 2007
RANKKA PÄIVÄ
Tänään syömingit menivät aika hyvin.
1. Aamupala. Perussetit.
Aamutreenit: 1 tunti BJJ:tä. Eiliset treenit vähän vielä väsyttävät.
2. Palautusjuomana 2 annosta prodee
3. Päivälliseksi kävin pitkästä aikaa syömässä Sushia. Loistava lounas. Kala pitää nälän poissa pitkään.
4. Rahka+ananaspurkki
Iltapäivän treeni
Soutulaitetta 30 min. Jokaisen 1000 metrin jälkeen oli aivan pakko nousta tekemään punnerruksia tai kyykkyjä, jaloissa kun ei enää kulkenut veri? Ei taida soutulaite sopia, tosin yritin soutaa 10000metriä putkeen. Pääsin vähän yli 6000:een.
5. Rahka+ananaspurkki
6. Viimeinen ateria tänään on tod.näk. maitoproteiini-juoma. Ja olut, mitä tässä parhaillaan siemailen...=)
Rankka päivä.
maanantai 17. syyskuuta 2007
...Uphill.
1. Aamupala aivan normaalisti.
Loppuillasta lisäravinteiden varassa. Ihan ok, illalla aika loppu, kun treenaaminen ilman hiilareita vie mehut aika tehokkaasti. Tosin opettajamme salilla sanoi sen ihan oikein, että jos kunto loppuu painiessa, silloin painit väärin.
Downhill...
Sen verran kuitenkin hyviäkin uutisia, että tuli treenattua kerran vkoloppuna. Kävin pitkästä aikaa tekemässä bodaustyylisen treenin:
Treenit
Kyykky: pari lämmittelysarjaa, sitten 130/2
Maastaveto: Lämmittelyt, sitten 140/3 (170 jäi mattoon, olisko pitänyt yrittää vähän pienemmällä:D
Penkkipunnerrus: lämmittelyt, sitten 105/1
Leuanveto: lämmittelyt, sitten 20kg lisäpainoilla 1
Dippi: lämmittelyt, sitten 20kg lisäpainoilla 6
Pohjepunnerrus: lämmittelyt, sitten 140/6
Kädet: hammerkääntö + Talja 2 sarjaa kutakin
Vartalon kierto: 15/2x2
KneesToElbows: 2x6
Aika rankka treeni. Tätä kirjoittaessa pohkeet vieläkin kipeät (välissä siis yksi kokonainen huilipäivä).
tiistai 11. syyskuuta 2007
Feeniks
1. Aamupala, normisetit, prodeshake meni myös alas.
2. Nitrotech noin yhdeksän aikaan
Päivätreenit.
1½ tuntia BJJ-treeniä kaverin kanssa (kiitos). Kävimme kauluskuristuksia läpi, sparria 5x5minuuttia.
3. Palautuksena söin yhden myslipatukan, tarkoitus oli syödä tuhdimpi ateria vähän tämän jälkeen, mutta työt kaatu päälle.
4. Ruisleipä (jossa kerrankin ihan ok täytteet)
Iltatreenit:
Kävin tekemässä vähän salijumppaa, ei tosin kulkenut ollenkaan. Showdown meni jotain tyyliin 10 minuuttia, kun ennen kesää meni 8:41? Lopuksi vielä muutama leuka. Ehkä juuri tuo päivän aikainen huono syöminen oli syynä TODELLA huonoon vireeseen...
5. Huitaisin pari prodeshakea huiviiin tuossa treenin molemmin puolin, ei kuitenkaan ehtinyt hiilarit imeytyä ennen tuota iltatreeniä.
maanantai 10. syyskuuta 2007
Kakkosvaihde.
Joo, eli jäi tuossa vkoloppuna kirjoittelematta. Oli hommaa sen verran enemmän. Mutta referoidaan vkolopun syömiset/treenaamiset tähän:
Treenit:
Molempina päivinä (La ja Su) kävin Capoeiran intensiivikurssilla, 2x3 tuntia. Paljon liikkumista matalassa asennossa ja käsillä olemista (esim. kärrynpyöriä).
Capoeira oli todella hauskaa, etenkin pelaaminen Hoda:ssa, missä sai sitten tehdä oppimiaan asioita vapaasti harjoitusvastustajan kanssa.
Syömiset sen sijaan vkoloppuna olivat pienempi menestys. Proteiinimäärät jäivät reilusti alle niiden määrien mitä pitäisi syödä, varmaan juuri ja juuri alle ylläpitomäärän (90g). Roskaruokaan sorruin kahteen kertaan, sekä la että su. Eli viime viikolla tuli syötyä 4 cheat-ateriaa. Prkl.
