maanantai 27. joulukuuta 2010
Leuanvetoa ja punnerruksia.
No, itseasiassa kyseessä ei ollut varsinaisesti uusi treenisysteemi vaan olen kokeillut treeniä aiemminkin. Silloin tosin kyynärpäät alkoivat särkemään muutaman päivän jälkeen.
Nyt ajattelin olla välittämättä "pienestä" kivusta. Muutamana alkupäivänä kyynärpäät kipeytyivätkin aika lailla. Ja joka päivä vähäsen. Muttei kuitenkaan niin paljon kun voisi kuvitella.
Treenit.
Viikon sisällä tehdään kuutena päivänä seuraavat liikkeet:
50 leuanvetoa
100 punnerrusta
Ei aikarajaa eikä väliä, kuinka monta sarjaa tarvitsee. Pidä vain huoli että vuorokauden sisällä teet vaaditun määrän. Kunhan ei vain vie sarjoja loppuun, muuten seuraavina päivinä menee liikaa yli. Nyt on ensimmäiset 6 päivää takana, vielä olisi pari viikkoa ennen kunnon lepoa.
tiistai 7. joulukuuta 2010
Treeniä!
Olen pitänyt kamppailussa mattoasiat BJJ:ssä, pysty on jäänyt lähes kokonaan pois. Ainoa mistä vähä tulee on itsepuolustusharjoittelu, mutta ei siinäkään hirveästi tule: aika nopeasti homma menee clinchiin ja siitä tilanne yleensä purkautuukin.
No. Tänään aloin analysoida asiaa ja tulin siihen tulokseen, että ei yksinkertaisesti ole aikaa olla "edes" tuntia salilla päivässä. Ratkaisu tosin oli aika helppo: tee vähemmän aikaa, tiivistä tehoja, käy gymjones.com -sivustolla:)
Treeni:
10 minuuttia: 12kg käsipainolla. Rinnalleveto x10, tempaus x10 ja heilautus x10. Käden vaihto aina kymmenen toiston jälkeen.
Ehdin tehdä 3 kertaa koko kierron läpi ja nyt muutamaa tuntia myöhemmin nukuttaa aika kivasti. Ajattelin tehdä nyt jatkossa ainoastaan kymmenen minuutin treenejä, kaikki muu harjoittelu pitää painottaa kamppailu- ja itsepuolustuslajeille.
sunnuntai 28. marraskuuta 2010
Kamppailulajit elämäntapana.
Siksi olikin suuri kunnia saada käydä opettamassa. Harva laji on valmis nykyisin menemään oman lajinsa "ulkopuolelle". Opetettava porukka tuntui omaksuvan materiaalin hyvin, toisaalta opetettava materiaali oli yksinkertaista omaksua. Hyvä näin.
Olen jo pidemmän aikaa pohtinut tätä omaa opettamista ja opiskelua kamppailulajien saralla. Olen tähän päivään mennessä opettanut todella monelle ihmiselle erilaisia asioita kamppailu- ja itsepuolustuslajeista ja samalla kasvanut itsekin ihmisenä. Nyt alkaa hiljalleen näyttämään siltä, että alan saamaan myös jotain korvausta omasta harrastuksestani...
Kuitenkin huomaan sen, että vaikka osaan jo pitää huolta itsestäni, että on niin paljon asioita joita en osaa. Liian paljon kuluu aikaa siihen, että tutkiskelen uusia asioita, vaikka kaikkia vanhoja juttujakaan en ole laittanut todelliseen testiin. Tosin tällä hetkellä panostan enemmän mattokamppailuun kuin aiemmin, mutta muiden taitojen ylläpito vaatii aikaa.
Suurin haasteeni onkin siis tällä hetkellä se, että käytän liian vähän aikaa kamppailutaitojen hiomiselle. Aionkin nyt jatkossa panostaa omaan treenamiseen enemmän aikaa vaikka samaan aikaan opetan.
Tehdäkseni kamppailulajeista vielä enemmän elämäntavan, minun tulee panostaa siihen eri tasoilla. Näiden tasojen kehittäminen onkin seuraava askeleeni.
lauantai 6. marraskuuta 2010
Warrior, Anabolic or Paleo Diet? Why not all?
keskiviikko 27. lokakuuta 2010
Sprinting.
tiistai 12. lokakuuta 2010
Kriittiset ensimmäiset päivät.
lauantai 9. lokakuuta 2010
Flunssan jälkeistä treeniä.
Tuli vähän syötyä mitä sattuu kun on kipeänä. Toisaalta, miksi pitäisi kiduttaa itseään ylimääräistä flunssan aikana, eihän tässä ole kuin yksi elämä elettävänä. Täytyy siitä voida nauttiakin välillä.
Mutta nyt mennään taas kunnolliseen arkirutiiniin kiinni.
Aloitin tänään jumpat kävelyllä. aamulla töihin kävellen, iltapäivällä takaisin. Ei pitäisi olla liian raskasta.
Treenit
06:30 Kävely töihin, 8 km.
17:00 Kävely kotiin, 8 km.
Syömiset
Tänään pidän hieman paastoa tuon syömisen kanssa. Yksi kaveri aikoi myös pitää vähän proteiinipaastoa joten sain itsekin hieman kimmoketta alkaa pitämään niitä vanhoja kunnon Zero-Carb -päiviä. Tänään on siis ruokailuina aika yksipuolista ravintoa. Huomenna on sitten normipäivä, jolloin syön sitten paljon monipuolisemmin.
Artikkeli aiheeseen löytyy T-Nation sivulta täältä. Kyseessähän on siis täysin kaupallinen artikkeli, mutta periaate siinä takana on yksinkertainen. Itse luin näistä proteiinipaastopäivistä jo aikoja sitten Flex:stä ja onhan niitä välillä tullut kokeiltua tässä vuosien varrella.
keskiviikko 29. syyskuuta 2010
Delivery system: Boxing.