Nyt, maanantaina kuitenkin aion parantaa tapani, ja aloittaa ääärimmäisen ankarat nollahiilaripäivät (Zero Carb Day). Tänään on ensimmäinen, en aio pitää näitä useammin kuin kahtena päivänä viikossa.
1. Aamupala: normaali aamupala, otin leipien ja lisäravinteiden lisäksi prodeshaken. Aamupalalla saa syödä hiilaripitoisia ruokia, nämä kuluu kyllä aamupäivän aikana jo pois.
2. Raejuustoa + tonnikalaa, n. 30g prodee, hiilareita ei juuri nimeksikään.
3. Sama kuin edellinen, neljä tuntia edellisestä syömisestä.
4. Prodeshake
Treenit illalla: Brazilian Jujutsu, 1½ tuntia. Oli sopivat reenit,viimekertaisiin treeneihin verrattuna kuitenkin kevyet.
5. NitroTech, palautuksena ja illan viimeisenä ateriana. Ennen nukkumaanmenoa kuitenkin kalanmaksaöljytabut(EFA), rauta, sinkki+magnesium (ZMA)
Lisätietoa päivän tekstistä:
Päivän kuva on kuva itsestäni, vuodelta 2002. Vaikka kyseessä onkin piirretty kuva, siitä voi hyvin huomata, kuinka leveä keskivartaloni tuolloin oli. Onneksi noista ajoista on jo aikaa.
Zero Carb Day (ZCD): näiden päivien aikana on tarkoitus aiheuttaa elimistössä hormonaalinen sekaannus. Veren sokeri menee päivän aikana todella alas, aineenvaihdunta hidastuu ja itseasiassa rasva palaa jonkin verran. Kun sitten seuraavana päivänä lisätään hiilareita, vaikka vain vähäsen, niin elimistö käyttää ne tehokkaammin hyväkseen, tehden aineenvaihdunnasta tehokkaamman. Tietyt hormonitasot nousevat seuraavien päivien aikana. Lihakset käyttävät hiilarit paremmin hyväkseen. (Tai ainakin näin muistelen ne Flex:stä lukeneeni=)
torstai 6. syyskuuta 2007
Long way from home...
Tänään poissa kotoa, joten ei pysty laittaa vielä päivän kuvaa. Täytyy laittaa huomenna kun pääsee kotio (toivottavasti pääsee).
Tän päivän syömiset on ollu yllättävän onnettomia:
1. Aamupala: prodeshake+lisäravinteet
2. Välipala, vaalean sämpylän välissä onneton määrä täytettä (voi prkl näitä huoltiksien ruokia...)
3. Ruoka: oikein hyvää sapuskaa oli tarjolla keittiömestarilta. Kunnon kotiruokaa, ei mitään hifistelysafkoja. Possukastiketta, tummaa riisiä ja salaattia. 7,50.
4. Välipalana vaaleaa leipää (taas!) jonka välissä poikkeuksellisesti aika hyvät täytteet.
5. Nyt pitäisi vielä iltasapuskat keksiä... Alkaa olee täällä internet-kopissa sen verran kuuma, että kirjoittelen huomenna sitten. Ja lisään sen kuvan=)
Tuli sitten syötyä illalla pizzaa, eli viikon toinen cheat-ateria. Nyt sitten vaan vaaditaan itsekuria, ettei syö koko vkoloppuna mitään...
Treeniä ei tälle päivälle taida tulla harrastettua, on edelleen selkäsaunan jälkimaininkeja.
keskiviikko 5. syyskuuta 2007
Kipu jatkuu...
Ai että on selkä kipeä selkäsaunan jäljiltä. Oikein mukava liikutella lapoja yhteen ja tunnustella missä asennossa sattuu eniten...
1. Aamupala: perussettiä, leivät, lisäravinteet ja prodee 2dl:ää, appelsiinimehua.
2. Välipala: Prodeshake 2dl (maustamaton Hera)
3. Viikon ensimmäinen CheatMeal: Mexico-pizza + cokis
Treeni: Power + Power Endurance
Eilen oli aika rankat treenit, mutta ei se mitään. Vedetään samalla linjalla!
1. Ensin tein superset tyylillä voimatreenin (Power)5 sarjaa, tauot tarpeen mukaan
Penkkipunnerrus omalla painolla (90kg) (toistot 6+3+3+3+3)
Thruster (pystypunnerrus pienellä ponnistuksella, 40kg) (7+5+5+5+5)
2. Potkutreeni säkkiin, yhteensä 200 potkua. Lopuksi vielä Razing/Shredder -harjoittelua säkkiin. 10 minuutin aikaraja.
3. 5000m soutu. Aikaa meni 21:29.3, eli melkein minuutin huonommin kuin edellisellä kerralla.
5000m soutu menee voimakestävyyden (Power Endurance) alueelle, pidin tällä kertaa sykemittaria päällä, ja sykkeet olivat koko ajan yli 165:n. Ylimääräinen minuutti tuli siitä, kun yritin katsoa lukemaa kellosta kesken suorituksen. Eihän siitä meinannut mitään tulla... Mutta lopussa sain vihdoin ja viimein lukeman.
Palautusjuomana nautin 0,5 pullon cokista, eiköhän se tuolla treenimäärällä ollut tarpeen. Vähän tämän jälkeen duunissa vielä prodee 2dl.
tiistai 4. syyskuuta 2007
Selkäsauna
2. Iso patonki huoltoasemalta, täytyy sanoa, että oli yksi maailman p____mista patongeista ikinä. H___tin iso leipä ja ihan onnettomat täytteet. Täytyy näiltä huoltiksilta ostaa vaan noit kinkkupaketteja, niin pysyy päivän kalorisaanti kurissa.
3. Päivällä pelkkä kahvi ja prodeshake (maustamattomasta herasta ja glutamiinista).
4. Iltapäivällä Rahka+ananaspurkki. Edelleen maistuu oikein hyvältä...
Treeni.
Tämän treenin alkuperäinen nimi on "Worse Than TFU" gymjones.com-sivustolta. Töissä tuli töpättyä, joten ainoa oikea ratkaisu oppimiseen on ruumiillisen kurituksen kautta. Tarkoitus oli aiheuttaa kerralla paha olo, mutta treeni kohdistuikin enemmän lihasrasitukseen (muscular endurance). Treenin jälkeen päätin antaa treenille suomalaisen nimen, osaksi kunnioitusta viime vkoloppuista pro wrestling-tapahtumaa kohtaan, toiseksi nimi osuu aika hyvin kohdalleen:
Selkäsauna
102kg maastaveto
Leuanveto
Dippi (oikea dippi, eikä mikään jalat penkillä versio!)
Toistot: 10->1, eli kymmenen sarjaa, jokaisella sarjalla yksi toisto pois. Laitoin ajanlaskun käyntiin, ettei mene ihan seisoskeluksi. Nyt jo, tunti treenien loppumisen jälkeen, selkä on aivan romuna->siitä nimi Selkäsauna. Aikaa meni 24:02.
5. Palautusjuoma. Kun selkäsauna oli kärsitty, niin ajattelin ottaa kunnon palautusjuoman, jossa 50/50 hiilari/prodesuhde. Pääsee sitten aamulla sängystä ylös:)
6. Rahka + ananaspurkki
Olen tässä vähän suunnitellut pitäväni taas noita nollahiilaripäiviä, ehkä kerta viikkoon olisi aika hyvä. Huomenna saattaisi olla sellainen päivä, katsotaan.
7. Maitoprode+ lisäravinteet (EFAt, valkosipulikapseli, ZMA)
maanantai 3. syyskuuta 2007
...Usvassa
Treeni painoliivi päällä: Hindukyykky 32toistoa, Hindupunnerrus 12toistoa.
Nuo Hindukyykyt on kyllä ihan____. Vaikka niistä mitä sanotaan, niin mulla ainakin ottaa syväkyykyt polviin, ja ajattelin kyllä välttää kaikenmaailman leikkauksia kuin ruttoa, joten täytyy vaihtaa nuo johonkin muuhun kyykkyliikkeeseen (hyppykyykky?)
Tämän jälkeen normaalia aamupala: pari leipää, tuoremehua, lisäravinteita, kahvia. Prodee 1dl.
2. 09:00 NitroTech -juoma.
3. 12:00 Raejuustoa+banaani
4. Jostain syystä nälkä yllätti kovaa 1½ tuntia edellisestä ruokailusta: 13:45 paketti kalkkunaa (300g)+Pepsi Maxia.
5. Söin kotona toisen puolikkaan toissapäivänä tekemästä patongista. Ihan ok, aika täyttävä (ja rasvainen), mutta ei hyvää ravintoa.
Treeni:
1. reisiojentajat kehon painolla, 4min, 30 toistoa. Minuutin tauko.