Kuitenkin kävin tänään kaverin kanssa treenaamassa vähän nyrkkeilyä. Eli päivän treenit:
Treenit:
Alkulämmittely:
Hyppyleuanveto 10-9-8-7-6
Hyppydippi 10-9-8-7-6
Hyvin kevyttä nyrkkeilyä 12 x 2 minuuttia. katsottiin muutama harjoite, mutta pääasiassa vapaata sparrailua. Vähän tuli hikikin.
Tämänkertaisen blogin aiheena ei tosin ole niinkään treenin sisältö, vaan nyrkkeily itsessään jakelujärjestelmänä. Jakelujärjestelmällä tarkoitan lajeja, jotka ovat erikoistuneet yhteen tiettyyn osa-alueeseen. Esimerkkeinä voisi ottaa painin maahanvientien osalta tai brasilialaisen jujutsun mattokamppailun osalta.
Monet nykyisistä kamppailujeista pyrkivät olemaan "täydellisiä lajeja" ottamalla, lainaamalla tai yhdistelemällä näitä yksinkertaisempia jakelujärjestelmiä. Tarkoituksena on mentaliteetti "Jack-of-all-trades, master of none", eli ei pyritäkään olemaan mestareita millään tietyllä saralla vaan pyritään olemaan monipuolisempia joka osa-alueella.
Tietyllä tavalla hyvä asia että ollaan monipuolisia. Usein kuitenkin unohdetaan se tosiasia, ettei kaikilla ole aikaa opetella montaa vuotta toimivaa kamppailusysteemiä. No, tästä aiheesta joku toinen kerta.
Jakelujärjestelmiin palatakseni, nyrkkeily on yksi kaikkein tärkeimmistä. Kun ihminen joutuu konfliktiin toisen ihmisen kanssa niin etäisyys, jolle ajaudutaan, on yleensä juuri tuo kädenmitta (tai lyhyt käsenmitta). Kädet ovat lähempänä päätä ja pääkohteita. Nyrkkeillessä et vaaranna tasapainoasi etkä raajaan tarttumista. Raajaan tarttumisella tarkoitan jalan tai pään sitomista lyönnin tai potkun jälkeen. Jos jalkasi on vastustajan kainaloon koppaama, niin kyllä pystyt edelleen potkaisemaan toisella jalalla. Mutta kyllähän jokainen ymmärtää ettei kumpikaan jalka ole enää ilmassa tuolloin, eli ei tasapainoa. Jos taas toinen käsi on sidottuna, niin toinen käsi on edelleen vapaana lyömistä varten ja tasapaino on mitä parhain molemmat jalat maassa. Pääsääntöisesti kädet ovat myös nopeammat kuin jalat. Peruslyöntien opettelu ei kestä vuosia, vaan ne pystyy oppimaan tunneissa.
Hyvän jakelujärjestelmän tunnusmerkki on myös opeteltavien työkalujen määrä. Monessa lajissa odotetaan että opettelet satoja tekniikoita ennen kuin niitä annetaan edes kokeilla sparrissa. Nyrkkeilyssä työkalut jäävät muutaman kymmenen puolelle. Ja näitä työkaluja vaan hiotaan sitten loputtomiin.
perjantai 24. syyskuuta 2010
Lajinomaista harjoittelua. Gymillä.
Treenit:
- Soutu (Concept II) 2000m aikaan 8:10.
- Power-up taljassa, 45 kg x 30 toistoa putkeen.
- lyöntejä säkkiin 3min.
- potku+lyönti kombinaatio säkkiin, 3min.
- paininuken viskelyä, 3 min.
Nyt voi hyvillä mielin mennä mökille lepäämään. Tai ainakin tekemään puuhommia. Tai kaivamaan kuoppaa. Tai jotain.
torstai 23. syyskuuta 2010
531 jatkuu flunssien jälkeen.
Oli pitkä aika kun viimeksi kävin salilla, viimeisin merkintä oli kuukauden takaa?? Mutta toki olen panostanut enemmän tuohon itsepuolustuspuoleen viime aikoina. Ei huono suuntaus sekään.
Treenit
- Penkkipunnerrus 531: palautusviikko (siihen jäin viimeksi)
- "Tylsää mutta tehokasta" 10 x 10 penkkipunnerrusta kevyellä painolla ja leuanvetoa (fiiliksen mukaan)
- "Shrugs" 2x 14 kg, 15 toistoa + 20m Prowler -työntöä. 2 sarjaa oli aivan tarpeeksi.
Riittävät treenit, huomenna on ainakin rinta kipeä...
perjantai 10. syyskuuta 2010
Oikeaa itsepuolustusta?
perjantai 3. syyskuuta 2010
Long time no see.
Hankala aloittaa treenaamista kun kokemuksesta tiedän, että aloitan aina liian kovaa. Mikä sitten olisi tarpeeksi kevyesti? Ruokahalu on kuin hevosella ja vatsan ympärys alkaa jälleen huolestuttavasti pehmetä? Ja tarpeeksi kevyesti en osaa kuitenkaan ottaa. Joten unohda koko juttu, minä treenaan kovaa.
Treenit: muokattu 300:
Leuanveto hypyllä (jalat koskettavat maata) x 25
Maastaveto käsipainoilla polvien alapuolelta 2 x 30kg käsipainoilla x50
50 x punnerrusta
50 polvet rintaan -hyppyä
100 x Floorwiper 30 kg painolla
25 x tempaus ja punnerrus (per käsi) 12 kg painolla
25 x leuanveto (kuin edellä mainittu)
Aikaa meni 19:39.
Tiedän kyllä että ensi yönä ei tule nukuttua kunnolla, saatan nähdä jopa painajaisia tuon treenin takia. Mitä sitten.
maanantai 16. elokuuta 2010
Prowler.
En tiedä mikä tämän suomenkielinen nimi on, kelkka? Nimellä ei ole kauheasti väliä, pääasia että sillä on raskasta treenata. Ja sitä se todella oli. Jalat olivat aivan pumpissa treenin jälkeen. Eli kyseessä on laite, jossa normaalisti on tangot, jolla kyseistä kelkkaa työnnetään (ei siis renkaita alla). Vaihtoehtoisesti voi tehdä laitteen itse. Itse käytin perus aerobis steppilautaa, laitoin sen ylösalaisin judomatolle ja 20 kg kahvakuulan kyytiin. Works like a charm.
Treenit:
531 penkkipunnerrus
531 box-kyykky
Max leuanvedot: 16 kpl
5 x clean and press käsipainolla @ 20kg molemmilla käsillä
+ prowler-push (20 kg painolla) 2x 10 metriä
5 sarjaa. Kelkan työntäminen oli todella raskasta, etenkin kun työnsin sitä tatamimatolla, missä liuku ei todellakaan ole mikään hyvä, vaan kelkka todella pureutuu mattoihin kiinni. Mutta mitä väliä, pääasia että se oli tehokasta. Saatoin löytää uuden lempiliikkeeni! Kuitenkin ajattelin pitää tuon 531:n edelleen pääjuttuna enkä aio muuttaa sitä.
Kello 12:52, perhana, pitää vielä lisätä tähän tekstiin:
Siis 531:n main man, Jim Wendler, itseasiassa kehottaa treenaamaan juuri tuolla Prowlerilla. En ole vain aiemmin saanut mitään ideaa, millä pystyisin tuollaisella härvelillä treenaamaan, kun ei viitsi ottaa salijäsenyyttä sellaiselle salille, mistä tuollainen löytyisi. Loistavaa, että Luke Leaman T-nationilta kirjoitteli näitä vaihtoehtoisia treenivälineitä omaan tekstiinsä. Kauan olen tätä välinettä kaivannut ja sellainen olikin koko ajan aivan nenän alla. Kerta kaikkiaan mahtavaa!
Vaikka treenaaminen sillä oli aivan per C:stä, maltan tuskin odottaa, että pääsen uudelleen sen kimppuun.
perjantai 13. elokuuta 2010
Weight keeps dropping.
Tänään tulin sitten pitkästä aikaa autolla duuniin, jäi ainakin hyvin paukkuja salitreeniin.
Treenit
531 pystypunnerrus (uusi laskennallinen maksimi vähän vajaa 70 kg)
531 maastaveto läskiotteilla (uusi laskennallinen maksimi 96 kg, kohta taas päästään sataseen, jos ei dieetti käy liian rankaksi)
Lisäksi yksi sarja jokaista:
- leuanveto x 15
- full-circle laterals 6kg x 16
- (ilman lepoa) cable lying laterals 10kg x 11
- pec-deck 70kg x 11 . Hmph, maksimipaino koneessa. Ei pysty lisäämään painoja:(
- läskiote Hammerkääntö 10 kg x 15
- ojentaja taljassa 35 kg x 12
- (ilman lepoa) dippi x 9
- reisiojentaja 50 kg x 10
- (ilman lepoa) reisikoukistaja maaten 40 kg x 12
- jalkojen nostoja niin, että pelkkä yläkroppa kiinni penkissä
- (ilman lepoa) jalkojen nostot riipunnassa x 6
Ja jottei menisi liian helpoksi, otin vielä loppuun hieman kamppailuaiheista treeniä.
2 min. voimalla tehtyjä lyöntejä säkkiin.
2 min. maahanvientejä paininukella. Nämä veivät voimat aivan täysin, taisin löytää uuden hyvän jumpan itselleni...
2. min. mattopainia paininukella.
That's it.
lauantai 7. elokuuta 2010
Day Som3th1ng. Let's just say the end of week 2.
keskiviikko 4. elokuuta 2010
Day 23. Maybe. Lost the f*ckin count...
En tiedä missä paino huitelee, eikä tällä hetkellä kiinnostakaaan. Kunhan saisi nyt vaan treenattua.
Taidan lähteä kyykkäämään näin päivän lopuksi. Box-Squat rulz. Saa tosin nähdä, onko treenipainot tippunu lomalla.
maanantai 2. elokuuta 2010
Day 24.
Vaikka kalorit on saatu tarpeeksi alas, pitäisi keskittyä enemmän noin proteiini-hiilihydraatti-rasva -suhteisiin. Paino oli pudonnut parisataa grammaa, mutta jos vatsa pömpöttää, jossain mennään vikaan...
Ei muita jännittäviä tapahtumia.
sunnuntai 1. elokuuta 2010
Day 25.
lauantai 31. heinäkuuta 2010
Päivä 26.
perjantai 30. heinäkuuta 2010
Päivä 27.
torstai 29. heinäkuuta 2010
Day 28.
keskiviikko 28. heinäkuuta 2010
Cycle Diet suomalaisittain.
maanantai 26. heinäkuuta 2010
Operation Lean, Mean, Killing Machine.
Zero Day.
sunnuntai 25. heinäkuuta 2010
Summer Workouts, part III
Treenit.
20 min erilaisia pyörittelyjä Bo-kepillä.
Kevyttä? Totta *#%ssa, sillä sain yöllä nukuttua todella huonosti, painajaisia ja kello 04 jälkeen ei enää unta tullut. Päätin ottaa ihan kevyen treenin. Edellisiin päviin kuitenkin kuului järven ympäri -uinti ja metsähommia seuraavana päivänä. Taisin olla (taas!) ylikunnossa. Ongelmanani onkin aloittaa tarpeeksi kevyesti...
perjantai 23. heinäkuuta 2010
Summer workout, part II
Järven ympäri -uinti. Matkan pituutta on hankala mitata, ihan rantoja pitkin ei viitsi uida, mökkiläiset saattavat hermostua. Joskus olen arvioinut matkan olevan noin 2 km, mutta todellisuudessa lienee alle puolitoista. Yleensä aikaa on mennyt hieman yli tunti, mutta tänään oli tyyni ilma ja olin hyvin levännyt. Jouduin matkan aikana hiljentämään vauhtia moneen kertaan sillä molemmat pohkeet meinasivat alkaa kramppaamaan... Mutta pääsin perille ja sain ajan.