2. Yritin tehdä olkapääpunnerruksia käsilläseisonnassa seinää vasten, sain 3+3+3+4
3. Kyykkyhyppyjä, jännehyppyjä, 4min, minuutin tauko.
4. Staattisia pitoja: ovenpielessä roikkumista, siltaa vuorotellen. 4min.
6. Iltapala: maitoprode+lisäravinteet
sunnuntai 2. syyskuuta 2007
NYT RIITTI!
Offtopic: olin eilen katsomassa Syyskuun selkäsaunaa Tikkurilan urheilutalolla. Oli kyllä loistavin Suomessa näkemäni show ikinä, tämä oli suurimmaksi osaksi Starbuckin ja Ukonselän välisen matsin ansiota. Perhana, oikein inspiroi itteäänkin, kun näkee miesten todella antautuvan asialleen. Yleisö oli aivan liekeissä! Illan pääottelu (mestaruusottelu) jäi omasta mielestäni tuon Starbuck/Ukonselkä varjoon aika pahasti, vaikka arvasin tämän kyllä. Mietin ottelun jälkeen että "tuosta on paha panna enää paremmaksi". Sympatiat olivat raakalaismaisen Ukonselän puolella, mutta peli on kovaa:)
Tämän päivän syömiset:
1. Perusaamupala: pari leipää, tuoremehua, kananmuna, kahvia. Ei prodee.
Treeni: hommasin sellaisen painoliivin (Prismasta n.27€, 10kg), johon tuli mukaan 2kg pienet painosäkit. Itse ohjelman suoritin rauhalliseen tahtiin, 3x kierros läpi, painoliivi päällä.
Punnerrukset: kädet käsipainoilla, jalat hieman kohotettuina, 10 toistoa
Voimapyörä: koska oli tuo liivi päällä, niin tein liikkeen polviltaan. 10 toistoa
Vipunostot kahvakuulalla (8kg): perussettiä, tosin ajattelin lisätä näihin, jos näitä nyt tekee vielä vastaisuudessa, staattiset loppupidot joka sarjaan. Ehkä jopa 30sec? 10 toistoa
Maastaveto 2x30kg käsipainot (ja tietty painoliivi, yhteispaino siis n.70kg): 10 toistoa
Loppuvetona kokeilin vielä käsinseisonnalta tehtyjä olkapääpunnerruksia ilman painoliiviä. toistoja vaivaiset 6+3, mutta onhan tässä ollut taukoakin pari viikkoa. Ihan ok treenit, kevyet.
2. Välipala: 2dl prodejauhetta
3. Syömässä vanhempien luona. tästä on vaikea sanoa, mitä kaikkea söi, ainakin salaattia ja jauhelihapita -hässäköitä. Oikein hyviä, mutta millaisia kaloripommeja? Jälkiruuan aikana oli kyllä vaikea tyytyä pelkkään kahviin, kun tarjolla oli jäätelöä, suklaata, vaniljakastiketta, mustikkapiirakkaa... Mutta ilmeisesti makeanhimo alkaa antamaan pikkuhiljaa periksi. Ei ollut ylitsepääsemättömän vaikeaa.
4. Patonki. Patongin sisällä teriyaki maustettua kanaa, salaattia, tomaattia ja kananmunaa. patonki itsessään oli juustolla kuorrutettua. Leipää ihan liikaa, paljon hiilareita. Toinen puolikas on huomiselle. En usko että tulen tekemään tätä toiste ainakaan samalla kaavalla. Juomaksi olut 0,33.
Päivän 2. treeni: Tälle päivälle sain väännettyä vielä yhden harjoituksen. otin musiikkikappaleen (kesto 2:35) ja sinä aikana maksimimäärä punnerruksia painoliivi päällä. 36 toistoa. Huh.
5. Iltapala, maitokaakaoproteiini -juoma + normaalit lisäravinteet: ZMA, kalanmaksaöljykapselit 2g, valkosipulikapseli.
lauantai 1. syyskuuta 2007
Tämän päivän onneton syöminen...
Aamupalaksi NitroTech-juoma. Päivälliseksi sama. Käsittämätöntä.
Vasta illalla tuli syötyä vähän enemmän, sekin viikon ensimmäisenä Cheat-ateriana (perhepizza, missä pekonia, salamimakkaraa, jalapenoa ja tulista kastiketta + cocista, sokeriversiota). Illalla olikin muuten niin täynnä, ettei muuta tarvinnut syödä. Tämä päivä tosin menee hektisen työn piikkiin. Mutta vain tänään. Treeniä en aio aloittaa vielä tänä vkoloppuna, koska iltaisin vielä tulee yskäkohtaus.
torstai 30. elokuuta 2007
STRESS
Ruokailut.