Aika 50 min, tasan.
tiistai 13. heinäkuuta 2010
Summer workouts
Treenit
50 x 3 leuanvetoa. Tämä oli siis tarkoitus, mutta lihakset väsyivät aika pahasti. Loppujen lopuksi sain tehtyä noin 100 toistoa. Ideana on tehdä siis 3 toiston setti jokaista alkavaa minuuttia kohden. Hyvät treenit, huomenna on paikat kipeenä ja seuraavana päivänä vielä enemmän...
perjantai 2. heinäkuuta 2010
531 and still going strong!
Hyvin etenee 531. Hitaasti mutta varmasti.
Tällä hetkellä penkki tuntuu luistavan parhaiten (eniten intoa tehdä, kenties), seuraavana kyykky, muut liikkeet tuntuu enemmän tai vähemmän turhilta. Penkissä laskennallinen tulos on noussut kolmessa viikossa reilu pari kiloa. Se ei tunnu paljolta, mutta jos vaikka nousu tapahtuisi puolella tuosta vauhdista, niin se on ainakin varmaa nousua! Tällä hetkellä laskennallinen 1RM on 123kg. Mutta se on tosiaan laskennallinen, ei kerro todellisuudesta mitään.
Treenit
Maastaveto
65% 105kg x 5
75% 120kg x 5
85% 135kg x max (tulos 7)
Aloin miettimään treenin jälkeen noita maastavetoja, toistoja olisi pitänyt saada vähintään 10. Onko edellisellä kerralla ollut vaan niin hyvä päivä, vai mikä on. Tänään kuitenkin laskennallinen maksimi olisi 149kg, joten täytyy laskea uudelleen nuo maksimitreenipainot. Pystypunnerrukset meni ihan ok. Noiden kahden liikkeen jälkeen tuntui että riittää, joten lopetin. Yhdelle päivälle tuossa oli ihan tarpeeksi, etenkin kun tärkeimmät tuli tehtyä.
lauantai 26. kesäkuuta 2010
531 jatkuu...
Highlightit treeneistä:
Penkki 95x9
Kyykky 97,5x9
Lisäksi tein Kroc-rowta, 18kg. x 30 ja kaapeli Muscle-Up 45kg x 30.
Pieni huomio korkeista toistoista: huomasin, että kun korkeilla toistoilla tekee, niin
kipu saattaa kasvaa lähes sietämättömäksi. Ratkaisuna pistin silmät kiinni ja
hidastin hieman toiston nopeutta. Lihakset liekeissä, mutta sain tehtyä tavoitesarjat
loppuun asti!
tiistai 22. kesäkuuta 2010
Dieting problems.
maanantai 21. kesäkuuta 2010
Kokeilua iphonella
Treenit
Carry, Run, Press (and Puke)
- 500 metrin juoksu 30kg hiekkasäkin kanssa
- 500 metrin juoksu ilman säkkiä
- 10x rinnalleveto+pystypunnerrus 30kg säkillä
- tämä on yksi kierros, yhteensä 3 kierrosta
Aika 19:48,6
maanantai 14. kesäkuuta 2010
Arvostelu: 5-3-1 by Jim Wendler
Tosin löydän näitä koko ajan, kun olen aika utelias etsimään lisää tietoa treenaamisesta, syömisestä yms. Toistaiseksi en ole kuitenkaan löytänyt yhtä hyvää (järkevää) kirjaa treenaamisesta kuin tämä. Kirja antaa ohjeita treenaamiseen loppuiäksi, jos niin haluaa. Moni kirja lupaa samaa, mutta harva antaa.
Wendler on alun alkujaan jenkkifutari, josta siirtyi aikanaan voimailun puolelle. Miehellä on huimat tulokset, mm. 1000 paunan kyykkytulos (450kg), joten tähän herraan on uskominen, jos haluaa tehdä itsestään vahvemman. Itse systeemi kehottaa treenaamaan koko ajan liian kevyillä painoilla, tarkoittaen, että omista treenipainoista lasketaan 90%, jota käytetään maksimina. Eli periaatteessa koko ajan treenataan 10% alle omien huippusuoritusten. Tällä vältetään liian kovaa treenaamista, jolloin harjoittelun nousujohteisuus saadaan säilymään pidempään.
Liikkeet demonstroidaan kirjassa aika suppeasti. Oikeaa suoritustekniikkaa kannattaakin käydä katsomassa/kyselemässä saleilta, joissa treenataan voima- ja painonnostoa. Kaupallisia treenikeskuksia tulee välttää, jumppaverkkareissa olevat "personal-fitness-trainerit" yleensä tuppaavat opettamaan liikkeet eri tavalla kuin voimailupiireissä. Oho. Wendlerin asennekasvatus nosti juuri päätään...
Mutta kirja siis keskittyy enemmän itse ohjelman rakentamiseen itselleen. Kun päivän päätyöt on tehty (pystypunnerrus, kyykky, maastaveto tai penkkipunnerrus), voi periaatteessa lähteä himaan. Ei ole tarpeen tuhlata aikaa tunteja salilla, jos tehokkaan treenin saa aikaiseksi 30-45 minuutissa. Wendler toki antaa esimerkkejä, jos haluaa tehdä enemmän, mikä onkin itseni kaltaiselle crossfit-fanille helpotus. Pystyn yhdistämään vaikka kuntopiirit treeneihin, kunhan pidän huolen siitä, etten tee liikaa. Ja pystyn koko ajan tarkkailemaan voimatasojen nousua, kun on vain ne muutamat liikkeet, joiden tehon nousemisella on merkitystä. Niin kuin Wendler sanoo: tee mitä tahansa, minkä koet hyödylliseksi.
Kirjaa voikin suositella periaatteessa kaikentasoisille treenaajille (aloittelijoiden tulee tosin etsiä tieto oikeasta suoritustekniikasta sellaisilta ihmisiltä, jotka tietävät jotain yllä mainituista liikkeistä) ja kaikenlaisille treenaajille (voimailu, kehonrakennus, urheilijat, kamppailijat jne.). Ja toki kannattaa osata vähän englantia, muuten suurin osa huumorista menee ohi.
Arvosana: 8/10. Miinukset oikeiden liikkeiden opastamisesta ja ruokailujutuista. Mutta, niin kuin sanoin, paras treenikirja tähän mennessä!
Treenit: 1 maximin kokeilu
Kokeilin ykkösmaksimit muutaman päivän aikana:
- maastaveto: 180kg
- pystypunnerrus 70 kg
- penkkipunnerrus 117,5kg
- kyykky 120kg
Periaatteessa ainoat, jotka sain testattua kunnolla olivat pystypunnerrus ja maastaveto. Penkkipunneruksessa oli hyvä päivä, mutta en edes kokeillut 120kg. Tuo 117,5 ylitti edellisen ennätykseni 5kg:lla.
Kyykyssä maksimi lienee aika paljonkin enemmän kuin 120 kiloa, mutta enempää en viime viikolla kokeillut. Tarkoitus on muutenkin vaihtaa perinteinen kyykky Box-kyykkyyn, joten on hyvä aluksi keventää treenipainoja "uuteen liikkeeseen".
Uudet maksimit liikkeissä ovat siis:
- pystypunnerrus 63kg
- maastaveto 162kg
- penkki 105kg
- kyykky 108 kiloa
Ruokailut? Parempi etten sano mitään. Proteiinia vaan paljon. Ja salaattiannos päivässä. Muuten on aivan sama, mitä syö.
Katsotaan kuinka lähtee käyntiin, tuskin maltan odottaa salille pääsyä!
perjantai 11. kesäkuuta 2010
Viiskolmeyx
Sen huomaa muun muassa siitä, etten ole paljon välittänyt painon noususta (96kg) vaan olen ollut enemmänkin huolissani voiman kehittymisestä. Sain innostuksen aiheeseen crossfit:in WOD-treeneistä (workout of the day), 10 x 1 toistoa penkkipunerruksessa. Olen treenannut muutaman viikon noudattaen suunnilleen tuota samaa periaatetta. Liikkeinä olen pitänyt penkkipunnerruksen ja kyykyn (viime viikon uusi tulokas). Treeni on kulkenut hyvin, eikä aikeenani ollut muuttaa systeemiä, mutta kun olen lueskellut Dave Taten ja Jim Wendlerin juttuja, niin tulin siihen tulokseen, että tarvitsen vielä opastusta tekniikkaan ja ohjelman.
Nyt sitten aloittelen 5-3-1 ohjelmaa.
lauantai 5. kesäkuuta 2010
Focus.
Ei ole taas vähään aikaan ehtinyt kirjoitella tänne blogiinkaan mitään, johtuen osaksi siitä, ettei ole aika riittänyt ja toiseksi ettei ole paljoa mistä kertoa: treeni kulkee ja ruokavaliot ei meinaa pysyä hanskassa. Nyt pitää ainakin tuohon jälkimmäiseen satsata, edes vähän aikaa kunnolla.
Tulin duuniin tänään ja netti oli nurin. Joten painelin salille odottelemaan. Jos vaikka sillä välin olisi ongelma korjaantunut. Mutta ei ollut. Toisaalta, sain todella hyvän treenin tehtyä!
Treeni
Penkkipunnerrus. 10 x 3 toistoa 100kg:lla, taukoa väliin kunnolla. Tauoilla tein tukevia liikkeitä, selkää ja vatsaa, käsivarsia. Kevyesti, ettei väsytä penkkitreeniä. Loppuun tein vähän lisää tukevaa harjoittelua, jossa selkää ja ojentajia. Pääpaino oli siis penkissä, jota olen oppinut jälleen rakastamaan.
Suihkuhuoneessa en ollut uskoa, kuinka hyvässä "pumpissa" koko yläkerta oli, aivan kuin olisi tässä muutamassa viikossa tullut kilo lihasta yläkroppaan. Ensimmäistä kertaa elämässäni näytin hieman kehonrakentajalta. Miksi sitä penkkipunnerrusta pitää haukkua, eihän se automaattisesti tarkoita, että pitää pelkästään sitä treenata?
Tein vkoloppuna kuntopallo-treenin:
3 x 500 metriä, heitin palloa vuorotellen kolmella eri tyylillä: rinnalta, jalkojen välistä ja selkä menosuuntaan, pään yli heittämällä. Aikaa meni 16 min. Aika hyvä jumppa.
Ruokailut:
Otan hetkeksi aikaa takaisin tuon Anabolisen dieetin, sillä ruokailut ovat menneet aivan penkin alle viime aikoina. Olen toki pyrkinyt lisäämään proteiinin määrää ruokavaliossa, joka onkin varmaan suurin syy penkkituloksen kohoamiseen. Mutta varsinaisen energian olen saanut lähinnä energiajuomista (kalliita) ja suklaasta (ei ihan halpaa sekään) eli huonosta sokerista. AD:n tarkoitus tässä kohtaa onkin korjata noita huonoja tottumuksia pois. Lisäksi AD:llä tuntuu yleensä, että ajatus juoksee paremmin ja nivelet voivat hyvin (kiitos hyvien rasvojen). Kahvin juomisen olen lopettanut, mutta otan toki kahvia sellaisissa tilaisuuksissa, missä ei ole kohteliasta kieltäytyä. Kofeiinia käytän pillerimuodossa ja vain jotta saan treenistä enemmän tehoja irti.