Aamupala: klo.08.15 banaania ja raejuustoa 100g. Juomaksi kahvi.
Lounas klo.13.00: kana-fetasalaatti, oli oikein hyvää, vaikka jätinkin majoneesin ja oliivit pois.
Välipala klo.14.00: Nitrotechin juoma 444ml
Päivällinen klo.19.00: vanha tuttu raejuusto+banaani. Illaksi pitäisi taas keksiä joku kiinteä ruoka.
Ja niin, illalliseksi sitten ruisleipä, välissä kananmuna ja kinkkua.
Iltapalaksi vanha kunnon proteiinishake (ABB:n monstershake 444ml). Eiköhän sillä pärjää aamuun asti.
tiistai 28. elokuuta 2007
3. päivä uutta elämäntapaa
Uusi elämä, toinen päivä.
1. Aamupala, mitä eilenkin, tosin ilman cokista. Juomana siis kahvi. Proteiinijauhetta 1dl.
2. Aamupäivän välipala: raejuustoa+banaani, kahvi.
Tähän väliin jäi melkein 5 tuntia väliin, työtkin on hoidettava...
3. Iltapäivällä rahka+ananaspurkki (tämä on todella hyvää, siksi täytyykin varmaan pitää tämä kontrollissa, ettei ala kyllästymään)
4. Iltapäivällä join vain kahvin, kuudelta söin sen eilisen kanan rintafileen ja riisiä. Oikein hyvää Thai Chilikastikkeen kanssa.
5. Iltapalaksi maitoprode.
Jätin treenin tältä(kin) päivältä väliin, ettei flunssasta parantuminen enempää veny.
maanantai 27. elokuuta 2007
Syöminen tälle päivälle
Ennen tätä normaalia aamupalaa vedin pitkästä aikaa pohjalle proteiinia. Tämä täytyy lisätä jokaiseen aamupalaan.
2. Päivä meni jotenkin hosuessa, syömiset eivät oikein osuneet nappiin. Aamupäivän välipala oli nimittäin maustamaton heraproteiini-shake ja sokeriton Battery.
3. Päivällä join kahvin.
4. Iltapäivällä söin rahkan ja siihen lisätyn ananaspurkin. Tämä oli oikein hyvää näin pitkästä aikaa.
5. Saavuttuani kotiin söin 250g pihvin, lisukkeeksi vain ketsuppia ja juomaksi loput cokiksesta (tiedän).
Treeni: 100x row and press 30kg käsipainolla. Riittävän rankka flunssaa ajatellen.
6. Juuri ennen nukkumaanmenoa syön kaseiiniproteiini ja kaakaojauhetta sekoitettuna maitoon, sinkki-, magnesium-, kalanmaksaöljy-, valkosipulikapselit siihen samaan aikaan.
Hyvää päivässä oli siis ainakin se, että söin 6 kertaa, joten aineenvaihdunta pysyi hyvin humisemassa ainakin loppupäivästä. Tasaisempi ruokailuväli, terveellisempiä ruokia. pelkällä kahvilla ei elä kukaan...
sunnuntai 26. elokuuta 2007
Juji (version 2.1), päivitetty versio.
Ensinnäkin, uusi aikakausi alkaa Jujin aikakirjoissa. Tästä päivästä, 2 päivää ennen 300:n ilmestymistä, alkaen aion lähteä tavoittelemaan vuoden 2003 kuntoani. Tiedän työvälineet sitä varten, kysymys on vain sitoutumisesta.
Viime aikojen syömiset ovat olleet kohdallani todella päin ____. Olen syönyt karkkia, suklaata ja roskaruokaa ylenmäärin. Ja sitä sokerillista kokista. Proteiinimäärät ovat olleet säälittävän alhaalla. Paino on kuitenkin jostain syystä pudonnut, lienee lihasmassa hävinnyt hieman!?
Siksipä tämä Blogi auttaa minua pysymään linjassa syömisen kanssa (bodybuilding is 90% nutrition). Samoin treenitottumukset pitää saada kohdilleen, tosin siihen on viime aikoina vaikuttanut lähinnä flunssa, joka ei meinaa päästää otteestaan vieläkään, jatkuttuaan jo toista viikkoa.
Tälle Blogille aion olla rehellinen, koska vain siten saan huonon omantunnon roskaruuan syömisestä. Tarkoitus ei ole vetää hiilareita nolliin, vaan syödä järkevästi ja monipuolisesti. etenkin tuo monipuolisuus on itsellä aika vaikeaa, kun on aika laiska keksimään uusia ruokia.