Lisäravinteina otan proteiinia ja pellavansiemeniä. Ajattelin ottaa kreatiinin ja glutamiinin mukaan jossain vaiheessa. Katsotaan kuinka onnistuu...
lauantai 8. toukokuuta 2010
Small injuries.
Koko ajan sattuu pieniä vammoja, kun aloin taas harrastamaan enemmän kamppailulajeja.
Olen nyt sitten virallinen ohjaaja yhdessä Suomen johtavista kamppailulajiseuroista. Tosin vasta ensimmäistä viikkoa. Mutta olen nauttinut todella paljon, ohjaaminen on ollut aika pitkään haaveeni (syksyllä 15 vuotta). Mukavaa, kun voi ammentaa omaa vähäistä tietoaan niiden kanssa, joilla ei ole vielä sitäkään vähää.
Eilen jäi käymättä treeneissä järkyttävän päänsäryn takia. Siihen voi olla ainakin pari syytä: liian vähän juomista ja/tai huono huoneilma yhdistettynä tietokoneen tuijottamiseen.
Lisäksi huomasin, että oli pakko vähentää kuntojumppia, nyt on niin paljon uusia asioita meneillään, että stressi käy liikaa kropan päälle. Otan kuntopiirejä mukaan, kunhan saan asiat rullaamaan!
sunnuntai 2. toukokuuta 2010
Getting excited.
Olen aika innoissani treenaamisesta.
Varmaan johtuu kevään tulosta, tuntuu että jaksaa käydä salilla paljon paremmin. Monena päivänä käyn pari kertaa ja sen huomaa sitten kyllä vetämättömyytenä. Sitten taas muutaman välipäivän jälkeen jaksaa taas ihan apinan raivolla.
Otetaan esimerkkinä eilinen:
Treenit
alkuun Chipper-tyylinen treeni (nimi otettu gymjones.com -sivustolta)
- 50 hyppyleuanvetoa
- 50 pallonheittoa eteen
- 50 hyppydippiä
- 50 tasajalkahyppyä 50 cm korkeudelle
- 50 vatsalihas+medballin heitto seinään
- 50 sprawl+medballin heitto seinään
Aika 19:23.8
Järjestys taisi olla noissa liikkeissä eri, mutta idea varmaan tulee selväksi. Tuossa siis aamupäivän treeni. Iltapäivällä:
15 min Transporter -kuntolaitetta (lämmittely, joka tosin oli aika rankka)
10 x 1 penkkipunnerrus 95% 1-maksimista, taukoa sarjojen väliin muutama minuutti, jolloin touhuilin forkkuja ja vatsalihaksia.
Aikaa meni 15+20 min. Ihan ok.
En ole pitkään aikaan kirjoitellut syömisiäni, lähinnä kun on hävettänyt omat ruokailutottumukset. Mutta tässä nyt kuitenkin eiliseltä:
Syömiset
- aamupala: proteiinia
- välipala 1: proteiinia
- lounas: proteiinia
- välipala 2: proteiinia (mukaan taisi eksyä muutama pähkinä)
- välipala 3: proteiinia
- illallinen: McDonaldsin kanasalaatti, pari tuplajuustoa ja coca-cola.
keskiviikko 14. huhtikuuta 2010
Zero-Carb Day as it should be!
lauantai 10. huhtikuuta 2010
New/Old Record.
torstai 8. huhtikuuta 2010
9.4.2010
lauantai 3. huhtikuuta 2010
2.4.2010
Iltapäivällä tein keyen kuntojumpan, meni hieman pieleen, kun salilla oli väkeä sen verran paljon ja jouduin improvisoimaan. Mutta tällä kertaa improvisaatio meni penkin alle...
Treenit
A1) Hyppyleuanveto
A2) Hyppydippi
15 sec töitä, 15 sec lepoa, liikkeet vuoron perään. Tarkoitus oli tehdä useampi liike, mutta kun meni suunnitelmat pieleen...
Yö-treenit (aerobinen)
- 5 min transporter machine
- 5 min soutulaite
- 5 min kuntopyörä
- 5 min käsipyöräily
Aika kovalla sykkeellä, ei taukoja vaihdoissa.
Niin ja paino on muuten 90,6 nyt seuraavana aamuna 3.4.2010.
perjantai 2. huhtikuuta 2010
Spartacus: Blood and Sand Suomeen, kiitos?
Olipa tuossa välissä vielä toinenkin Spartalais-aihe, joka antoi motivaatiota: God of War -peli PSP:lle. Kun peli päähenkilö oli niin brutaali soturi, joka jaksoi kiipeillä ja taistella jatkuvasti (okei, sehän on peli, mutta motivaatiota voi hakea mistä tahansa). Ketterä, voimakas ja vielä myös voimakkaan näköinen soturi.
Nyt olen saanut hieman samanlaista motivaatiota tekemiseen. Satuin kaupassa huomaamaan uuden Muscle&Fitness -lehden ja ajattelin ostaa sen motivaattoriksi. Lehdessä oli juttua uuden tv-sarjan, Spartacus: Blood and Sand, näyttelijöiden treenistä. Sarja vaikuttaa lupaavalta, onhan se lähes täydellinen sekoitus Roomaa (sarja), Gladiaattoria ja 300:aa (elokuvia). Haluan ainakin uskoa, että sarja on parempi kuin 300: jostain syystä se ei mielestäni elokuvana yltänyt lähellekään sarjakuvan henkeä. Toivon, että Spartacus pystyy täyttämään sen tyhjiön, minkä 300 elokuvana jätti...
Milläköhän ilveellä sarjan saisi Suomeen?
Cheating.
keskiviikko 31. maaliskuuta 2010
Calming down a bit...
Treenit
Kotijumppa. Piti sisällään räjähtäviä, kehon painolla, tehtäviä liikkeitä. Aikaa meni 15 min, ja olin aivan pumpissa lopuksi. Jos ihmisen on pakko tehdä aerobista, niin tämä on se tapa!
- punnerrukset
- leuanvedot
- ojentajapunnerrukset
- hauiskäännöt
- yhden jalan kyykky
- pohjehypyt
- kiertävät vatsat
3 kierrosta, osassa liikkeitä tietty määrä toistoja, osassa 15 sec töitä.
tiistai 30. maaliskuuta 2010
Dieetti jatkuu...
sunnuntai 28. maaliskuuta 2010
Day 5 on the Knock-Out Diet
Eilen söin periaatteessa Anabolista dieettiä noudattaen, mahtui ruokailuihin pari tuplajuusto -hampurilaista (sämpylät jätin pois, söin pelkät pihvit ja juustot), possupihviä, meetwurstia, juustoa yms. Oli ihan hyvä päivä. Tänään aion syödä illalla Cheat-aterian, ehkä kaksikin, riipuen käynkö leffassa vai en.
Treenit.
Upper Body press (10x10)
Ei lisäpainoja, sain kaikki 10 tehtyä!
Wide Grip Pulldowns (10x10)
40 kg (jeps, kuulostaa säälittävältä) sain kaikki 10 tehtyä.
Yöllä: 7,5 km reipas kävely, aikaa meni tunti + 10 minuuttia.
torstai 25. maaliskuuta 2010
Day 2 on the new Knock-out diet.
Tarkoituksena tässä dieetissä on hieman sama kuin tyrmäämisen hakemisessa. Aluksi pistetään vastustaja (keho) sekaisin hämäämällä erilaisilla kombinaatioilla (ruokailullisesti erilaisia päiviä), väsyttämällä (treenillä, kalorivajeella) ja sitten tyrmäämällä iskulla (kovat aerobiset), jota ei näe tulevan. Tosin, tämän tyrmäämisen jälkeen vastustaja nostetaan uudelleen pystyyn, palautetaan hieman ja tyrmätään uudelleen.
Koska sitten lopetetaan? Katsotaan ensin että saadaan aloitettua kunnolla...
keskiviikko 24. maaliskuuta 2010
Designin new program...
sunnuntai 28. helmikuuta 2010
Suomen ensimmäinen CKM-ohjaaja!
lauantai 13. helmikuuta 2010
Preparing for England. D-Day -5.
Lähtöpäivä lähenee. En muista milloin olisin viimeksi matkustanut ulkomaille ilman jonkun sortin tukiverkostoa. Ja tuntemattomaan porukkaan, tuntemattomaan maahan, tuntemattomaan kaupunkiin.
Eilen kävin kuntotestissä. Sain erittäin hyvät arvosanat suurimmasta osasta lihaskuntotestissä, oikea käsi ja vauhditon hyppy olivat "vain" hyvät, samoin aerobinen kunto. Oikeassa kädessä minulla on edelleen kämmenselässä kipua, mistä lie tullut. Ei sen pitäisi kuitenkaan häiritä suoriutumista.
Huomenna pidän viimeisen treenin ennen kurssia. Aion tehdä pelkästään liikkuvuusharjoittelun ja annan sitten kehon palautua täydellisesti ennen kurssia.
Treenit
Eilen oli kuntotesti, jossa seuraavat osa-alueet:
- aerobinen kunto 20min.
Maksimitoistotesti seuraavissa liikkeissä:
- vatsalihastesti 30 sec
- kyykky 30 sec
- alaselän ojennus 30 sec
- pystypunnerrus käsipainoilla @ 10kg, ei aikaa
Maksimaalinen testi
- hyppy suoraan ylöspäin
- puristusvoima molemmilla käsillä erikseen
Tänään: 50 leuanvetoa Läskiotteilla.
torstai 11. helmikuuta 2010
Väsymystä.
Syynä voi olla, että en päivän aikan yksinkertaisesti ehtinytkään syömään juuri mitään ja nyt illalla söin kuin eläin. Söin kulhollisen salaattia, kanaa melkein kilon, Big One -pizzan ja yritin päälle vielä ahmia litran jäätelöä. Pääsin puoleen väliin. ja nyt tuli kuolema...
Sain aamulla tehtyä hyvän jumpan, 3x 3-5 minuuttia varjonyrkkeilyä, capoeiraa yms. Kun vaan ehtisi vielä joskus painimaan mattpainia...
keskiviikko 10. helmikuuta 2010
Aggression.
Treenit
Maanantaina ja tiistaina ilman lämpötila oli hieman korkeampi kuin mitä se on muuten ollut tänä talvena, pakkasta ei ollut noina päivinä kuin -3 tai -10 astetta. Niinpä sitten sain idean kun alunperin ajattelin tehdä fiilistelyvideon mökillä treenaamisesta. Päätinkin tehdä itse treenin pelkän fiilistelyvideon sijaan. Innoituksena toimi joku niistä Rocky-leffoista, missä Sylvesteri painelee jossain lumihangessa paino niskassa. Enter Snowman-workout...
Snowman-workout:
30% kehonpainosta hiekkasäkkinä kantoon ja kilometrin verran lumihangessa tarpomista.
Ei ehkä kuulosta paljolta. Mutta kun lunta on vähintään yli polven verran, välillä jopa alavatsaan asti, niin tuohon kilometrin matkaan menee yllättävän paljon aikaa. Niissä kohdissa, missä lunta oli lantion, puhti loppui muutaman askeleen välein. Ja se ylämäki... Mutta mukana soinut heavy-metalli piti asenteen kohdillaan aika hyvin.
torstai 4. helmikuuta 2010
Nälkä ystävänä, osa II.
Olen saanut nälän tunteen 3-4 kertaa, pöhöttymistä ei ole tullut niin pahasti kuin eilen. Tuntui jopa, että kehitys on jatkunut niin kuin pitääkin, vaikka tuntuu, että eilen ilm. mentiin hieman takapakkia? Olen yrittänyt analysoida mikä meni vikaan ja syy lienee iltasyömisessä: edeltävänä iltana olin syönyt pääruuaksi "epäpuhdasta" ruokaa, tarkoittaen ensimmäisellä aterialla liian huonot ravintoarvot. Koska eilen söin taas niin kuin piti ja tänään ylimääräinen pöhö oli tiessään. Pitää nyt kuitenkin vielä hetken aikaa tarkkailla, miten elimistö/kroppa/yleisvointi alkaa toimimaan. Sääli, että pitää sosiaalisista syistä muutamaksi päiväksi luopua tästä kokeilusta. Aion pitää noina päivinä kalorimäärät alhaalla, ettei vaan tulisi vääränlaista ylimääräistä...
Treenit
Aamulla kävin juoksemassa lyhytkestoisen, mutta rankan, aamulenkin. Ei tarvitse käyttää jumppaan montaa tuntia, jos tekee muutaman minuutin kunnolla. Iltapäivällä tein 50 punnerrusta ja vähän jotain muuta.
Annan kropan hieman levätä. Eilisistä leuanvedoista on käsivarret kipeinä (läskiotteilla leukojen vetäminen on hieman raskaampaa).
keskiviikko 3. helmikuuta 2010
Nälkä kateissa?
Tänään on ollut pienoinen huoli aamusta asti: ei ole tuntunut nälkää ollenkaan? Lisäksi on ollut koko päivän turvonnut olo (ei niin yllättäen), vaikka aiempina päivinä on tuntunut, että kiristyy koko ajan. Pitää yrittää vähän analysoida tuota mitä eilen tuli syötyä... Nyt iltapäivästä tosin alkaa pikkuhiljaa tuntua hyvältä (kuivemmalta). Ei ollut myöskään aamutreeniä, mikä saattaa vaikuttaa osaltaan tuohon pöhöttyneeseen oloon.
Laitoin tuollaisen fiilistelyvideon, missä harjoitellaan kavereiden kanssa Keysiä hanskat kädessä. Tänään iltapäivällä käyn vanhan treenikaverin kanssa treenaamassa mattokamppailua.
20:00 Ensimmäinen ateria syöty, seuraavaa odotellessa. Tuntuu, että vatsa on pohjaton kuilu: söin 400 grammaa kanaa, puoli kiloa salaattia, lautasellisen lohipastaa, banaanin, viinirypäleitä.
Treenit
Päivällä vedin muutaman leuan. Niitä ei lasketa tähän.Kamppailutreenit: 10 minuuttia varjonyrkkeilyä, jossa kaikkea mahdollista: maahanvientejä, lyöntejä, potkuja, sprawleja, maassa liikkumista, puolustautumista. Pari viiden minuutin erää mattokamppailua parin kanssa, tekniikkaa. Hyvät treenit.
tiistai 2. helmikuuta 2010
Nälkä ystävänä.
Tuntuu helpoimmalta "dieetiltä" ikinä. Päivän kun jaksaa olla syömättä juuri mitään ja illalla voi Syödä mitä haluaa ja kuinka paljon haluaa. Voiko enempää pyytää?
Esimerkkinä tämä päivä: oli aika kiirettä paperihommissa töissä, joten ehdin huitaista muutaman kerran proteiinia kurkusta alas. Näläntunne tuli oikeastaan vasta joskus ilta viiden aikoihin. Ja siitähän ei nyt sitten enää ollut kuin pari tuntia "Feast":iin.
Feast: söin ensin lautasellisen salaattia. Sitten pari jauhelihapihviä ja pari sämpylää. Sitten kinkkua. "Jälkiruuaksi" banaani, kiivi, parikymmentä viinirypälettä ja mandariinin. Niin ja sitten vielä 300g mustikoita. Ja Mars-jäätelön.
Vähän myöhemmin vielä italianleivän ja puoli litraa kaakaota. Jotain saatan vielä syödä, jos jotain tekee mieli...
Eilinen oli vielä hurjempi...
maanantai 1. helmikuuta 2010
Warrior Diet continued...
Tuntuu ainakin toistaiseksi suht helpolta. Tuntuu jotenkin stressaavalta aina miettiä tuota syömistä. Siinä nyt ainakin yksi hyvä puoli, ettei tarvitse kuin väillä pistää vähän lisäravinteita huiviin. Iltaisin on aivan mahtavaa, kun voi syödä niin paljon kuin haluaa ja jaksaa. Tosin sen syömisen jäkeen ei enää mitään jaksakaan...
Huonoja puolia on, että tuntuu ettei iltaisin enää kauheasti jaksa mitään ja välillä ei ajatus meinaa juosta. Annan tälle systeemille nyt kuitenkin vielä hetken aikaa todistaa kykynsä, ennen kuin annan periksi.
Treenit
Edellisiltä päiviltä on jalat edelleen aika kipeinä, joten tein "yläkropan treenin" aika erikoisella tavalla:
10 min kuntopyörää... käsillä.
Kuntopyörää käsillä? Katso linkki alla, videon loppupuolella on lyhyt pätkä kuntopyörän käyttämisestä käsillä:
Itsehän siis laitoin salilla jumppamaton kunpyörän taakse, kokeilin vähän eri vastuksia ja aloin polkemaan käsillä. Ajattelin, että kun käyn aamusta salilla, niin saan rauhassa näytää oudolta, mutta nii vaan salille ilmestyi joku toinenkin. En kuitenkaan jaksanut välittää, vaan vedin treenin loppuun. Huomenna ajattelin tehdä saman, vastusta laitan vain hieman lisää. Haen lisää lihaskestävyyttä yläkroppaan.
perjantai 29. tammikuuta 2010
Warrior Diet, specs.
Palaan asiaan kunhan saan enemmän esimakua... Aamupaino 94kg, vaikka en pidä painon tuijottelusta.